Lazy Lagoon – Tansanian kätketty paratiisisaari

Meillä on ollut etuoikeutettu mahdollisuus vierailla Tansaniassa kolme kertaa. Tämä oli toinen kerta, kun pääsimme varpaistelemaan maan ehkä parhailla rannoilla Lazy Lagoonilla. Siellä oleva lodge kuuluu englannista 1950-luvulla lähteneiden Foxien suvun Safari Campsien joukkoon, joissa yövyimme tälläkin matkalla tämän kohteen lisäksi Mufindin vuoristossa ja Ruahan kansallispuistossa. Majoittuminen tuolla paratiisisaarella oli upea päätös upealle matkalle. Lazy Lagoon kuuluu niiden rantojen joukkoon, joissa ei tarvitse kävellä tungoksessa. On varsin lenheettiä kuljeskella rannoilla, joilla seuranamme oli vain hotellin vahtikoira. Sitä voisi kutsua vaikka Paratiisiksi. 229 total views, 229 views today

229 total views, 229 views today

Lue blogikirjoitus

Matka halki Tansanian ja yöpyminen Dar es Salaamissa

Toistaiseksi viimeisin Tansanian matkamme alkoi kääntyä loppusuoralle. Olimme saaneet nauttia Mufindin vuoristosta ja Ruahan kansallispuistosta. Kokemuksemme olivat ikimuistoisia. Hyppäsimme hyvin nukutun yön jälkeen taksiin, joka vei meidät 10-tuntiselle matkalle Iringasta maan pääkaupunkiin Dar es Salaamiin. Matka läpi suurehkon maan on osittain vaarallinen johtuen maan liikennekulttuurista, mutta ennen kaikkea puuduttavan pitkä. Onneksi pääsimme vielä kerran nauttimaan kansallispuiston eläinnäkymistä. 221 total views, 133 views today

221 total views, 133 views today

Lue blogikirjoitus

Petite Ansen Beach Seychelleillä on La Diquen saaren paras varpaisteluranta

Petite Anse yllätti meidät perusteellisesti kauneudellaan ja etenkin varpaistelupaikkana. Jouduimme nousemaan Anse Grandelta La Diquen saarella pienen mäen yli kohtuullisen haastavaa polkua pitkin päästäksemme tuonne huikean hienolle, ehkä Seychellien parhaalle varpaistelurannalle. Tässä parin ihmisen “testissä” olivat mukana La Diquen lisäksi Mahen ja Praslinin saaret. Jos Luoja on suosinut Suomea antaessaan meille 150 000 järveä, tuhlaili se myös Seychelleillä antaessaan sinne 115 saarta, joita kaikkia ympäröi maailman kauneimmat varpaistelurannat. Haluamme antaa lukijoillemme mahdollisimman hyvän kuvan siitä, millaisesta paratiisista on kyse noilla saarilla. Tässä on mielestämme paras varpaisteluranta, Petite Anse. 261 total views, 24 views today

261 total views, 24 views today

Lue blogikirjoitus

Petite Anse – Seychellien paras varpaistelu- ja uintiranta (video)

  1. Myönnän, että Seychellien toinen toistaan kauneimpien ja parempien rantojen laittaminen johonkin järjestykseen on erittäin haastava, ellei mahdoton tehtävä. Muutamalla rannalla käyneenä teen sen kuitenkin omien mieltymystemme mukaan.

Petite Anse La Diquen saarella oli neljäs Seychelleillä testaamistamme rannoista. Se hyppäsi kärkeen, jos kriteerienä käytetään veden puhtautta ja väriä. uinti- ja varpaistelumahdollisuuksia sekä rannan kauneutta ja siisteyttä. Tästä on vaikea laittaa enää paremmaksi. En tiedä olemmeko törmänneet missään päin maailmaa parempaan? Videolta näet miksi ajattelemme näin.

Niin… Videolta käy ilmi, että rantakalliot toimivat myös loistavana seikkailupuistona niin lapsille kuin aikuisillekin! Kannattaa katsoa!

(lisää…)

294 total views, 14 views today

Lue blogikirjoitus

Seychellit – Onko Grand Anse La Diquen paras varpaisteluranta?

Nyt on pakko myöntää, että Seychellien parhaan varpaistelurannan valinta on erittäin vaikeaa. La Diquen eteläkärjessä oleva Grand Anse lumosi meidät totaalisesti astuessamme sinne vajaan 3 km kävelyn jälkeen. Jutussani olevalta videolta voi kuulla reaktioni, kun ranta aukesi eteemme. Olemme vaaleahiekkaisten varpaistelurantojen suurkuluttajia. Emme tykkää makoilla rannoilla, mutta rakastamme avojalkakävelyä hienohiekkaisella rannalla, joka on juuri sopiva kovaa, ettei jalka uppoa hiekkaan vaan hivelee jalkapohjia. Kävely aurinkoisella rannalla on parasta, mitä matkat voivat tarjota. Aina parempi, jos rantahiekka on lähes valkoista, kuten Seychelleillä oli. Tässä ehdokas parhaaksi kokemaksemme varpaistelurannaksi koskaan! 380 total views, 11 views today

380 total views, 11 views today

Lue blogikirjoitus

Grand Ansen ranta La Diquen saarella Seychelleillä on varpaistelijan paratiisi (video)

La Diquen eteläkärjessä Seychelleillä sijaitseva  Grand Ansella ei ole rannoista välttämättä kaunein, mutta onko se paras varpaisteluranta? Se selviää sen jälkeen, kun sen naapuriranta Petite Ansekin pääsee esiin muutaman päivän päästä tällä samalla kanavalla.

Kun valmistelimme tätä matkaamme, kaikki lähteet viestivät yksimielisesti, että Seychelleiltä löytyvät maailman kauneimmat/parhaat rannat. Testasimme vajaan parin viikon matkallamme niistä merkittävimmät. Tein  niistä matkakertomukset ja elävöitän esittelyjä vielä näiden videoiden avulla. (lisää…)

202 total views, 1 views today

Lue blogikirjoitus

Anse Intendance Seychelleillä on Mahen saaren ykkösranta (video)

Pikaisen tutkimusmatkamme perusteella koimme. että Seychellien pääsaaren Mahen saaren paras ranta on Anse Intendance. Sen lumovoima tehosi meihin sen verran, että uskallamme heittää tuollaisen kokemusperäisen väitteen. Tosin muut samaisen saaren rannat jouduimme jättämään näköhavaintojen varaan syystä, että Esteri oli avannut astiansa ja kaatoi vettä niskaamme enemmän kuin laki sallii. Tästä alta pääset kurkkaamaan, miltä tuo upea ranta näytti. (lisää…)

161 total views, 3 views today

Lue blogikirjoitus

La Dique on Seychellien saarista ykkönen

La Diquen saari on varsinainen karamelli Seychellien 115 saaren joukossa. Vietimme siellä 3 yötä ja jos jonnekin, niin sinne tekisi mieli mennä uudelleen. Toki kaikissa kolmessa pääsaaressa on hyvät puolensa, mutta jokin tuntuu viehättävän matkailijoita tuossa 5 x 3 km kokoisessa saaressa. Utelimme useiden ihmisten kanssa kokemuksista ja KAIKKIEN mielestä ykköseksi nousi La Dique. Mikä tuossa paratiisisaaressa oikein niin viehättää? Yritän hieman avata asiaa matkakertomuksissani. 404 total views, 2 views today

404 total views, 2 views today

Lue blogikirjoitus

Villa Kiki – majapaikkamme Mahen saarella Seychelleillä

Olen pitänyt Seychellejä kalliina matkakohteena. Halusimme testata pitääkö se paikkansa vai onko kyseessä kenties pelkkä myytti? Yövyimme 12 päivän matkallamme 5 eri majapaikassa. Esittelen ne kaikki, jotta te muutkin saisitte käsityksen millä hinnalla ja minkä tasoisissa paikoissa siellä voi/kannattaa asustella. Aloitan esittelyn Mahen saarella sijaitsevasta Villa Kikistä, jonka olin valinnut parin 1. yömme kohteeksi. Aina ei voi tietää kuinka hyvin eri nettitoimistojen esittelyt pitävät paikkansa. Tämä on saanut yleisöltä hyvät arvioinnit (8,9/10). Koimmeko samoin, selviää, kun luet jutun. 457 total views, 6 views today

457 total views, 6 views today

Lue blogikirjoitus

Kenia – rantakaupunki Mombasa ja vaarallinen Nairobi

Kenian Mombasa on tullut tutuksi lähinnä 70-luvun lomapaikasta ja siitä kertovasta laulusta eikä meillä ollut juurikaan tietoa millaisesta paikasta on kyse. Siksi olikin erittäin mielenkiintoista tutustua tuohon Itä-Afrikan ehkä kuuluisimpaan lomakaupunkiin. Tämän matkakertomuksen myötä pääset kurkkaamaan myös Kenian pääkaupunkiin Nairobiin ja sen vaaroihin sekä katsomaan miten syntympäiväjuhlia vietetään Afrikassa. 634 total views, 11 views today

634 total views, 11 views today

Lue blogikirjoitus