Krakova valloitti meidät – jälleen kerran

Tässä lyhyehkö kuvaus suomalaisten tämän hetken yhdestä suosikkikaupungista Krakovasta. Kävimme siellä katsomassa joulutoria, mutta ehdimme vilkaista vähän muutakin. Tuli todistetuksi, että Krakova on kaunis kaupunki, jonne kannattaa mennä erityisesti kesäaikana. No, ei ollut huono reissu tämäkään.

Joulutorireissumme 1. kohde oli  kuitenkin Gdansk:

Gdanskin joulumarkkinoita ja -valoja arvioimassa

Bussilla lentokentältä keskustaan

 

Kun Gdanskin joulutori oli katsottu, lensimme vielä samana iltana Krakovaan Ryanairin lennolla. Olimme vähän ennen klo 23:a kyselemässä junan lähtöaikaa ja -paikkaa keskustaan. Selvitettyämme sen siirryimme lentoterminaalin paikoitustalon yhteyteen rakennetulle uudehkolle asemalaiturille ostamaan automaatista lippuja. Saamiemme tietojen mukaan niitä voi ostaa myös junasta konduktööriltä, mutta se puoli jäi testaamatta. Ostimme 9 zlotyn (noin 2 euroa)  hintaiset biletit ja aloimme odottelemaan junaa. Kohta kävi ilmi, että syystä tai neljännestä juna ei kulkisikaan vaan sen sijaan jostain alatasanteelta lähtisi bussi, jonne liput kävisivät. Siinä vaiheessa aikaa oli 5 min. Kiirehdimme alakertaan tietämättä mistä bussi lähtisi. Jossain vaiheessa huomasimme bussin 200 m päässä ja ehdimme siihen.

Myöhemmin kohtasimme samassa ongelmatiikassa rämpineet suomalaiset paluumatkalla ja kuulimme, että olimme menneet väärään bussiin 🙂 Eipä siinä mitään. Kukaan ei kysellyt lippua ja pääsimme joka tapauksessa keskustaan, vaikka ehkä vähän kauemmaksi vanhasta kaupungista kuin se toinen. Joku puolalainen opasti meitä jäämään pois konferenssikeskuksen pysäkillä. Siitä oli vielä käveltävää, mutta eipä se haitannut. Kävelemäänhän sinne oli lähdetty.

Vaelsimme läpi Staro Miaston eli vanhan kaupungin hotelliimme. Majoituimme Hotel Amber Design (158€/2 yötä), joka osoittautui hyväksi valinnaksi.

(Hotel Amber Designistä tulee erillinen matkakertomus muutaman päivän kuluttua.)

 

 

Hotellikadullamme Garparskalla on katolisen kirkon ulkoseinään tehty upea alttaritaulu.

Hotellimme sijaitsi erinomaisella paikalla lähellä matkamme tämänkertaista pääkohdetta joulumarkkinoita Rynek Głównyn aukiolla., josta löytyy matkakertomus tämän jutun lopusta.

Rynek Główny aukiolla sijaitseva Vanha verkahalli Cloth Hall toimii nykyisin turisteille meripihkaa ja rihkamaa myyvänä kauppapaikkana.

 

Kiertelyä Staro Miastossa eli vanhassa kaupungissa

 

Tämä paavin kuva on laitettu erään rakennuksen seinään vanhan kaupungin reunalla.

Näitä kauniita miniatyyrikirkkoja on paljon vanhass kaupungissa.

Lasimaalaustaide tuntuu olevan kovassa kurssissa Puolassa.

Kirkoista löytyy mitä upeampia ikkunataideteoksia. Puhelinkameran valovoima ei oikein riitä ikuistamaan tuota upeaa taidetta.

Rautatieasema Kraków Główny ja Galeria Krakowska

 

 

Rautatieasema Kraków Główny on upea rakennus.

Rautatieasemaa vastapäätä sijaitsee upea ostoskeskus Galeria Krakowska.

Wawelin linna eli kuninkaan linna

 

Linnaa lähestyttäessä toisella puolella katua on tällainen upea rakennus eli House Dlugosz.

Wawelin linna eli kuninkaan linna on Krakovan suosituimpia nähtävyyksiä. Vanhan kaupungin puolelta linnan pääsee tällaista kävelykatua pitkin.

Puolalainen paavi Johannes Paavali II on saanut muistomerkkinsä myös kuninkaan linnan pihamaalle.

Piipahdimme myös kuninkaanlinnan katedraalissa.

Parin päivän visiittiimme ei paljon mahtunut. Ehdimme kuitenkin käydä pääkohteessamme Krakovan upeilla joulumarkkinoilla, jotka pidetään Rynek Głównyn aukiolla.

Krakovan joulutori – vierailun väärtti

Ja eihän Krakovassa voi käydä ilman, että käy ihailemassa Wieliczkan suolakaivosta:

Wieliczkan suolakaivos Krakovassa on nähtävä!

 

Joulumarkkinakiertueemme jatkui

 

Pe 15.12. meillä oli paluulento Gdanskiin myöhään illalla klo 21.15. Majoituimme jo toistamiseen samana vuonna Gdanskin lentokentän Hampton by Hiltonissa Gdansk Airport -hotellissa 69€, jossa on erittäin hyvä hinta-laatusuhde.

La 16.12. aamulento Turkuun klo 9.35-12.05. Turussa bussilla Turun keskustaan Vanhan Suurtorin joulumarkkinoille josta Onnibussilla Helsinkiin (5+2€). Helsingissä on vuorossa Tuomaan markkinat, jonka jälkeen Z-junalla Lahteen (6,50€). Lahden torilla kävimme eri päivänä Lahden Joulukylässä.

Koko reissun hinta meille kahdelle yhteensä 560 € eli n. 280 €/hlö.

 

Miten arvioimme suomalaiset joulumarkkinat vuonna 2017 selviää tästä:

Joulumarkkinoita Suomessa vuonna 2017: Helsinki, Lahti ja Turku – mikä vei voiton?

 

1,969 total views, 22 views today

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *