KROATIA – autolla Dalmatian rannikolla, huippua!

Ajelimme taannoisen Kroatian matkamme aikana pitkin Dalmatian rannikkoa. Kävimme Peljesacin niemimaalla, Korculan saarella sekä maistelemme huikean hyviä ostereita Mali Stonessa. Tieosuus Dubrovnikista pohjoiseen on uskomattoman kaunis. Ajelimme Gradaciin saakka ja läpäisimme Bosnia & Herzegovinan mennen tullen. Käväisimme vielä ennen kotimatkaa Montenegron puolella kävellen 🙂 ja päätimme reissumme kauniiseen Kavtatiin, joka osoittautui pieneksi helmeksi.

Jätimme Dubrovnikin taaksemme ja lähdimme kohti pohjoista. Päätimme ajaa vähän pidemmän rupeaman ja palata sitten rauhassa takaisin. Matkan varrella näkymät merelle olivat todella upeat, mutta päätimme katsella niitä tarkemmin paluumatkalla, kun ajelisimme tien merenpuoleisella kaistalla. 

Pysähdyimme sentään ainakin kerran todistamaan, että Kroatiassa on myös järviä.


Päädyimme päivämatkamme kiintopisteeksi määrittelemäämme Gradaciin, mikä edellytti meille uuden valtion Bosnia & Herzegovinan läpäisyä. Jugoslavian sodan neuvotteluissa tuolle valtiolle on annettu muutaman kilometrin rantakaistale katkaisemaan Krotia kahtia. Kyselyjen jälkeen päädyimme yöksi MB-liikkeen yhteydessä olevaan pieneen hotelliin.

Tämä ”Mersuhotelli” oli vähintäänkin hintansa väärtti. 40 euron hinnalla sai käyttöönsä uima-altaan vierellä olevan studio-huoneiston merinäköalalla. Lähdimme aluksi tutustumaan ympäristöön.

Tämä 7 cm taskurapu käppäili kadulla vastaan.

Gradac osoittautui kauniiksi rantakaupungiksi, josta Pohjois-Dalmatian Riviera alkaa. Siellä on kuulemme alueen pisin uimaranta, n. 6 km pituinen kiviranta. Ei siellä hienoihin hiekkarantoihin ihastunut Suomi-Poika oikein naattinut rantakävelystä.

Pakko oli jättää kengät jalkaan ja työntyä mereen. Nautimme pitkät ajat kirkkaasta, virkistävästä vedestä. Virta meinasi viedä ekstaasiin vaipuneen kellujan turhankin kauas rannasta. Maltettuamme nousta rannalle teimme vielä pitkän kävelyretken rantabulevardilla. Tuntui, että olimme jälleen LOMALLA!

Palasimme hotelliimme jatkamaan uintia ja siemailemaan viiniä. Oli siinä helppoa naatiskella ja suunnitelle matkamme seuraavia askeleita.

Torstaina pähkäilimme mennäkö lautalla yli Peljesacin niemimaalle. Päätimme kuitenkin ajella rauhassa Bosnian kautta takaisin ja käydä Stonin osterialueella lounaalla. Samalla varmistimme, ettei Marjatta saa matkapahoinvointia merimatkan aikana. Valinta olikin onnistunut.

Bosnia ja Herzegovina oli tältä osin rantakaupunki, jonka ohittaminen kävi äkkiä. Siinä vaiheessa alkoi jo näkyä osteriviljelmiä. Käytännössä noita seuraavassa kuvassa näkyviä viljelylaitoksia oli rannikolla useita.

Pysähtelimme kuvaamaan maisemia tämän tästä ja saavuimme puolen päivän aikoihin Mali Stoniin. Kovin oli rauhallinen tuo kulinaristien paratiisi vielä puolilta päivin. Siirryimmekin naapurikylään Stoniin, jonne olisi voinut kävellä paikallista ”Kiinan muuria” eli pisimmillään 5 km pituista muuria pitkin. Valitsimme kuitenkin ajopelimme, menimme keskustaan ja söimme lounaan.

Tuosta kylästä löytyi myös granaattiomenoita. Eipä ole ennen tullut vastaan. Viikunoita kyllä.

Matkan yksi tavoitteeni täyttyi ja pysähdyimme vielä Mali Stonen pikkukylässä. Pakkohan niitä ostereita oli päästä maistamaan. Kohta tarjoilija kantoi lautasellisen tuoreita, todella hyviä ostereita eteeni euron kappalehintaan. Marjatalla on sen verran katkerat muistot Pretoriasta Etelä-Afrikassa pahoinvoivana potilaana syömästään osterista, että hän luovutti tuon nautinnon yksinoikeudella minulle.

Voin sanoa, että parempia en ole aiemmin saanut mistään.

 

Korculan kaunis saari 

 

Suuntasimme merellisten lounaiden jälkeen Peljesacin saaren toisen päähän Orebicin lauttasatamaan, josta siirryimme ferryllä Korculan saarelle. Matkan hinta oli 108 kanua eli vajaat 15 eu. Seuraavassa muutama kuvajainen matkan varrelta:

Päätimme käydä ennen hotelliimme ajoa tutustumassa Korculan kaupunkiin, jota kutsutaan, aiheellisesti, Pikku-Dubrovnikiksi.

Vaeltelimme tuossa Marco Polon ”synnyinkaupungissa” aikamme ja siirryimme rantakahvilaan juomaan cappuccinot.

Liekö sattumaa vai peräti tarkoitus, kun kuorokaverini Kari käveli vastaan lähtiessämme nousemaan vanhan kaupungin keskustaan? Ja kohta paikalle purjehti myös toinen kuoroveli Aimo. Poijaat olivat 7 hengen miesseurueessa purjehtimassa pari viikkoa. Olivat lähteneet Splitistä edellisenä lauantaina ja päättäneet jäädä yöksi Korculan satamaan. Tiesin, että Kari on maisemissa, mutta että törmäämme yllättäen on jo melkoinen juttu.

Poikkesimme oluella poikien vuokraamassa 43 jalan veneessä, josta kyllä löytyi hyvät tilat noinkin suurelle sakille. Ei Askompaa tuollainenkaan lomailu! Edellisenä päivänä olimme saaneet FB-sivulle Leinosilta kommentin, että hekin tulevat tulevana lauantaina purjehtimaan Splitistä eteenpäin. On muailima pieni.Kun Sahlbergin Pasikin on lähisaarella samaan aikaan ostamassa vaimonsa kanssa taloa, voi ihmetellä entistä enemmän. Kroatia taitaa olla suomalaisten mieleen.

Ajelimme päivän aikana valtavien viinialueiden läpi. Peljesac on täynnä viinitarhoja ja sama jatkui Korculassa. Viiniviljelmiä oli lähes koko matkan ajan. Toisilla alueilla viljeltiin punaisia, toisilla keltaisia rypäleitä. Kroatian parhaat viinit tulevat näiltä seuduilta ja esim. Posip-viinit tulivat tutuiksi matkamme aikana.

Matkalla meidät yllätti varsinainen rankkasade, mutta eipä se hirveästi haitannut. Saavuimme klo 18 mennessä Brnan kylään saaren etelärannalle. Olin varannut meille 4 tähden Feral-hotellista pari yötä puolihoidalla hintaan 80 eu/yö. Viinialueesta huolimatta yllätyimme, että ruokajuomatkin kuuluivat tuohon pakettiin. Tuli hieman ruotsinlaivamainen olo, kun viini ja olut kera miedompien juomien virtasivat hanoista. Illallinen oli muutenkin ihan kohtuullisen hyvä. Tänne oli hyvä rauhoittua pariksi päiväksi paikalleen. Oli ehkä hyväkin että olimme varanneet pari yötä, sillä yöllä ja iltapäivään saakka satoi ajoittain kaatamalle. Oli kuulemma ensimmäinen sade piiitkään aikaan, joten viljelijät tykkäsivät vaikka me lomalaiset olisimme toivoneet toisenlaista vastaanottoa.

Uhmasimme seuraavana päivänä sadetta ja ajelimme saaren rantaa länteen päin. Kaunis oli sekin reitti. Piipahdimme Vela Lukan kaupungissa ja ajelimme sateessa vuoristoteitä. Ei tehnyt mieli poiketa maistelemaan viinejä turhan kastumisen pelossa. Tulimme melko pian hotelliin takaisin ja aloimme suunnitella matkamme loppuosan majoituksia.

Kävin mittauttamassa huoneemme parvekkeen alla olevan uimapaikan veden lämmön. Yhtä lämmintä kuin edellisessäkin paikassa, tottakai. Kallioisen rannan virtaama oli melkoinen. Eilen siihen löivät aallot niin voimallisesti, ettei uinnista olisi voinut haaveillakaan. Nyt oli tyynempää, mutta ymmärtää hyvin, miksi uimapaikat on aidattu köysillä. Rannasta pääsee helposti liikkeelle, mutta takaisin tulo olikin jo toinen juttu. Oli metka tunne, kun vesi pakeni altani juuri, kun tartuin portaisiin. Painoin odottamattoman paljon ja käsivoimat olivat koetuksella. Ylös päästiin ja merellinen illallinen tuli naatittua. On aika alkaa lueskelemaan.

Klo 19 olimme jälleen menossa illalliselle. Erityisesti minua ilahduttu, että teemana oli meri. Tarjottavat olivat sen mukaisia sinisimpukoista paistettuun kalaan. Paljon parempi kuin edellinen ilta, vaikkei sekään ollut huono. Nyt ymmärtää miksi saksalaiset ja itävaltalaiset eläkeläiset ovat omineet tämän hotellin.

Lauantaina 15.9. valkeni aurinkoisena kovan ukkosyön jälkeen. Kävimme aamiaisella ja pakkasimme auton. Korcula näyttäytyi aivan toisenlaisena kuin edellisenä päivänä ja nyt ymmärtää miksi saarta kehutaan niin kovasti. Ajelimme maisemia ihastellen saaren itäpäähän katsomaan Lombardan kaupunkia, jota kehutaan uimarantojensa vuoksi.

Joopa joo! Olihan siellä 2 km päässä keskustasta pieni hiekkaranta, jota ei vaivaksi asti siivota. Mutta hiekkaa kuitenkin, mikä on todella harvinaista Kroatiassa. Se oli äkkiä nähty ja eikun lautalle.

Kauniissa säässä merimatkakin näytti tulomatkaa upeammalta. Kaunista oli!

Jatkoimme saman tien matkaa kohti Mali Stonea, joka jäi viimeksi vähälle katselulle pilvisestä säästä johtuen. Nyt sen ranta oli täynnä porukkaa ja UPEITA AUTOJA! Mersedes Benzin MacLaren-omistajat olivat lähteneet kierrokselle. Paikalla oli noin 20 ökyautoa ja kaiken kruunasi Maybach, joka oli retkueen mukana. Väki oli tullut syömään meren herkkuja satamaan ja pysäköi menopelinsä ravintolan eteen. Olihan noita miljoona-autoja kiva ihastella.

Lähtiessämme kohti Slanon kaupunkia jouduimme tuon luksusletkan ohittamaksi. Ei tarvinnut paljoa kaasua käyttää, kun auto kerrallaan ne ohittivat meidät. Satojen heppojen tehot murisivat ”ihanasti” niiden painaessa vähän kaasua. Tuollaisen avoauton voisi ottaa kakkosautoksi. Ykköseksi niissä ei olisi tilaa. En vain ymmärrä, eikö autoa ole varaa rakentaa kunnolla sellaiseen hintaan. Muutamasta nimittäin puuttui tuulilasi ja kuljettaja joutui käyttämään kypärää 🙂

Edellisenä iltana olimme jo varanneet hotellin Cavtatista lentokentän läheltä viimeiseksi yöksi. Puuttui vielä edeltävä yö. Yllättäen nettiarviot ja hinta huomioiden löysimme toisenkin Vila Anka-hotellin, tällä kertaa Slanon kaupungista, kohtuullisen läheltä Mila Stonin ravintoloita. Ehkäpä lauantai-iltana voisi vaikka käydä illallisella alueen gourmet-ravintolassa?

Pysähdyimme muutaman kerran ihastelemaan kauniita näkymiä. Niitä riitti jo tuolla alkupätkällä vaikka parhaat olisivat vielä edessä. Kaarroimme Slanon kaupunkiin noin 30 km ennen Dubrovnikia. Meitä odotti Vila Anka aparthement, josta olimme varanneet huoneen nettisuositusten perusteella. Suuret asiakastyytyväisyyspisteen ja 35 euron hinta oli hyvä yhdistelmä huoneistolle, joka sijaitsi lähes rannassa. Tunnelmaa huononsivat hieman pienet sokerimuurahaiset, joita liikkui siellä ja täällä. Toisaalta isännän ystävällisyys voitti pienet puutteet. Saimme tervetuliaisjuomaksi oluen ja veden sekä myöhemmin illalla vielä suuren kimpun ihanan makuisia rypäleitä talon puutarhasta.

Viinirypäleterttujen alla istuskelimme myös terassilla viiniä juoden ja maisemia ihaillen. Hintansa haukkui tuo vaatimaton, mutta siisti paikka, jossa oli erillinen makuuhuone olohuone-keittiön lisäksi. Kävimme mukavan kävelylenkin rannassa ja illalla teimme vielä toisen käydessämme kylässä syömässä sinisimpukoita yms., kuinkas muuten.

Sunnuntaina 16.9. lähdimme jo 9 maissa jatkamaan matkaan Kavtaan. Tuo pätkä on maailman kauneimpia maantiereittejä, joten pikkupysähdyksiä piti tehdä tämän tästä.

Pysähdyimme myös ihailemaan Dubrovnikia korkeata vuorelta. Kauniilta näytti. Vaikutuksen tekivät myös valtavan suuret risteilyalukset, joita noilla seudulla riittää vierailijoina. Aurinko porotti täydellä teholla, joten lämmintä piisasi.

 

Kavtat yllätti positiivisesti

Pääsimme lopulta Kavtatiin majapaikkaamme. Saimme huoneen, joka piti sisällään kaiken tarvitttavan, mutta eipä 32 eurolla voi luksusta odottaa. Ystävällinen henkilökunta vetää tuonnekin samoja asiakkaita vuodesta toiseen. Tervetulojuomat ja lautasellinen viinirypäleitä oli isäntäväen kädenojennus vieraille.

Isäntäväen vinkistä ajelimme lentokentän kupeessa sijaitsevaan kylään kansanmusiikki- ja tanssiesityksiä kuuntelemaan ja katselemaan.

Pikkukylässä oli runsaasti väkeä seuraamassa tuota perinnetapahtumaa auringon kunnioittaessa läsnäolollaan kylälle tärkeää hetkeä.

Jatkoimme matkaa esityksen päätteeksi kohti Montenegroa. Päätimme piipahtaa tuossa valtiossa, jossa emme ole koskaan käyneet. Matka sinne ei ollut mikään maisematie ja päätimmekin koukata lähempänä merta olevaa tietä, jotta näkisimme vaihteeksi merta. Loppumatka tiestä oli korjauksen alla, joten muutama km. ennen rajaa ajettiin todella hitaasti.


Päätimme sitkeästi käydä Montenegron puolella. Koska autolla ei ollut lupa ajaa rajan yli, kävimme piipahtamassa siellä ja palasimme takaisin. Samalta tuo näytti kuin Kroatiakin, mutta onpahan hankittu yksi neula lisää karttaamme 🙂 Palasimme edelleen rannan puoleista tietä, jossa näkymät olivat aivan toista kuin päätiellä.

Veimme auton kämpille, joimme lasit roseeta ja suuntasimme tutustumaan Kavtatiin. Tuo pikkukaupunki osoittautui todelliseksi helmeksi. Kaunis rantabulevardi ökyjahteineen yllätti todella positiivisesti.

Uimapaikkojakin oli niemen molemmin puolin ja kansaa riitti osin sunnuntaista johtuen. Lorvailimme ja kuljeskelimme aikamme jahteja ja kaupunkia ihaillen. Päätimmekin ottaa rennosti ja lueskella rantakivillä ja nauttia eläkeläiselämästä.

Kävimme sitten vielä päivällisellä. Ostereita oli vielä pakko maistaa enkä voinut vastustaa paistettuja mustekalojakaan: Marjatta nautti paikallisia friteerattuja muikkuja.

Marssimurtuman Prahassa saanut jalkani alkoi oireilla oikein kunnolla, joten lisälenkki jäi käymättä vaikka kuinka olisi mieli tehnyt.

Tulimme huoneistoomme ja istahdimme parvekkeelle vaihteeksi lueskelemaan ja tarkastelemaan sähköposteja yms. Oli edessä tämän upean Kroatian matkan viimeinen yö. Aamulla lentokentälle ja matka jatkuisi Lontoon kautta Skotlantiin… Siitä tulee erillinen matkakertomus, tottakai!


 

 
 

 

1,111 total views, 7 views today

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *