Mijas – Aurinkorannikon (Costa del Sol) kaunis helmi

Mijas on pieni kaupunki Fuengirolasta 7 km rinnettä ylös pohjoiseen, Costa del Solin alueella. Sen historia ulottuu tuhansien vuosien taakse aikaan ennen Rooman valtakuntaa. Mijasiin pääsee Fuengirolasta helposti paikallisbussilla reilulla eurolla, mutta kovakuntoisimmat jaksavat vaikka kävellä tuon reitin, ainakin alaspain 🙂 Esittelen tässä postauksessa tuon pikkukaupungin muutamia herkkuja. Erityisesti minua viehättivät sen upeat näkymät Aurinkorannikolle. Seuraavalla kerralla haluaisin majoittua siellä, vaeltaa sieltä lähtevillä upeilla vuoristopoluille. Sieltä löytyi mm. miellyttävä RCI-hotelli, josta muutama kuva tässä jutussani, joten…

Tämänkertaisen Andalusian matkamme kiintopisteenä pidimme Macdonald Dona Lola -hotellia noin 10 km päässä Marbellasta itään. Hyppäsimme siellä bussiin, joka vie meidät Fuengirolaan bussiasemalle. 50 m päästä lähti seuraava bussi kohti viehättävää, vuoren rinteellä sijaitsevaa Mijasin pikkukaupunkia. Pitkästä jonosta saattoi päätellä, että emme olisi ainoat turistit, joita tuo kaupunki kiinnosti. Puolen tunnin välein kulkeva paikallisbussi täyttyi tälläkin kertaa.

Bussi kiemurteli ylös vuoristotietä ja jätti meidät Mijasin keskustaan lähelle kaupungin aukiota. Pieni vesisade otti meidät vastaan, mutta sen taukoamista oli miellyttävää odotella luikerrellen vieri vieressä olevien myymälöiden ja kahviloiden edessä olevien markiisien alla. Aukiolla upea hevosvaljakkojono odotti kyyditettäviä. Siinä kaikessa alkoi olla turismin tuntua. Asian ymmärsi erittäin hyvin, kun katseli ympärilleen kaunista valkoista kaupunkia sekä alas rannikolle aukeavaa kaunista näkymää.

 

Tutustuminen holvikirkkoon

 

Olin laittanut Facebook-kaverilleni viestin, että olemme tulossa vilkaisemaan Macdonald -hotellia, jota hän kehui ketjun parhaaksi tuolla alueella. En saanut häntä kiinni, mutta päätimme käydä joka tapauksessa katsomassa hotellia mahdollisia tulevia varauksia varten. Katsoin Google Mapista hotellin sijainnin ja lähdimme vaeltamaan sitä kohti.’

Matkalla törmäsimme kauniiseen puistoon ja sen varrella olevaan kivikirkkoon. Se oli pakko nähdä.

Kalliojyrkänteen reunalla oli varsin viehättävän näköinen matkamuistomyymälä, joka herätti huomiomme riemunkirjavien ruukkujen ja tekokukkien johdosta. Kierrämme matkamuistomyymälät yleensä kaukaa, sillä ne eivät ole “meidän juttumme”. Tämän halusin kuitenkin ikuistaa erikoisena muistona.

Myymälän edessä avautuva puisto upeine näköaloineen oli enemmän meidän makuumme.

Puiston toisella reunalla oleva vanha holvikirkko sen sijaan oli pakko nähdä.

Kallion reunaan kivistä rakennettu paikallinen “temppeliaukion” kirkko on erikoinen nähtävyys.

Sisään astuttaessa eteemme aukeni pieni kappeli, jossa oli tilaa vain muutamalle kymmenelle hengelle.

Kirkon perältä löytyi pieni huone, jossa säilytetään vanhaa ehtoolliskalustoa, pappien kaapuja ym. aarteita. Poistuessamme kappelista havaitsimme, ettei siellä olisi saanut kuvata, mutta rikos oli jo tehty. Toivottavasti tämä erheeni houkuttelee kirkkoon lisää väkeä ihailemaan sitä ja rikokseni kääntyy hyödyksi turisteille ja holvikirkolle. Suosittelen visiittiä tuossa kauniissa paikassa.

Pikakatsaus Macdonald La Ermita -RCI-hotelliin

 

Olin tutustunut toiseen intohimoiseen maailmanmatkaajaan Györgyi Mosonyihin perustamallani Facebook-sivulla “RCI – vinkkejä ja kokemuksia”. (Sivustoon voi liittyä kuka tahansa, jolla on omistuksessa RCI-viikko. Meitä on siellä tätä kirjoittaessani 233 jäsentä, joten tervetuloa jakamaan kokemuksia ja saamaan uusia hotellivinkkejä.)

Györgyi ja miehensä olivat juuri lähtemässä autoilemaan, mutta onneksi törmäsimme heihin hotellin edustalla.

 

Györgyi lähti opastamaan meitä ja näytti muutamia valittuja kohteita Macdonald La Ermita -hotellista.

Saimme hotellin henkilökunnasta apua ja pääsimme kurkkaamaan yhteen huoneistoon. Tuohon hotelliin voisi mielellään mennä joskus viikoksi rentoutumaan. Ei huono!

Päätimme kierroksen cappuccinoihin hotellin ravintolassa.

 

Kiertelyä Mijasin kauniissa kaupungissa

 

Hotellikierroksen jälkeen lähdimme kipuamaan takaisin ylös Mijasiin.

Aloitimme tutustumisen puutarhasta ja sen vieressä sijaitsevalta aukiolta.

Aukion reunalla olivat kirkko ja härkätaisteluareena sulassa sovussa.

Moneskohan sadas kirkko tuli nähdyksi? Ei aavistustakaan, mutta jostain syystä niissä on kiva piipahtaa.

 

Jatkoimme matkaa pikkukaupungin keskustaan.

Lyhyen matkan varrella riitti kaunista nähtävää.

Vähältä piti, ettei toinen neitokaisista lähtenyt mukaamme Suomeen. Ei kuitenkaan…

Näitä sinisiä ym. värisiä ruukkuja roikkui Aurinkorannikolla monessa kaupungissa. Mammu ihmetteli joissa paikoissa, että miten ihmeessä ne kastellaan? No, Mijasissa se ei kaiketi ollut ongelma.

Kukkaloistoa riitti…

Korkeimman kukkulan reunamaa kiersi viehättävä kulkureitti, josta aukenivat näkymät vuoristoon ja laaksoon.

Näitä rotkoja tuntuu alueella riittävän.

Kaunista on…

Kukkulan korkeimmalla kohdalla puiston varrelle on viehättävä pieni kahvila, jossa oli pakko tilata yksi mojito ihan hinnan vuoksi. Samainen juoma maksoi nimittäin omassa hotellissamme 7 euroa.

Paluumatkalla bussiasemalle törmäsimme vielä jonkinlaiseen Don Quijote -museoon, jota ihmettelimme tosin vain ulkoa päin.

Tuon muutaman tunnin visiitin perusteella jäi vahvasti tunne, että tuonne pikkukaupunkiin voisi palata. Silloin voisi varata aikaa myös vaelteluun vuoristossa. Kehuivatten, että siellä on kuulemma erittäin kauniita kävelyreittejä. Uskon!

Edellinen kirjoitus tältä samaiselta matkaltamme löytyy täältä:

Espanjan Andalusia – Rondan vanha kaupunki

 

Mikäli haluat lukea matkakertomukset Marbellassa ja Malagasta heti, kun ne ilmestyvät, käy tykkäämässä Facebook-sivustoa “Appa matkustaa”. Tulen esittelemään myös RCI-hotellin Macdonald Dona Lola.

 

 

278 total views, 3 views today

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *