New York (osa 1/4): Hilton, WTC, autonäyttely, Nightwishin konsertti,…

New Yorkista näyttää tulleen meille(kin) paikka, jossa on hyvä päästä käymään muutaman vuoden välein. Asuminen siellä ei kiinnostaisi, mutta pistäytyminen silloin tällöin on ihan yes! Koska lähdemme sinne jälleen toukokuussa, aloitan tällä kirjoituksella sarjan, jossa katselemme Isoa Omenaa eri näkökulmista ja kasvatamme matkakuumettamme. Tässä ensimmäisessa matkapäiväkirjassa ihmettelemme käteisrahan saannin vaikeutta, tutustumme lyhyesti pieneen “lottovoittoomme” eli edullista yöpymistä Hilton-hotellissa, ihailemme uudistettua World Trade Centeriä ja ihmettelemme samalla maailman pahuutta, piipahdamme musikaalissa, Nightwishin konsertissa ja autonäyttelyssä. Lopuksi teemme vielä lyhyen kurkkauksen nykkiläisten hiekkarannoille Coney Islandille.

Nämä ovat matkapäiväkirjojamme, joissa on ulkopuolisen kannalta turhankin tarkkaa kuvausta. Toivottavasti teksteistä kuitenkin aukeaa kaikille joitain hyödyllisiä vinkkejä. Voin paljastaa, että molemmissa tarinoissa on mukana yksi huijaus, joissa koimme, että meitä vietiin kuin pässiä narussa. Tai sitten ei 😉

Matkalla…

Olin varannut meille jo kesällä Airberlinin lennot Düsseldorfin kautta hintaan 540 eu. Joutuisimme odottamaan menomatkalla loungessa muutaman tunnin, mutta sehän on meille laatuaikaa, lomaa tarjoiluineen. Pari viikkoa ennen matkaa tuli ilmoitus, että reitti muuttuu. Joutuisimmekin koukkaamaan Berliinin kautta. No, se ei haitannut eläkeläismatkaajia.

Lähdimme aamulla aikaisin klo 4 taksilla bussiasemalle ja olimme luovuttaneet laukkumme kentällä jo klo 5.40. Nautimme aamiaisen lentokentän loungessa, luimme aamun lehdet ja sitten menoksi.

Parin lennon jälkeen ehdimme olla 1,5 tuntia loungessa Düsseldorfissa ja perillä NY:ssa olimme alkuperäisen aikataulun mukaisesti. Matkapäivä meni kivasti elokuvia katsellessa, lueskellessa ja pelaillessa, mutta olemme budjettilentäjinä tottuneet hitaisiin siirtymisiin. Olimme perillä USA:n aikaan noin kello 16 ja törmäsimme taas kerran jenkkiläiseen häpeän aiheeseen eli älyttömiin passintarkastusjonoihin. Emme voi ymmärtää, eikö maassa riitä työvoimaa. Tarkastuspisteitä oli muunmaalaisillekin tarjolla noin 20, mutta työntekijöitä vain 5. Käsittämätöntä touhua. Kun yhden kulkijan tarkistamiseen menee muutama minuutti, kesti jonotus 1,5 tuntia! Hullua hommaa! Onneksi olimme lomalla ja terveinä. Muuten jonotus olisi saattanut alkaa ottaa pannuun. Sääliksi kävi niitä äitejä/isiä, jotka joutuivat pitämään pieniä lapsiaan sylissä koko ajan. Ikävän jonottamisen jälkeen laukkumme odottivat hallin lattialla siisteissä riveissä.

Siirryimme Air Trainilla Jamaica Stationille. Noihin juniin voi mennä ilman matkalippua. Maksu hoidetaan toisessa päässä eli 5 dollaria siihen ja 2,25 dollaria metroon (vuonna 2015) . Tuolla yhdistelmäkortilla pääsimme Manhattanille E-metrolla. Matka kesti noin 30 min.

 

Pieni lottovoitto Manhattanille

 

Tämän matkan historia juontaa kesäkuuhun 2014. Olin ottanut koekäyttöön RCI:n tarjouksen liittyä Platinum-matkaajien armoitettuun joukkoon puolen vuoden koeajalla muutamalla kympillä. Olimme Katinkullassa perikunnan kanssa viettämässä jälleen kerran yhteistä loma-aikaa, kun mieleeni tuli ajatus katsoa mitä tuolla Platinum-jäsenyydellä voisi löytyä. Hämmästykseni oli suuri, kun sivuilta löytyi muutama (3-4) kohde New Yorkista 145 euron varausmaksulla ja alle 100 000 pisteillä. Pienen vertailun jälkeen ja yön yli nukkumisen jälkeen olin varannut meille viikoksi studion Hilton Club New Yorkista 145 eurolla ja 75 000 pisteellä. Käsittämätöntä, mutta totta, sillä normihintataso tuossa 4 * hotellissa on 420 eurosta ylöspäin/vrk. Kun pisteet muuttaa rahaksi, maksoimme viikosta Manhattanilla yhteensä vajaat 550 euroa. Tämän hotellin ihmeellisyyksiin kuuluu, että myös viikko-osakevieraille tuohon ”huippuhintaan” kuului myös hyvä aamiainen ja loungen käyttö joka päivä klo 17-19 viineineen, oluineen, snackseineen, vihanneksineen yms. Unbelieveble!

Jäimme pois 5th Avenuen ja 53nd Streetin kulmassa, josta vajaan 200 m kävely Avenue of The Americasille (6th Ave) Hilton-hotelliin. Se on kuulemma ensimmäinen Hilton maailmassa, rakennettu vuonna 1963.

Nousimme 35:nteen kerrokseen, missä on clubilaisten vastaanotto. Olimme siellä tasan klo 19, joten loungen tarjoilut loppuivat juuri. Olut tai viini olisi maistunut, mutta pärjäsimme oikein hyvin vedelläkin huoneessamme, sillä kello oli Suomen aikaan jo 2 yöllä. Ei kun nukkumaan. Varmistimme vielä vastaanotossa, mitä pakettiimme kuuluu. Ystävällinen herra varmisti sen mitä olimme netistä lukeneet, että todellakin: kaikki kuuluu hintaa. Olimme siis saaneet lähes all inclusivepaketin tuolla vajaalla 600 eurolla/vko.

Menimme tiistaina aamiaiselle jo kello 7. Yllätyimme monipuolisesta, hintaansa nähden erinomaisesta tarjonnasta.

Vaikka tarjolla oli paljon pakkauksissa olevaa instant- ym. syötävää, niistä pystyi rakentamaan hedelmien, joqurttien, herkullisten leivonnaisten ym. kanssa todella täyttävän, maistuvan kokonaisuuden. Kyllä kelpasi.

Päätimme aloittaa kaupunkikierroksen siitä mihin viimeksi jäimme eli outletista Century21. Se on must-paikka Manhattanilla. Halusimme käyttöömme viikon ajaksi metrocardit, joilla saa matkustaa rajattomasti. Yhden hinta oli 32 dollaria. Kävelimme 6th avenueta pitkin ja päätimme lähteä ensin Times Squarelle tsekkaamaan edullisia musikaalilippuja. Koska hotellimme sijaitsi Radio Cityn (Rockefeller Centerissä) vieressä, törmäsimme siellä esitettävää musikaalia kauppaaviin myyjiin RC:n edustalla. Saimme tarjousesitteitä, joiden mukaan kevään hittituotteeseen ”New York Spring Spectacular” pääsisi halvimmillaan 35 dollarilla valikoituihin näytöksiin


Emme kuitenkaan tarttuneet vielä syöttiin vaan menimme Time Squarille. Tuossa Manhattanin sydämessä on jatkuvasti valtaisa hyörinä ja mainosvalojen viidakko lyö leimansa koko aukioon. Huh huh! Kävi ilmi, ettei lipunmyynti ollutkaan vielä auki. Sen verran selvitimme, että Broadwayn ylivoimaisesti suosituin musikaali Lion King oli eläkeläisille liian kallis (noin 190 eu) eikä sinne saa alennuslippuja varmaan vielä moneen vuoteen. Jätimme väliin.

 

Rahanvaihtoa New Yorkissa

 

Lähdimme sitten ostamaan viikkolippua metroon. Siitä syntyikin mielenkiintoinen prosessi. Meillä ei ollut käteistä rahaa riittävästi eikä luottokorttien luvatussa maassa voinut maksaa metrocardia luottokortilla! Ei ymmärrä, taaskaan! Käteisen saaminen ei ollutkaan helppoa. Yritimme sitä seinästä, mutta ainakaan Amexilla se ei onnistunut siitä pankkiautomaatista mitä kokeilimme. Löysimme kyselyjen jälkeen vaihtopisteen, joka tarjosi 100 eurolla 85 dollaria! Jo myrkyn lykkäsi. Viimeksi käydessämme kurssi oli jotain 1,35 tuntumassa, nyt 0,85! Ei tullut kauppoja. Päätimme etsiä pankin, joka vaihtaisi rahaa vähän inhimillisemmällä kurssilla, mutta ei! Liekö 4. pankki, joka suostui vaihtamaan, mutta mutta… Välityspalkkion jälkeen saimme 90 dollaria! Jälleen käsittämätöntä! No, ei se ole hullu, joka tarjoaa vaan se joka maksaa. Olimme saaneet etsiskelystä tarpeeksemme ja teimme kaupat. Olemme oppineet sen verran, että pankeista ei saa edes lämmintä kättä ilman passia, joten onneksi se oli mukana. Saimme käteistä ja lähdimme metrokortin ostoon. Opimme, että ota jatkossa aina käteistä mukaan, kun menet New Yorkiin.

 

World Trade Center ja Century21

 

Sukkuloimme maan alla kohteeseemme, jonne pääsimme vasta klo 13 maissa. Siinä vieressä sijaitsee World Trade Center, jonka pari pilvenpiirtäjään tuhottiin karmeissa lentokonekaappauksissa 09/01. Olimme 2,5 vuotta aiemmin käyneet katsomassa, kun suurin ja kaunein uusista rakennuksista eli One WTC oli jo huippukorkeudessaan, muttei käytössä.

Nyt tuo lasipalatsi oli valmis ja viereen oli noussut muitakin. Numero 4 oli lähes valmis. Tuhottujen rakennusten paikalle on tehty tunteita herättävät vesialtaat symbolisoimaan niiden karmeaa historiaa. Kyllä ihminen voi olla paha toiselle ihmiselle. Alueen moderni museokin on avattu kertomaan surullista tarinaa muutama kuukausi aiemmin, mutta emme jääneet jonottamaan purevan kylmään tuuleen osin lippujen korkeista hinnoistakin johtuen.

Manhattanin suurin Outlet Century21 kiehtoi paitsi lämpönsä, valikoimiensa vuoksi. Tuo valtaisan kokoinen tavaratalo on pullollaan merkkivaatteita, kodin tekstiilejä, kemikaliotuotteita, laukkuja, kenkiä, … Meiltä kului arvatenkin muutama tunti shoppailuun, jonka lopputuloksena meille tarttui joitain merkkituotteita edulliseen hintaan. Ei mitään hamstrausta, mutta muutamia. Päätimme käydä testaamassa hotellimme loungen tarjontaa, joten siirryimme sinne klo 17:ksi.

Hotellimme loungessa oli tarjolla lämpimiä ja kylmiä juomia, olutta ja viiniä, pikkulämpimiä, hedelmiä, juustoja yms. Paikalliset viinit olivat positiivinen yllätys, kuten koko tarjonta. Tuon kaiken ymmärtää, kun saimme myöhemmin kuulla, että viikko-osakkeen omistajat maksavat vuodessa peräti 2000 dollaria siitä, että saavat käyttää viikkonsa. Lisäksi taitaa tulla optio johonkin lisäviikkoon. Muutamaa iltaa myöhemmin tapaamamme amerikkalaispariskunta tuntui kuitenkin käyttävän vain tuota viikkoa, joten käsityksemme manhattanilaisesta lottovoitostamme voimistui yhä. Mutta hyvät tarjoilut johtivat siihen, että ”ulkona” syömiset jäivät pääsääntöisesti cappuccinon ja 1 dollarin pizzaslicen varaan. Ei vanhat enää paljoa tarvitse elääkseen. Ylimääräiset ruokailut lähtisivät kuitenkin vatsassamme kotiin, joten olkoon näin. Loistojuttu tuo lounge. Vastaavaa (tosin paria astetta parempana versiona) olimme kokeneet Kuala Lumpurissa Nikko-hotellin Excutive Loungessa parin yön majoituksen yhteydessä, kun raaskimme maksaa vajaat 200 eu/yö luksuksesta. Näin tällä kertaa.

Autonäyttely

Olin pannut merkillä, että NY:ssa on autonäyttely sopivasti silloin, kun olemme siellä. Olen käynyt pari kertaa vävyni kanssa Euroopassa yhdistelmämatkalla, joihin on kuulunut autonäyttely, avoauto, viinien maistelua ja gourmet-ruokaa. Marjatalle tämä oli 1. kokeilu, tosin ainoastaan autonäyttely toteutui edellä olevasta listasta. Hankin meille netin kautta 16 dollarin hintaiset liput ja ei kun menoksi. Jäimme pois Penn Stationilla ja kävelimme siitä vajaan km päässä sijaitsevaan Javits Convention Centeriin. http://www.kauppalehti.fi/uutiset/luksus-haikaisee-new-yorkin-autonayttelyssa/HVDikGtL

Olihan siellä ihmettelemistä rouvallekin. Jaksoimme ihmetellä vajaat 3 tuntia luksusautoja ja vähän muutakin, kunnes verkkainen kävely alkoi väsyttää. Muistilokeroihin jäi tuskin mitään sellaista, jonka rekisteröi pidemmäksi aikaa. Ainoana ehkä BMW:n uusi 2-sarjan avoauto, joka voisi tulla kysymykseen muutaman vuoden kuluttua, kun niitä saa käytettynä Suomesta. Onhan se namupala, jossa on eläkeläispariskunnalle riittävän suuri tavaratila, tosin vain vähän suurempi, kuin nykyisessä 1-sarjan kovakattoisessa pirssissämme.

Tämä 6-sarjan Avo-Bemari olisi hyvä vaihtoehto, mutta se kangaskatto! No, kolmen viikon kuluttua matkan jälkeen hankimme 3-sarjan kovakattoisen… Tuli siis kallis reissu! Ei pitäisi mennä autonäyttelyyn.

Tämän Volvon ensiesittely sattuin New Yorkin autonäyttelyyn. Sen jälkeen alkoi Volvolta tulla paljon muitakin uusia malleja, joissa on nähtävissä yllättävän paljon samoja piirteitä automerkkimme BMW:n kanssa!

 

Piipahdus musikaalissa

 

Hotelliin päästyämme kävin kysäisemässä lippuja Radio Cityssä esitettävään musikaaliin. Hinta saatiin kohdalle siten, että kerroin niitä tarjotun kadulla 35 dollarilla. Vastatarjous nosti hinnan 38 dollariin, mutta se sopi mainiosti, kun lähtöhinta oli halvimmillaan 50 dollaria. Menimme välillä hotelliin lueskelemaan ja nauttimaan loungen tarjoiluista. Siiten musikaaliin.

Menimme tutustumaan hyvissä ajoin Radio Cityn konserttihalliin ja olimme sitten valmiit esitykseen. Tuohon saliin mahtuu noin 6000 kuulijaa, mutta vaikka olimme toiseksi ylimmällä parvella, näkyvyys oli hyvä ja kuuluvuus erinomainen.

Nautimme 1,5 tunnin showsta täysillä. Etenkin The Rockettes rivitansseineen oli maailman luokan esitys. Noin 30 naista oli harjoitellut muodostelmat sellaiseen kuntoon, että oksat pois. Esityksen parasta antia. Laulajatkaan eivät olleet mitään kööriläisiä vaan homma hoitui. Saas nähdä, kuuluuko pääosan esittäjistä Laura Benentista ja Derek Houghista jatkossa ja mitä. En ihmettelisi vaikka olisivat vielä jatkossa koviakin nimiä.

 

Huijaus n:o 1 ja ostoksille 

 

Torstai oli toivoa täynnä. Olimme varanneet kuukautta aiemmin liput Nightwishin konserttiin, joka olisi lähellä hotelliamme. Heräsin aamulla aikaisin murehtimaan luottokortillani olevaa ylimääräistä laskutusta. Oletin ensin, että kyseessä on tuplamaksu konserttiin, sillä ensimmäisen yrityksemme oli kaatunut siinä vaiheessa, kun luottokortit tiedot oli jo annettu. Ehdin lähettää asiasta jo tiedustelun toimintaohjeista American Expressille, sillä toisia lippuja ei ollut tullut. Asiaa tarkemmin katsellessani aamulla huomasin, että kyse olikin ESTA-maksusta. Minua hämäsi se, että hinta oli yhtenevä (80 eu) konserttilipun kanssa. Kun muistin, että ESTAn hinta oli noin 16 dollaria, en osannut epäillä mitään. Kaivoin asiakirjat sähköpostista esille ja huomasin, että siinä vaiheessa, kun asiakirjat olivat jo tulleet, näkyi siinä pitkässä tekstissä ESTAn hinta ja lisäksi käsittelymaksuja 76 dollaria!!! Tuskan hiki nousi köyhän otsaan ja aloin ottaa asiasta selvää. Onneksi Google tietää kaiken. Löysin sieltä jutustelua samasta huijauksesta ja vinkin, että jotkut olivat saaneet rahansa takaisin ja tilauksen peruutetuksi. Koska meillä ole asiakirjat käsissä, peruutus ei onnistunut. Otin Kääntäjän avuksi ja muotoilin mahdollisimman tiukan ja asiallisen reklamaation, joka päättyi sanoihin ”ellemme pääse asiasta yksimielisyyteen, annan sen Suomen poliisin hoitettavaksi”. Amexiltakin soittivat ja virkailija kertoi ystävänsä menneen samaan vipuun. Oli kuulemma antanut olla eikä jaksanut hoitaa. Amex ei voinut puuttua asiaan. Onneksi minä puutuin, sillä ihmeekseni jo parin tunnin kuluttua saimme molemmat anteeksipyytävät kirjeen väärinymmärryksestä. Käsittelymaksut luvattiin palauttaa 5 arkipäivän aikana. Lähetin kiitoskirjeen ja jäimme odottelemaan, miten homma etenee.

Siirryimme keveämmin mielin metrolla pari aseman väliä ja kävimme vilkaisemassa Empire State Buildingin aulan, jälleen kerran, lähinnä lämpimiksemme. Ulkona oli todella kylmä. Hirrrveä paikka tämä New York!

Halusimme käydä katsomassa mitä maailman suurin tavaratalo Macy´s tarjoaa. Onhan tuo 34th Streetillä, Penn Stationin kulmalla sijaitseva tavaratalon todella iso. Olimme saaneet tuta suuresta liikkeestä jo viereisessä korttelissa, kun kävimme ihmettelemässä lähinnä naisten alusvaatteita valmistavan Victoria´s Secret –myymälän valtaisaa kokoa. Että voi hirveällä metrihinnalla myytäviä pienen pieniä, hengettömiä rätei ja lumpui (anteeksi tämä humoristinen ilmaus noista ihanista vaatteista!) myyvä putiikki pärjätä Manhattanin kalleimmalla paikalla. No, kyllä sillä kilohinnalla ja asiakasmäärällä varmasti pärjää. Ja ovathan ne kauniita vaatteita, joissa miesten silmät lepäävät. No, asiaan! Macy´s-tavaratalossa vierähti muutama tunti rettekästi. Tulos oli, että Marjatta löysi etsimänsä eli kauniin mekon kesän juhliin, ensisijaisesti Leppilammen suvun sukujuhlaan. Muuta tuo kierros ei tuonutkaan, joten oli halpa paikka. Cappuccinon jälkeen vanhakin virkistyi ja päätimme lähteä vielä käymään Century21:ssä, sillä homma oli jäänyt vaiheeseen väsymyksen iskiessä. Nyt homma sujui jo ketterämmin. Vajaassa parissa tunnissa mukaan tarttui upea laukku Marjatalle, kengät minulle ja vähän muutakin mukavaa. Kyllä on halapaa 

 

Nightwishin konsertissa

Menimme metrolla hotelliin odottelemaan Nightwishin konserttia. Olimme sitten konserttipaikalla klo 19 ja lähdimme siirtymään osastoon x riville y. Ihmetyksemme oli suuri, kun siellä ei ollutkaan penkkejä permannolla vaan pelkkä lattiatila. Ja istua ei saa missään! Tästä tulee pitkä ilta, sillä Nightwish esiintyy vasta joskus klo 21 jälkeen. Olin tarkistanut, että lämmittelybändeinä ovat Delain Hollannista ja Sabaton Ruotsista. Mitä lienevät?

Delain oli paljolti nightwishmäinen yhtye, jonka naissolisti osasi asiansa koko bändin ohessa. Musiikki oli kuunneltavaa aikuisten korvissakin. Kun lavalle tuli Sabaton, tuntui, ettemme olleet oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Onneksemme veljeni Jerry oli muistuttanut korvatulpista, sillä ilman niitä hommaa ei olisi sietänyt. Meno oli tosi heviä! Jaksoimme jotenkin seisoskella kaiteeseen nojaten, mutta ei naurattanut yhtään. Nightwishiä odotellessa olisi tehnyt mieli istua, mutta kun ei saanut!? Venytellessäni pohkeita kaiteeseen nojaten joku mieheksi pukeutunut enkeli tuli paikalle ja kysyi haluaisimmeko istua. Totesin, että kyllä! En aavistanut, että hän antaa meille liput kouraan ja kehottaa siirtymään aitioon syystä, että hän joutuu lähtemään. Olimme enemmän kuin onnellisia noista bileteistä. Siirryimme salin parhaille paikoille noin 10 metriä lavasta. Kaiken huipuksi eturivissä oli pari vapaata paikkaa, jotka olivat jääneet ilmeisesti enkeliltä ja musiikkinautintopöytä oli katettu. Liput tulivat kreivin aikaan, sillä Marjatta alkoi olla jo muutenkin väsynyt.

Nightwishin konsertti palautti uskomme tuohon yhtyeeseen. Heidän uusi laulusolistinsa, Hollannista kaapattu Floor Jansen oli täydellinen löytö yhtyeeseen. Kauniisti ja puhtaasti laulava tähti pystyy paikkaamaan Tarja Turusen jättämän aukon täydellisen hyvin, jota ruotsalainen Anette Olzon ei kyennyt tekemään. Floorin ääni sopii kappaleisiin erinomaisesti eikä turusmaista vibratoa esiinny. Nightwish is back! Saimme kuulla 1,5 tunnin setin, jossa useimmat
kappaleet olivat uudelta levyltä, mutta vanhat ”Nemot” ym. taipuivat Jansenin suussa uskomattoman hienosti. Uusi miesvahvistus, Troy Donockley toi hienon lisän pilliensä ja upean stemmalaulunsa myötä. Videoin muutaman kappaleen konsertista, mutta jostain syystä juuri noissa kappaleissa videon ääni teki tepposensa eikä ääni tallentunut nauhalle. Harmi, mutta onneksi konsertti jäi muistilokeroihin ja elämä jatkuu pienestä vastoinkäymisestä huolimatta. Nightwish on koettu ja saimme 80 eurolle vastinetta, kiitos enkelin!

Coney Islandille luokkakaveria tapaamaan

 

Perjantaina lähdimme tunnin metromatkalle kohti Coney Islandia. Olimme sopineet luokkakaverini Pirkko Pattanayakin (os. Voltti) kanssa, että tapaamme tuolla saarella, jossa hän vierailee lähes päivittäin työnsä vuoksi. Pirkko on arkkitehti, joka tekee keikkahommaa New Yorkin kaupungin rakennusvirastolle tarkastaen peruskorjattavien asuntojen kunnostusta. Tällä kertaa hänellä oli syynättävänä pari taloa Coney Islandissa. Nuo suuret kerrostalot ovat päässeet melko huonoon kuntoon eikä Pirkolla tuntunut olevan oikein tietoa millaista porukkaa niissä asuu. Ei kuulemme näy koskaan asukkaita. Olimme sopineet tapaamisen maailman ensimmäisessä nakkisämpyläravintolassa Nathan´s Hotdoc. Matkasimme tuon pitkähkön matkan metrolla, joka onneksi kulki viimeisen puoli tuntia maan pinnalla, jotta pääsimme vähän ”ihailemaan” Manhattanin ulkopuolista osaa New Yorkista. Ei ollut mitään ihailtavaa sillä matkalla vaan kaikki näytti keskimääräistä rähjäisemmältä.

Ympäristö parani hieman, kun lähestyttiin nykkiläisten rantapaikkaa Coney Islandia. Siellä on kilometreittäin hiekkarantaa, joka ei tällä kertaa houkuttanut edes kävelemään, sillä ulkona oli edelleen todella kylmä. Onneksi tuuli oli laantunut ja sadekin loppunut, joten pääsimme hieman kävelemään rantalaiturilla ja huvipuistoalueella. Coneyssä on yksi maailman vanhimpia huvipuistoja, Luna Park. Säästä johtuen tungosta ei ollut missään.

Päätimme mennä syömään läheiseen pizzapaikkaan, sillä hotdocit tms. ulkona ei oikein istunut säätilaan. Pizzeriassa oli viihtyisää ja pitzakin hyvä ja sitä oli riittävästi meille yhdestäkin annoksesta. Syönnin ja kuulumisten vaihdon jälkeen lähdimme käymään Pirkon työmaalla.

Rakennuksen suuri erikoisuus oli, että siinä oli parvekkeita, mutta niihin ei ollut huoneista ovia. Kukaan ei osaa varmuudella sanoa, miksi niin on päässyt käymään, mutta Pirkko epäili, että rahat olivat loppuneet väärään aikaan, ne oli tehty ulkoseiniä kasattaessa tms. Hassu juttu ja näky.

Kierroksen jälkeen Pirkko halusi käyttää meitä paikallisessa rautakaupassa, joka on kuulemma hänen lempipaikkojaan. Olihan siellä lääniä. Pirkko oli sitä mieltä, että tuosta hehtaarien kokoisesta jättimyymälästä löytyy kaikki tarvittava talon rakentamiseen. Sen voi uskoa, sillä esim. kylpyhuonevarustuksia yms. oli kaupassa valmiina kymmeniä. Eipähän tarvitse kataloogeista katsella vaan voi vaan valita mieleisensä, pakata se pakuun ja lähteä asentamaan kylppäriä. Piheinä eläkeläisinä tartuimme Pirkon vihjaisemaan ilmaisetuun eli klo 15 alkaen perjantaisin pääsee paikalliseen akvaarioonmaksa mitä haluat” –hinnalla. Kävimme katsomassa siellä mereneläviä ja hyljeshown. Siellä oli ymmärrettävästi paljon lapsiperheitä paikalla juuri tuolloin. Loihan se tunnelmaa näytöksessäkin.

Akvaario oli kunnostuksen alla ja parin vuoden kuluttua siellä on tarjolla entistä ehompaa katsottavaa, kun New Yorkin akvaario avautuu. Laajennuksesta tulee hulppean kokoinen. Emme viihtyneet akvaariossa kuin tunnin ja sitten hyppäsimmekin metroon ja palasimme kämpille.

Istuimme reilun tunnin kuluttua Hiltonin 38. kerroksessa clubilaisille tarjottavaa iltapalaa nauttien ja viiniä juoden. Viereisessä pöydässä istui ekstrovertti nainen, joka aloitti utelun välittömästi. Kohta hänen miehensä tuli myös paikalle ja sitten alkoivat mielenkiintoiset keskustelut. Kävi ilmi, että olemme kaikki syntyneet vuonna 1951. Vaimo on esikoulun opettaja ja mies (Doug McCoy) konsultti ja jonkun skottijärjestön (Clan Mackay Society USA) presidentti Yhdysvalloissa. He olivat tulleet Georgiasta Lawrencevillesta paraatiin, joka oli lauantaina. Tunti heidän kanssaan vierähti rettekästi ennen kuin he lähtivät sitten teatteriin. Oli vapauttavaa jutella selkeää englantia puhuvien matkaajien kanssa, kun ei tarvinnut koko ajan pinnistää ymmärtääkseen mitä toiset puhuvat.

Siitä, mihin tuo tapaaminen johti ja monesta muusta voitte lukea seuraavassa matkakertomuksessa, joka löytyy tästä linkistä:

 

New York (osa 2/4): Guggenheim, Brooklynin silta, Harlem,…

Käy tykkäämässä Facebook-sivustoani Appa matkustaa, jos haluat pysyä mukana. Matkakertomuksia tulee paljon…

1,752 total views, 4 views today

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *