Radisson Blu Golden Sands – harvinainen hiekkarantahotelli Maltalla

Tämä oli toinen matkamme Maltalle ja toinen majoittumisemme Radisson Blu -ketjun hotelliin. Lähellä pääkaupunkia Vallettaa sijaitseva hotelli oli positiivinen kokemus, mutta entä tämä? Jatkan hotelliesittelyjeni sarjaa rakkaudesta lajiin tavoitteena, että muistamme itse missä olemme olleet ja miten paikan kokeneet. Toivottavasti te muut osaatte tehdä valintojanne osin kirjoitusteni avustamana. Muiden matkakertomusteni tapaan tämä on täysin subjektiivinen näkemykseni eikä hotellilla ole tähän muuta osaa eikä arpaa kuin se, että satuin majoittumaan siinä. Tällaisena koimme tämän hotellin:

Radisson Blu Golden Sands sijaitsee Maltan luoteisnurkassa lähellä Gozon ja Cominon saaria. Sinne pääsee lentokentältä taksin lisäksi paikallisbussilla, jos haluaa säästää muutaman kympin ja valmistautua istumaan tunnin pari bussissa maisemia ihmetellen.

Hotelli sijaitsee hienohiekkaisen varpaistelurannan tuntumassa. Tämä lienee Maltan suurin ja kaunein hiekkaranta. Alueella on toinenkin hiekkaranta, jota esittelen erillisessä matkakertomuksessa (ilmestyy muutaman päivän kuluessa).

Radisson Blu oli maineensa veroinen alusta lähtien. 5 tähden hotellilta odottaa tiettyjä ominaisuuksia, jotka täyttyivät. Meidät ohjattiin ystävällisesti ja kohteliain elein istuskelemaan hotellin tyylikkääseen aulaan. Kohta pöytään ilmestyi pari lasia virvoitusjuomia.

Kauniit kukat toivottivat vieraat tervetulleiksi.

Hotellihuoneisto 

Hotellihuoneemme oli 1 mh upea kokonaisuus 8. kerroksessa. Saimme onneksemme huoneluokan korotuksen, mutta menetimme meille luvatun merinäköalan.

Huoneisto oli tilava ja varustettu täydellisellä keittiöllä. Kyllä kelpasi!

Kylpyhuone ei yllä aivan 5 tähden tasolle, mutta oli ihan ok.

Ainoa pieni pettymys oli, että meille oli RCI:n herra X.n antama katteeton lupaus. Sähköpostittelussa hän antoi ymmärtää, että saamme varmasti huoneiston merinäköalalla. No, näkyihän suurelta parvekkeeltamme meri, mutta odotusarvomme olivat jotain aivan muuta. Onneksemme saimme kuitenkin 1 mh kämpän yksiön sijaan.

Kysyessämme asiaa toisilta ystävällisiltä virkailijoilta he soittivat kyseiselle herralle. Seurauksena oli itkua ja hammasten kiristystä. Alkoi ikävissä tunnelmissa lomamme, mutta yritimme unohtaa välikohtauksen mahdollisimman pian. Kävimme pari kertaa kysymässä vaihtomahdollisuutta, mutta ei onnistunut. Eivät varmaan voineet huoneistoksi muuttua, eivät! Toinen suomalaispariskunta oli ollut jo viikon hotellissa ja pääsivät toisella viikolla meren puolelle, mutta joutuivat tyytymään yksiöön. Oli kuulemma silti hyvä niin. Kyllä merinäkymillä on merkitystä, kun haluaa nauttia oikein viimeisen päälle…

Pienenä kompensaationa huoneen sijaintiin saimme kortin (kiitos vinkistä kollegat), jolla pääsi loungeen. Sinne oli pari henkilöä päästämässä sisään muutamaa kävijää päivässä. Tarjolla oli ainoastaan Cokista, Spritea ja vettä. Ympäristö on todella tyylikäs ja kirjojakin löytyi, mutta tällä kertaa taisi olla ainoastaan yksi suomalainen. Hieno juttu, että vieraat jättävät lukemansa kirjat kiertoon hotelleihin. Useissa niistä on jopa paljon suomen kielistä kirjallisuutta.

 

Aamiaiskokemus

 

Hotellin aulatilat olivat ihan kohtuullisesti sisustettu, mutta mitään veret seisauttavaa vaikutusta ne eivät meihin tehneet. Tämä aamiaishuoneen edessä aulassa oleva patsas tosin seisautti satunnaisen kulkijan jos toisenkin. Hauska!

Viiden tähden hotellin merkiksi olemme noteeranneet kuohuviinitarjoilun aamiaisella. Näiltä osin kriteeri täyttyi. Jäin kyllä ihmettelemään mihin kuohuviinilasit oli piilotettu?

Aamiaisen hinta on valitettavasti unohtunut,  mutta RCI:n väelle siinä oli pieni alennus. Olisikohan ollut 13 €/hlö? Jos, niin hinta-laatu oli ihan kohtuullinen. Kun on tottunut 5 tähden paikoissa paljon parempaankin (esim. Gran Melia Palacio de Isoran loistelias kattaus tuolla hinnalla), ei tätä sinällään hyvää aamiaista voi nostella jalustalle.

Hyvä se silti oli ja voimme suositella ilman muuta. Tällaisella kokonaisuudella jaksaa pitkälle päivää…

…etenkin, kun hedelmä- ja jogurttipöytä notkui hyviä vaihtoehtoja.

 

Allasalue ja uimaranta

 

Hotellissa on ihan kohtuullisen kokoiset pari uima-allasta sekä erillinen sisäallas, jossa oli tarjolla saunaa yms. Spa-osastossa oli tarjolla myös monenlaisia maksullisia kauneuden- ja terveydenhoitoon liittyviä palveluita.

Rannan tuntumassa on miellyttävä adults only -osasto, jossa varpaat voivat rauhassa tutustua varpaistelurantaan.

Säästä riippuen lyhyehkö Golden Sands Beach oli täynnä tai sitten ei. Varpaistelu siellä onnistui mukavasti. Muutaman kerran päästä päähän ja välillä uimaan, niin hyvältä tuntui.

Rannalla on hotellivieraille varattu erillinen lepotuolialue, jossa väkeä riitti. Ravintoloita on hotellilla ja pari myös sen ulkopuolella.

Iltatuulen henkäillessä aurinko laskeutui, kuinka muuten, länteen. Kaunista oli.

Tyytyväisyys kasvoi matkamiehen kasvoilta. Kuu ja pari puupäätä muodostaa tässä otoksessa hyvän kombinaation.

Summa summarum:

Radisson Blu Golden Sands kuuluu sarjaan “kerran 4 vuodessa”. Pisteitä meiltä kului lokakuun lopussa 51000. Olimme varanneet yksiön (muuta ei ollut varaushetkellä tarjolla), mutta saimme 1 mh huoneiston, josta olimme kiitollisia. Omat vastikemaksumme huomioiden hinta oli noin 250 € ja lisäksi maksoimme 169 € RCI:lle vaihtomaksua.

Tämä on ehdottomasti hintansa arvoinen paikka. Kulkuyhteydet bussilla ovat hyvät. Tosin bussit matelevat, mutta eihän lomalla saa olla kiire. Yhdellä 1,5 € bussilipulla (voimassa 2 tuntia) ehtii käydä lähikylässä Melliehassa isohkossa supermarketissa. Pysäkki on ihan marketin edessä, joten kannattaa ehdottomasti hakea ruoat ja juomat sieltä.

Bussilla pääsee myös lauttarantaan, josta pääsee Gozon saarelle tai upealle Cominon Blue Lagoonille, josta löytyy matkakertomus täältä:

Maltan helmet – Blue Lagoon ja Crystal Lagoon Cominon saarella

Yhteenveto kaikista Maltan matkakertomuksistamme on täällä:

Parhaat palat Maltan lomailuun löytyvät täältä

 

916 total views, 3 views today

Comments

  1. Anne says:

    Hieno hotelli ja hieno matkakertomus siitä!

    Hotellin Essence Fine Dining -ravintola oli minun ehdoton suosikki. Päivällinen ravintolan terassilla upean auringonlaskun aikaan (elokuussa) oli välillä henkeäsalpaava kokemus.

    1. Kiitos palautteesta Anne. Kyllä siellä kelpasi. Saas nähdä tulee menneeksi uudelleen 4 v kuluttua, kun karenssi ohi 🤗. Toisaalta noita hienoja hotelleja riittää, joten saattaa olla, että kiertelemme muualla. Never say never!

      1. Anne says:

        Samoin ajatuksin kohti uutta reissuvuotta!

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *