Santorini 3/4: Huikean kaunis kävelyreitti Oia – Fira

Olimme kiertäneet Santorinin kaunista saarta mönkijällä ja vahvistaneet, että Thira on poikkeuksellisen lumoava paikka. Oli aika vaihtaa kulkuneuvoa Apostolin kyydiksi. Sitä en tiedä kävivätkö apostolit Santorinilla pitkillä kävelymatkoillaan, mutta aika lähellä kuitenkin. Meidän seuraava haasteemme oli kävellä Thiran saaren kauneinta reittiä Oian kylästä Firaan, josta olimme juuri lähteneet. Kuvat puhukoon puolestaan. Tuota reittiä ei kannata jättää väliin, jos menee Santorinille. Se on siinä!

Vuorossa oli vuoden 2013 Santorinin matkallamme Asko-Toursin tavaramerkki, paikan vaihto. Hilauduimme kapsäkkien kanssa rinnettä ylös bussipysäkille, odottelimme tovin ja hyppäsimme Oiaan menevään bussiin. Maksua kuljettaja ei vielä ottanut vaan ilmoitti ”later”.  Sanoi kyllä jättävänsä meidät pois Onar Suitesin kohdalla, jonka paikan ilmoitti tietävänsä. Tuo viesti ontui hieman ja olettamamme kreikkalaisten palvelustrategiamuutos koki pienen kolauksen: kaveri ei  pysähtynyt hotellimme kohdalle vaan ajoi meidät päätepysäkille saakka, reilut puoli kilometriä ohi. Syykin taisi selvitä perillä. Bussiin hyppäsi rahastaja, jolle maksoimme 1,60 euroa sierainparia kohti. Harvemmin näin päin.

Kaappasimme laukkumme ja rullasimme ne takaisin lievää ylämäkeä seuraavaan majapaikkaamme Onar Suitesiin. Tämäkin hotelli sijaitsi saarelle tyypillisesti rinteessä, johon huoneet olivat louhitut. Näkymä oli huikaisevan kaunis myös hotellin Villa Lily huoneiston parvekkeelta, jossa huoneemme oli viehättävänä, mutta lähes säälittävän pienenä. Ei sopinut tanssimaan siellä. Internetissä esitellyt sivut tekivät kyllä liikaakin ”oikeutta” huoneistolle, joka siellä näytti paljon suuremmalta. Tyydyimme kohtaloomme ja aloimme toteuttaa tämänkertaista matkaunelmaamme.

 

Lumoavan kauniille kävelyreitille, mars!

 

Jätimme matkalaukut huoneeseen ja vaihdoimme hyvät kävelykamppeet päälle. Tavoitteemme oli palata Firaan, kävellen. Matkaa olisi vuorten rinteitä vaellellen noin 10 km ylös alas ylös alas… Vastaanottovirkailija ihmetteli valintaamme ja ”hulluja suomalaisia”, kun yritti opastaa meitä polun alkuun. Ei tiennyt lähtöpaikkaa hän, mutta kartasta selvisi jotain.

Lähdimme liikkeelle juomapullo ja muutama hedelmä Finnairin koneesta ostettuun ultrakevyeen reppuumme pakattuna. Polun alun löytäminen ei ollut helppoa. Nyt tiedämme, että se alkaa oikeastaan vasta siinä vaiheessa, kun tie kaartaa vasemmalle vuoren rinnettä ohittaen. Emme löytäneet sitä heti vaan harhailimme hieman. Onneksi joku paikallinen mummo tuli huoneistostaan ihmettelemään kulkijoita ja ohjasi meidät reitille. Jälkeenpäin huomasimme, että meidän olisi pitänyt mennä törkeästi erään uuden villashotellin läpi kallionreunamalle ja aloittaa vaellus sieltä.

 

Reitin varrella olivat kevään ensimmäiset kukat nostaneet päätään kuvauksen arvoisasti.

Oia jäi taaksemme…

Kun olimme päässeet polulle, eksymisvaaraa ei ollut enää koko reitillä, paitsi puolivälissä olevan kirkon kohdalla, joka piti ohittaa vasemmalta. Oikealle johtava polku johti umpikujaan.

 

Vaellus oli huikean hieno kokemus. Pääasiassa polku oli tekemällä tehty eli kivet sidottu toisiinsa sementillä turvalliseksi väyläksi. Ajoittain jouduimme kulkemaan alta väistyvän laavakivisoran päällä, mikä aiheutti kaatumisvaaran, minkä Marjatta saikin kerran tuta. Onneksi selvisi siitä pienellä säikähdyksellä ja verinaarmulla.

Reitti kulki lähes koko ajan kalderan reunalla, joten näkymät olivat ainutlaatuiset. Korkeuseroja riitti siihen malliin, että välillä piti jopa puuskuttaa.

Matkan varrella on muutama santorinilaistyyppinen sinivalkoinen kirkko, joiden pihassa oli hyvä pysähtyä ihailemaan maisemia ja nauttimaan eväitä.

Korkein kappeli oli 337 m korkeudessa. Jouduimme kulkemaan ainoastaan pienen pätkän autotien varressa reitin puolivälissä. Muuten se kuului sarjaan ”jotka kulkevat omia polkujaan”.

Syvän sinisen meren katseluun ei kyllästy koskaan, mutta reitillä oli lisäksi valtava määrä kauniita juuri kukkaan puhjenneita luonnonkukkia upeissa väreissään. Kyllä kelpasi katsella tuota väriloistoa!

Lähestyessämme Firaa reitti kulki villas-asuntojen välissä päällystettyjä kävelypolkuja pitkin. Saimme hyvän läpileikkauksen alueen hotellitarjonnasta ja huomasimme viimeistään nyt, että sesonkikausi ei ollut vielä alkanut. Useimmissa hotelleissa oli vielä kevätsiivoukset ja maalaukset menossa. Hyvin moni pinta sai uuden kauniin valkoisen kalkituksen, jolla peiteltiin talven tuhoja. Yksi ikävimmistä vaiheista oli edellisellä viikolla ollut sadekausi, jonka aikana kovat tuulet olivat tuoneet punaista hiekkaa Saharan autiomaasta saakka. Se näkyi monessa seinämässä.

Tulimme ensin Imeroviglin pieneen kylään, jossa monet kuuluisuudet viettävät lomiaan suojassa paparazzien laukaisuilta. Kyseisessä kylässä ei ainakaan havaittavasti ollut yhtään paikallisen asukkaan asuntoa.

Ohitimme kylän ja saavuimme seuraavaan eli Firostefaniin, jossa olimme viettäneet edellisen yömme. Siitä oli enää kivenheitto Firan puolelle, jossa pysähdyimme hypätäksemme bussiin noin 3 tunnin vaelluksen jälkeen. Saimme odottaa paluumatkaa peräti 45 min. Ehdimme jo ihmetellä rahastajalle sitä, miksi bussit jättävät vuoroja ajamatta. Pysäkillä oli nimittäin aikataulut, joiden mukaan niitä olisi pitänyt mennä 20 minuutin välein. Myöhemmin selvisi, että keväällä kulkee bussi vain kerran tunnissa Firan ja Oian väliä. Onneksi emme alkaneet vaahdota asiasta bussissa.

 

Ellet ole vielä käynyt tykkäämässä Facebook-sivustoani, tee se nyt. Uusia postauksia tulee jatkuvasti, joten saat aina viestin, kun niin tapahtuu.

https://www.facebook.com/appamatkustaa/

 

Mönkijämatka löytyy täältä:

 

Santorini 2/4: mönkijällä saaren ympäri

Ja sitä edellinen postaus täältä:

Santorini 1/4: Kreikan kaunein saari ja sen pääkaupunki Fira

 

 

 

2,194 total views, 8 views today

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *