Santorini 4/4: Oia – kauniin auringonlaskun valkoinen kylä

Kreikan kauneimman saaren Santorinin kaunein kaupunki on Oia! Tuo turistien kansoittama nähtävyys on kuuluisa paitsi kauniista auringonlaskusta, myös valkoisista rinteelle rakennetuista, osin kallioon hakatuista taloistaan. Sieltä löytyy niitä sinivalkoisia kirkkoja, joita näkyy postikorteissa ja Santorinia esittelevissä matkailumainoksissa. Mielikuvamarkkinointi toimii ja tässä tapauksessa odotukset jopa ylittyvät. Ei sitä kauneutta voi vangita kuviin! Itse se on nähtävä!

Tässä matkakertomuksessa kiertelemme Oiassa ja käväisemme myös bussiajelulla saaren eteläosassa.

Olimme juuri palanneet patikkaretkeltämme, istuimme Onar Villas -hotellimme terassilla, joimme hyvää paikallista valkoviiniä, vetelimme säilykepurkista alueen herkkua, sardiinia, leivän päälle (idean olimme saaneet kävelymatkan varrelta eräältä pariskunnalta), söimme hyviä hedelmiä ja nautimme edessä aukeavasta näystä täysin siemauksin. Vaude, mitä elämää!

Kello kuuden jälkeen lähdimme valmistautumaan Oian maailmankuulun auringonlaskun kokemiseen.

Käveleskelimme kylän kapealla kauppakujalla, poikkesimme taideliikkeissä ihailemassa paikallista taidetta ja menimme hyvissä ajoin länsirannalle kohtaamaan luonnon kauneutta.

 

Oian maailmankuulu auringonlasku

 

Tällä kertaa väkeä ei ollut auringonlaskupaikalla läheskään sitä määrää, mihin esim. edellisellä reissullani törmäsin. Tilaa katseluun löytyi kahviloista ja jopa suosituimmalla näköalapaikalla vanhalla linnan rauniolla.

Kiertelimme ja katselimme kapeilla kaduilla ennen kuin asetuimme todistamaan maailman yhtä ihmettä.

Kaunishan se on, mutta totuuden nimessä saman voi kokea hyvin monessa muussakin paikassa, jopa Kalajoen Hiekkasärkillä.

Törmäsimme jälleen siihen niin tutuksi käyneeseen ilmiöön, että pilvetön taivas kerää jotain utua ja pilviä auringon eteen juuri ennen laskeutumista. Kai se selittyy sillä, että kauas on pitkä matka ja taivaanrannassa tulee usein pilviä vastaan vaikka yllä ei niitä olisikaan?

 

Bussiretki saarella

 

Lähdimme hyvillä mielin bussiasemalle tavoitteena käydä tutustumassa saareen ensin julkisia kulkuvälineitä käyttäen. Tässä vaiheessa selvisi meille tuo ”kerran tunnissa”- aikataulutus ja paljon muutakin. Kokemus opettaa ja joskus kantapään kautta.

Ajelimme Firaan, jossa vaihdoimme Akrotiriin menevään bussiin (1,80 eu). Reitti kulki ajoittain niin, että voimme katsella sekä etelässä että pohjoisessa olevaa merta. Ohitimme muutaman pikkukylän ja saavuimme vajaan 30 min. kuluttua vanhojen tulivuoren purkauksen alle jääneiden kaupungin raunioiden juurelle. Minä olin tutustunut niihin 5 vuotta aiemmin eikä Marjatalla ollut suurta intohimoa lähteä katselemaan vanhoja luolia ja seinämaalauksia, joten päätimme säästää 10 euroa ja menimme tutustumaan rantaan.

Seuraava bussi tulisi 1h 20 min kuluttua. Akrotirin rannalla oli muutama kahvila-ravintola. Kuljimme niiden editse rantaa pitkin.

Tulimme Nicolaos-kahvilan eteen, jossa isäntä kutsui meidät katsomaan seuraavana päivänä avattavaa luolaravintolaansa. Noudatimme kutsua ja menimme viehättävään luolaan. Isäntä halusi tarjota meille lasit viiniä, josta hän ei suostunut ottamaan hintaa (jälleen merkki strategiamuutoksesta???).

Halusimme hyvittää asian edes niin, että kysyimme voiko hän myydä tuottamaansa hyvää juomaa meille. Asia järjestyisi. Herra siirtyi köökin puolelle ja tuli kohta terassille mukanaan litran vesipullo täytettynä valkoviinillä. Kaivoin lompakon esiin maksaakseni juoman, mutta ei. Hän ilmoitti, että huomenna voitte tulla juomaan ja hän lupaa periä hyvän hinnan, mutta tämä on lahja. Otimme sen vastaan, kättelimme kiitokset ja nousimme rinnettä ylös katselemaan paikkoja.

Kävi ilmi, että mitään muuta ihmeellistä tässä paikassa ei sitten olekaan, joten päätimme pienen tuumailun jälkeen mennä satamaan odottamaan bussin saapumista. Sitä saikin odottaa sitten sen verran pitkään, että totesimme meidän ehkä olevankin ennemminkin skootterilla tai vuokra-autolla liikkuvaa sorttia.

 

Ajoimme bussilla Pyrgosin viehkoon pikkukaupunkiin, joka oli jäänyt Askon mieleen valkeana kaupunkina. Vuosien saatossa valkoisesta yksivärisyydestä oli jo vähän lipsuttu, mutta kaunis kaupunki se oli edelleen, josta oli hyvät näkymät ympäri saarta.

Bussista poistuessamme kysyimme, milloin tulee seuraava bussi Firaan, ja saimme vastaukseksi: ehkä noin parin tunnin kuluttua. Bussiaikataulujen epämääräisyys mielessä, emme viitsineet jäädä odottelemaan sitä, vaan kysyimme kioskinpitäjältä taksihinnoista ja pyysimme häntä tilaamaan meille pirssin. Askon tarjotessa euroa soittopalkkioksi tytölle, hän vain hymyili ja pudisti päätään. Taksi Firaan olisi maksanut 10 € ja Firasta Oiaan 15 €, mutta nyt kuski lupasi heittää meidät 20€:lla Oiaan asti. Hän sai diilin.

Illan kaihkossa, mönkijäsafarin jälkeen alkoi nälkäkin näykkiä, ja kävimme kävelykadun alkupäässä olevassa terassiravintolassa naukkaamassa illallisen.

Asko söi grillattua kalamaria ja Marjatta friteerattua kalaa (goadfish). Nälkä lähti, vaikka ei gourmeeta ollutkaan.

Sen verran jäi tämä bussimatkailu kaihertamaan mieltä, että päätimme vuokrata jonkin kulkuvälineen, että näkisi paremmin näitä kauniita seutuja. Vuokrasimmekin mönkijän ja ajalimme sillä seuraavana päivänä. Tuo erillinen matkakertomus löytyy tästä alta:

Santorini 2/4: mönkijällä saaren ympäri

 

Jälleen Oian kauniissa kylässä

 

Lähdimme luovuttamaan mönkijän avaimen ja lunastamaan pantissa olleen passin. Sitten siirryimme kadun toiselle puolelle Anemomilos-hotellin ravintolaan illalliselle. Halusimme tällä kertaa mahdollisimman paikallista purtavaa. Perusteellisten esiselvitysten ja tarjoilijan kanssa käydyn keskustelun jälkeen saimme alkupalana eteemme valkoisesta munakoisosta friteerattuja viipaleita, jotka olivat ylihyviä.

Resepti lyhyesti: Munakoison paloja liotetaan suolavedessä 2 minuuttia. Sen jälkeen viipaleet kuivataan ja paistetaan öljyssä. Päälle ripotellaan tarjoiluvaiheessa parmesaanijuustoa raastettuna. Yksinkertaista, mutta hyvää.

Pääruoaksi Asko valitsi saaren suosituimman kalan barbunia eli mullotia paistettuna. Marjatta jatkoi munakoisolinjalla ja valitsi musakan. Talon hyvää valkoviiniä otimme palan painikkeeksi puoli litraa 4 eurolla.

Pyysimme vielä jälkiruokalistan, mutta saimmekin yllärinä talon lahjana kreikkalaista juustoa, hunajaa ja hunajamarinoituja viinirypäleitä. Todella hyvää sekin. Tämä komeus juomarahoineen kustansi meille yhteensä 30 euroa tippeineen.

 

Vielä kerran piti käydä todistamassa se kuuluisa auringonlasku;

Tällä kertaa lasku onnistui paremmin kuin edellisellä kerralla, eli näimme lähes täydellisen laskun. Taltioimme laskun kuviin vaihe vaiheelta ja onhan se hieno, vaikkei Nokian puhelimen kamera pystykään taikatemppuja. Loppuilta lueskeltiin.

 

Onar Villas oli huoneiston muutoksen jälkeen muuttunut niin upeaksi paikaksi, että päätin tehdä siitä oman matkakertomuksen, lähinnä kuvina. Muuten se veisi liikaa tilaa tässä bloggauksessa. Tuo kuvakavalkaadi löytyy tästä muutaman päivän kuluttua:

 

Tämän matkan viimeinen etappi oli Ateena. Kirjoittelen ja julkaisen sen lähiaikoina. Siitä selviää myös mitä tällainen lysti maksoi.

Jos haluat tietää, kun se ilmestyy, käy tykkäämässä Facebook-sivustoani 

https://www.facebook.com/appamatkustaa/

 

 

1,136 total views, 1 views today

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *