Sri Lanka, Sigiriya – älä ohita tätä!

Sigiriya on Sri Lanka tärkeimpiä ja suosituimpia kohteita. Tämän kokemukseni perusteella sitä voisi sanoa must-kohteeksi. Sinne päässee bussilla Dambullasta, mutta saarella järkevin kulkuväline on ehdottomasti henkilöauto. Unescon maailmaperintökohde Sigiriya on korkea sokeritoppa, jonne päästääkseen täytyy nousta noin 1200 askelmaa. Matkaan kuluu rauhassa askeltaen ja paikkoja ihaillen noin 2 tuntia, joten vesipullo on hyvä varuste ottaa mukaan. Keskipäivän aurinko voi aiheuttaa omia haasteita, joten aamupäivällä tai ennen sulkemisaikaa taitavat olla parhaat ajankohdat. Tässä teille melko yksityiskohtaista kuvailua (= runsaasti kuvia)  tuosta upeasta paikasta.

Perjantaina 19.1. oli maiseman vaihdon aika. Olin päättänyt ottaa Negombosta taksin päiväksi käyttööni ja suunnata Sigiriyan kautta Kandyyn. Matkasta tulisi pitkä ainakin tuntimäärän perusteella.

Olin viettänyt ensimmäisen viikon Sri Lankalla hotellissa Arien Lagoon, josta kirjoitin ensimmäisen postaukseni tällä reissulla. Se kirjoitus löytyy täältä:

Sri Lanka – matkustaminen ja hotelli Arie Lagoon

Kuljettajani Sam, 26 vuotias miellyttävä nuori mies, tuli hakemaan minut hotellista aamulla klo 6.30 Toyotallaan. Sam oli iästään huolimatta kokenut opas ja erinomainen kuljettaja. Olin saanut hänen yhteystietonsa tuktuk-kuljettajaltani Fernandolta, jonka opastuksella olin käynyt tutustumassa kauniiseen buddhatemppeliin (siitä tulee erillinen juttu myöhemmin). Sovimme hinnaksi 70 euroa. Päivän kokemuksen perusteella uskallan suositella häntä kuljettajaksi ja oppaaksi Negombosta. Tässä hänen korttinsa.

Ajelimme pysähtymättä vajaan 200km matkan Negombosta Arie Lagoon hotellista. Aamuruuhkista johtuen aikaa kului 3,5 tuntia, joten olimme perillä klo 10 jälkeen. Matkalla ei ollut mitään ihmeellistä nähtävää, joten tirsatkin tuki otetuksi.

Sigiriyassa kävin ensin tutustumassa lippumyymälän yhteydessä olevaan museoon. Lippu maksoi 30 dollaria, vain käteinen kelpasi. Koska minulla ei ollut dollareita, kaivoin rupiat esiin. HUOMAA VARATA KÄTEISTÄ!

Aloitin kierroksen tutustumalla pikaisesti museoon. Sisätiloissa ei saanut valokuvata, mutta käytävillä museosta tullessa kyllä. ÄLÄ JÄTÄ MUSEOKIERROSTA VÄLIIN!

Museon sisätiloista poistuttaessa eteen avautuvat kopiot Sigiriyan kalliomaalauksista. Kannattaa ottaa kuvat näistä kopioista, sillä alkuperäisiä ei saa kuvata.

En tiedä millaisia implantteja naiset käyttivät pari tuhatta vuotta sitten vai syntyivätkö kauneudet taiteilijoiden päässä. Muut saavat selittää.

Sigiriya Lion Rock sijaitsee noin kilometrin päässä museosta. Sinne kuljetaan kauniin Water Gardenin kautta. Tämä on kohtuullisen kuuma osuus ainakin tuulettomalla säällä, sillä varjoa on luvassa vain, jos poikkeaa reitiltä. Ikivanhat vesipuutarhat ovat ilo silmälle.

Matkan varrella on joitain muitakin esimerkkejä siitä, miten Sri Lankalla elettiin tuhansia vuosia sitten.

Lion Rock on komean näköinen ilmestys. Tässä vaiheessa vielä hymyilyttää Appaakin.

Saavuttaessa vuoren juurelle alkavat portaat, joita on jonkin tiedon mukaan 1200. En alkanut varmistaa tuota tietoa vaan annoin mennä vapaalla.

Jo alkuvaiheessa alko puuskuttaa. Onneksi matkalla oli kuvauspaikkoja, jotka antoivat hyvä syyn pysähdellä. Sitten taas jaksoi kuumassa tuulettomasta maailmanperintökohteessa .

“Kuka noita turisteja jaksaa? Eivät anna edes purtavaa!”

Puuskutuksen ollessa huipussaan alkoi reissun vaativin osuus. Edessä olivat nykyaikaiset kierreportaat, joissa otettiin miehestä mittaa. Lämpötila oli vähintäänkin riittävän kuuma eikä nousu helpottanut asiaa lainkaan.

 

Kohta olinkin jälleen lipuntarkistuspisteessä eli pidä lipusta huolta, että pääset perille asti. Sen jälkeen olivat edessä kuvauskieltoalueet, jossa taiteilijat olivat ikuistaneet yläosattomia naisia. Varmaan hyvät mallit ovat saaneet maalarit kukoistamaan niin, että nyt kalliomaalaukset ovat maailmankuuluja.

Muistikuvan perusteella kopiot olivat ymmärrettävästi hieman värikkäimpiä kuin alkuperäiset, mutta ero ei ollut merkittävä. Upeita maalareita kaikki tyynni (Mistähän tuokin sana tulee?) Kuvauskieltoalueen loppupäässä oli joitain”mirrors”, joiden ainutlaatuisuus jäi minulle epäselväksi.

Sitten alkoikin alamäki. Laskeuduimme metallikierreportaita jonkin matkaa alas ja matka jatkui jälleen parituhatvuotisin perintein kallion reunamaa pitkin polkua, jossa miljoonat kävijät ovat saaneet kivenkin antamaan periksi.

Jälleen oli edessä pitkä nousu, jossa taas mitattiin miestä. Se päättyi Sigiriya kuvatuimpaan kohteeseen, valtavan kokoisten leijonan tassujen äärelle.

Tuolla tasanteella oli myös ensiapupiste, jota en onneksi joutunut käyttämään. Jälleen oli kyllä hyvä syy istahtaa puiden varjoon juomaan vettä. OTA MUKAAN AINAKIN LITRA VETTÄ, sillä matkan varrella ei ole myyntipisteitä. Olet siis omillasi.

Käpälien välistä lähti kiipeämisen ehkä kuitenkin vaativin osuus. Edessä oli rautaiset portaat, jotka aluksi eivät meinanneet loppua lainkaan.

Niiden varrella oli kallioon hakattuja askelmia, joista tuli mieleen, että ei kai vaan…

Nämä ne ovat sellaisia epeleitä, että päätä ei pelota edes kymmenien metrien pudotus.

Termiittien tekemä näköispatsas taustalla olevasta vuoresta. Ei huono!

Huipulle pääsy oli aika juhlava hetki. Vaikkei kyseessä ollutkaan mikään maraton, on alla olevalla videolla kuuluva huohotus aito.

VIDEO: Huipulla tuulee…

https://www.youtube.com/watch?v=ZmgTpaN_MIM&feature=youtu.be

Ylhäältä aukesivat todella upeat maisemat joka puolelle. Yllä The Water Garden.

Nämä kaksi kivenlohkaretta lienevät keskusalueen korkeimmat säilyneet lohkareet.

Yllä olevaa kuvakavalkaadia katsellessa voi laittaa mielikuvituksen jylläämäään ja mielikuvitella millaista elämä oli tuolla linnoituskaupungissa 2000 vuotta sitten. Ainakin vesijärjestelmät olivat kunnossa. Oppaani jutteli jostain alligaattoreista, joiden syötäväksi ihmisiä heitettiin syystä tai toisesta, mutta tuo tarina meni minulta vähän unenpöpperöisenä ohi enkä jaksanut alkaa tarkentamaan. Jos joku lukijoistani tietää tästä enemmän, kommentoikaa niin korjailen juttuani.

Istahdin vuoren valloituksen jälkeen puun varjoon ihailemaan maisemia, juomaan vettä ja katselemaan apinoiden leikittelyä. Ei ollut Askompaa se hetki.

En ole juurikaan tutustunut kauko-ohjattavien helikopterien toimintaan, joten oli hauska seurata miten nämä nuoret laittoivat dronen töihin. Voi kuvitella, että he saivat huikean hienoa katsottavaa.

Kiertelin aikani vanhassa maailmanperintökohteessa pohtien aikalaisten elämää. Sitten oli aika sanoa hyvästit tuolle tämän reissuni kohokohdalle, sananmukaisesti.

Ymmärrettävistä syistä alasmeno oli paljon helpompaa kuin nousu.

 

Tästä kuvasta voi päätellä millaisen matkan kera 1200 askelman nousun joutuu tekemään voidakseen voittajan elein todeta valloittaneensa Lion Rockin. Tämä on nimittäin ehkä kolmannes kaikista portaista.

Törmäsin matkan varrella mm. tähän hiljentymispaikkaan.

Businesta on hyvä tehdä kobrien avulla tässä koiran päätä muistuttavan kallion kielekkeen alla. Raha vaihto omistajaa, kun pääsi kokeilemaan tällaista kauluria. Yäk!

1,5 tunnin kierroksen jälkeen maistui vastapuristettu mehu, johon tosin lisättiin mukaan kivennäisvettä tms. Ei siis ihan aitoa, mutta maistuvaa.

Sam odotteli sovitusti ulkomaalaisille tarkoitetulla parkkipaikalla, joka oli vähän sivussa pääportista. Kierros oli tehty eikä kaduttanut lainkaan vaikka tähän tuhrautui päivä aikaa ja 30 dollaria.

Kävimme paluumatkalla kuljettajan ”lempipaikassa” syystä, että hän sai siellä (oletettavasti) maksuttoman lounaan. Otin myös ison oluen ja söin paistettuja katkarapuja riisin kera.

 

The Golden Temple

 

Matka jatkui kohti Kandya. Ohitimme Dambullan suuren kaupungin ja pysähdyimme kuvaamassa tämän Kultaisen temppelin valtaisan korkea Buddha-patsaan.

Sen jälkeen matkan varrella olisi mielenkiintoisia yrttipuutarhoja, joissa olisi ollut mahdollisuus tutustua Sri Lankan mausteiden viljelyyn. Jätin ne kuitenkin väliin syystä, että olin ollut vastaavalla kierroksella Sansibarissa. Pysähdyimme kuitenkin sen verran, että kävin ostamassa tuliaiset eli kanelia, garam matalaa, vaniljauutetta sekä mustapippuria. Sitten olikin kiire Kandyyn, sillä halusin ehtiä katsomaan tanssishown.

Kandy – paikka joka ei kolahtanut

Saavuimme Kandyyn neljän jälkeen sopivasti pahimpaaan ruuhka-aikaan. Liikenne seisoi. Tuktukit tööttäilivät joka välissä ja puikkelehtivat pienimmistäkin väleistä. Ylivoimaisesti kätevin kuljetusalus noissa olosuhteissa.

Olin lähettänyt kuljettalleni Samille tiedot hotellistani ja hän sanoi löytävänsä sen. Ei kuitenkaan löytynyt. Sitten hän nappasi mukaansa tuktuk-kuskin, joka opasti meidät perille. Sami oli sopinut puolestani 🤓, että hän lähtee kotiin ja menen tuktukilla katsomaan tanssiesitystä. Ensin ajattelin, että hänhän lupasi viedä minut, mutta myöhemmin tajusin, että se olisi ollut typerää. Kävin jättämässä käsimatkatavarani hotellihuoneeseen ja lähdimme välittömästi esitykseen.

Pysähdyimme kaupungilla vaihtamassa rahaa ja jatkoimme buddhan kultaisen hampaan temppelin ohittaen armottomassa kaaoksessa. Nyt ei ollut aikaa hampaisiin tutustumiseen.

Veikkaan, että Samin pirssillä tanssit olisivat jääneet väliin. Tämä kuski osasi asiansa ja pujotteli kuin moottoripyöräilijä jokaisesta mahdollisesta raosta kaistoja vaihdellen. Oh boy!

Olimme tanssiteatterissa 15 min ennen esityksen alkua (klo 17.30 ilmeisesti joka ilta). Sali alkoi jo olla täysi, mutta rohkeana suomalaisena menin etuosaan ja sain hyvän paikan viidenneltä riviltä. Takana ollut täti ei varmaan ilahtunut istuessani hänen eteensä, mutta yritin olla mahdollisimman pieni ja vaatimaton. Jälkimmäisen ominaisuus oli helpompaa 😇

Tässä muutamia kuvia tuosta perinteisistä kansantansseista koostuneesta showsta. Värikästä ja ajoittain todella taidokasta työtä. Kannattaa maksaa 1000 rupia (n.6€) siitä esityksestä.

Homma päättyi paikallisen N.M.K.Y:n pihalla tulishowhun, jossa oli nähtävää noin 10 min ajaksi, mm. tulen nielemistä ja tulen päällä kävelyä. Tuktuk-kuski tuli vartin sovittua myöhemmin paikalle, mutta en kauheasti alkanut valitella. Emmehän me suomalaiset valita vaan tyydymme olemassa olevaan, etenkin kun asialle ei enää mitään voi. Pyyteli anteeksi hän.

Siirryimme hotelliin, tilasin sovitun illallisen ja menin asettautumaan taloksi.

Huoneen hinta hotelli Tourist Inn Royalissa oli 28 dollaria aamiaisen kanssa. Olin lukenut Bookingista, että se on ihan asiallinen paikka, joten ajattelin sen riittävän nukkumiseen. Sitä isännöi 79-vuotias entinen, 45-vuotiaana eläkkeelle jäänyt laivaston upseeri. Hän ilmoitti jo sähköposteissa näkevänsä ja kuulevansa huonosti, joten pyysi kommunikoimaan vaimonsa kanssa. Todellisuus oli, että hän tuli seurustelemaan illallisen ajaksi ja kaikki sujui ihan hyvin. Vaimo oli hiljainen, mutta kyllä sieltä kaikki tarpeellinen irtosi.

Olin pyytänyt srilankalaisen illallisen ja sitä tuli, mitä tilasi. Pöytään tuotiin kanan ympärille rakennettu monipuolinen illallinen, josta löytyi makua hikipisaroihin asti. Hyvää oli tuo minua varten rakennettu kokonaisuus, joka päättyi jäätelöön ja teehen. Kyllä kannatti maksaa 7 euroa siitä maukkaasta kokonaisuudesta. Pikkuisen häiritsi se, että emäntä aluksi seisoskeli, myöhemmin istuskeli katselemassa kun meikä syö. Yritin pyytää seuraksi heitä, mutta eivät kuulemma syö enää klo 20 aikaan.

Hotellihuone oli siisti, mutta vaatimaton. Kaikki oleellinen kuitenkin löytyi lämmintä vettä myöten, jota ei juuri tullut Arie Lagoonissa. Siellä sitä ei tosin kaivannutkaan, kun suihku oli ihanasti ulkona lämpimässä.

Olin tilannut aamiaisen klo 7:ksi. Yö tuli nukutuksi ihan kohtuullisesti ja internettikin pelasi jotenkin. Tosin Kotiin takaisin -sarjan päivän jakso jäi seuraavaan iltaan 😔

Erittäin kohtelias pariskunta tuli vielä saattelemaan tuktukiin ainoan vieraansa. Kiitos heille!

Tuktuk tuli nyt vartin myöhässä. Kuski oli vaihtunut. Hän vei minut asemalle, jossa olin vielä pitkässä lippujonossa toiveikas, että saisin ostetuksi paikkalipun. Se ei kuitenkaan kuulu maan tapoihin, mutta 1,5 euron lippu Ellaan tuli hankituksi. Ilmaista on ajelu Sri Lankan rautateillä. Tässä mielessä valtion valtaisa subventointi auttaa turistejakin, mutta veikkaan, että useimmat maksaisivat mielellään muutaman euron lisää taatakseen istumapaikan 6 tunnin junamatkalle.

Olin tullut ajoissa asemalle saadakseni istumapaikan. Nyt kävi niin, että juna lähti vielä reilun tunnin myöhässä, kansa ohjattiin ensin väärään junaan taistelemaan istumapaikoista jne. Näistä ja muista mielenkiintoisen junamatkan vaiheista voit lukea seuraavassa postauksessani, joka tulee muutaman päivän kuluttua.

 

Jos haluat katsoa miltä tämä kaikki näytti videokameran kertomana, katso kooste täältä:

Sigiriya, Sri Lanka – videoklippi

 

Pysyt parhaiten perillä mielenkiintoisen matkani vaiheissa käytyäsi tykkäämässä Fasebook-sivua Appa matkustaa. Tule ja kutsu ystäväsikin mukaan.

1,781 total views, 3 views today

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *