Tansanian kiertomatka osa 1: Matka Mufindin vuoristoon

Olemme käyneet Tansaniassa muutaman kerran syystä, että kaikista maailman valtioista se on tehnyt meihin yhden merkittävimmistä vaikutuksista. On vaikea selittää, miksi noin 70 vierailemamme maan joukosta Tansania nousee niin korkealle, mutta veikkaan, että maailmalla reissatessa elämykset jäävät parhaiten mieleen. Tuossa maassa moni asia on toisin. Se on yksi köyhimmistä valtioista vaikka onkin parantanut elintasoaan viime vuosikymmenten aikana valtavasti. Aloitan tästä Tansania-sarjan, jossa esittelen sen parhaita paloja ja kertoilen miksi olemme menettäneet palan sydäntämme tuolle köhälle, muttakauniille maalle. Viimeksi kävimme siellä vuonna 2015 ja aloitan tämän Tansania-sarjan siitä. Tervetuloa karun kauniisiin maisemiin, vuoristoon, savanneille, huikeille rannoille ja ennen kaikkea luonnonpuistoihin safareille. Tansania … Jatka artikkelin Tansanian kiertomatka osa 1: Matka Mufindin vuoristoon lukemista