Tansanian kiertomatka: Mufindin vuoristossa osa 2

Tarinamme jatkuu tutustumisella Äiti-Leenan eläkeläisharrastukseen eli vapaaehtoistyöhön Mufindin orpokylässä sekä lähikylillä. Lisäksi vietämme upeaa lomaelämää vuoristossa vaellellen ja tutustuen teeviljelmiin, illallistaen lomakylän ravintolassa sekä tavaten vapaaehtoisia auttajia eripuolilta maailmaa. On vaikea kuvitella kuinka monet kansallisuudet kohtaavat tuolla “puskassa”. Paljon hyvää mahtuu maailman pahuuden keskelle. Geoff ja Vicky Fox ovat luoneet elämäntyöllään perustan, jolle lastenlääkäri Leena Pasanen ja kumppanit ovat rakentaneet ihmeen. He ovat pelastaneet tuhansia ihmisiä, orvot ovat saaneet kodin, työttömät työtä. Kaunista ja palkitsevaa!

Edellisessä matkakertomuksessamme olimme päässeet Tansanian kiertomatkallamme Mufindin vuoristoon. Se löytyy täältä:

Tansanian kiertomatka: Mufindin vuoristossa osa 1

Tutustumiskierros eläkeläistohtorin “harrastuksiin”

 

Lähdimme majapaikastamme Mufindi Highland Lodgesta pienelle kierrokselle orpokylän asuntoihin. Aloitimme kierroksen käymällä alueen toimistossa, jossa tapasimme kyläpäällikkö Jennyn, yhden työntekijän ja orpolapsen.

Sitten ehdimme sopivasti kuulemaan lastentarhaan lasten leikkilaulun. Oli hienoa nähdä, kuinka hienosti lähes 60-päinen lapsilauma pysyy kurissa ja Herran nuhteessa.

Helppo päätellä, kuka on Jennyn ja Geoffin lapsi J

Kävimme kierroksella vielä tapaamassa 2-vuotiasta orpoa, joka on vaikeasti monisairas ihmeellisine sormineen. Oli siinä lastenlääkärien kouluttaja Marjokin ihmeissään tuon tapauksen edessä. Kävi jälleen ilmi kuinka valtavan laaja on Leena osaamisalue. Oli mielenkiintoista kuunnella kolmen lääkärin diagnosointia. Hattu nousi taas.

Orpokodista löytyi melko suuhun pantavan näköisiä suklaasilmiä.

 

Englantilainen teehetki ja vaellus

 

Tämä oli esimakua siitä mitä tuleman pitää. Kyläkierros odotti. Päätimme käväistä sitä ennen majapaikassamme hieman rentoutumassa ihan muissa merkeissä:

Englantilaiset rakastavat crockettia, joten mikäpäs sen mukavampaa kuin teehetki nurmikolla ja pelit päälle.

Ja pitihän sitä käydä pieniä vaelluksiakin, ettei homma menisi pelkäksi oleiluksi. Pensaat ovat hyvä yritys kasvattaa kahvia, mutta uusiksi meni. Jotain tulee niiden tilalle…

Jakarandat olivat jo kukintansa loppuvaiheessa, mutta onneksi vielä näyttivät luontonsa.

Ja maistuihan se ölövikin hyvän kävelyreissun jälkeen. Taisi olla Kilimantsaroa tällä kertaa?

Saas nähdä löytyykö tuo pöytämalli joskus Mikaelin puutarhasta? Kuulosti vähän siltä, että kuka sen tietää…

 

LEENAN KANSSA KYLÄKIERROKSELLE

 

Tiistaina lähdimme matkamme vaikuttavimmalle ajelulle. Eläkeläis-Leeenalla on ohjelmaa joka arkipäiväksi ja tiistaisin hän vierailee toisen vapaaehtoistyöntekijän Susan Wyntonin kanssa jakamassa lääkkeitä kylien vakavasti sairaille aikuisille. AIDS on vitsaus, jolta on lähes mahdotonta välttyä Tansaniassa. Kuolema korjaa satoaan aivan liian usein, kun valistus ei tehoa. HIV-positiiviset miehet tekevät lapsia vaimolleen ja jättävät tämän saadessaan selville, että tämä on sairastunut samaan tautiin. Uusi vaimo  kehään ja kierre jatkuu. Tragedia on valmis, kun lapset syntyvät HIV-positiivisina ja heitä sikiää paljon. Kylän raitti oli täynnä kirkassilmäisiä iloisesti ohikulkevia tervehtiviä, vilkuttavia, älämölyä pitäviä lapsia. He auttavat pienestä iästään huolimatta kotitöissä, mutta kierroksemme aikana kävi ilmi, että pääasiassa he vain istuskelevat ulkona pihamailla kanojen kotkottaessa ja juoksennellessa ympärillä. Useat ovat isoäidin, tädin tms. hoidossa, sillä omat vanhemmat ovat kuolleet tai vakavasti sairaita eivätkä kykene kotitöihin.

Oli todella puhuttelevaa seurata Leenan kotikäyntejä vakavasti sairaiden ihmisten luona. Susan oli juuri lähtenyt hoitamaan itseään Yhdysvaltoihin sairastuttuaan itse vakavasti. Hän oli jättänyt Leenalle 3 potilasta erityisseurantaan viestillä ”pidä heidät hengissä, kunnes palaan”. Onneksi AIDS-lääkkeet tehoavat ja elämä jatkuu, ainakin toistaiseksi. Tapaamamme miehet ja nainen olivat langanlaihoja. Esim. nuori äiti ei jaksanut nousta patjaltaan ja tohtorimme kävivät neuvottelua, mitä lääkkeitä hänelle ja muille tulisi määrätä, jotta elämä jatkuisi.

Aikuisista moni kuokki savimajansa ympärillä olevaa pientä maapalstaa ja yritti kasvattaa perunaa tai muita vihanneksia. Kanoja juoksenteli usealla pihalla ja joillain onnellisilta oli banaanipuu tms. tontillaan, mutta ihmetellä täytyy millä nuo ihmiset pysyvät hengissä. Maissipuuro lienee paikallinen arkiruoka, jota keitetään sisällä rakennuksissa avotulella. Voi vain kuvitella, mitä sairauksia jatkuva savun keskellä eläminen tuo tullessaan. Onneksi tulevaisuus näyttää hieman valoisammalta, sillä joku on kehitellyt uudenlaisen seoksen, jolla savesta tehty hella piippuineen  saadaan kestämään tulta. Tulkoon uudet liedet.

Jokainen voi kuvitella millaista elämä on savimajassa, jossa on maalattia, jolla ihmiset nukkuvat kaislamatoillaan, pimeässä valottomassa huoneessa, jossa ei ole huonekaluina muuta kuin ehkä puujakkara. Ikkunoissa ei ole laseja vaan talven kylmyys pääsee sisään estottomasti. Ja juuri nyt on alkamassa sadekausi, jolloin lämpötila laskee yöllä jopa lähelle nollaa…

Tässä tohtoritätit konsultoivat toisiaan ja miettivät miten tätä vaikeasti sairasta miestä tulisi hoitaa. Taisi osua oikeaan, sillä saimme parin kuukauden päästä nähdä Facebookissa kuvia, joissa hän liikuskeli kylällä hyvinvoivan näköisenä. Hyvä tytöt!

Kylien yleisilme kauempaa on jopa kaunis, mutta läheltä katsottuna lumous haihtuu. Pääsääntöisesti saviset tiet ja polut ovat roskattomia, kuoppaisia väyliä, joissa autoilu on kuoppien kiertelyä. Jokunen  mopo painelee tuhatta ja sataa vaarantaen oman ja muiden turvallisuuden, mutta muuten elämä kulkee varsin leppoisissa merkeissä. Olemme käyneet todistamassa vähäosaisten arkea eikä mieliala ole kovin korkealla jättäessämme Mufindin kylän taaksemme.

Leena halusi näyttää meille vielä ainutlaatuisen broccolimetsän. Kävimme samalla katsomassa päältä päin englantilaisen koulun, joka on osaltaan tuomassa toivoa köyhyyden keskelle. Mufindin lapset ja nuoret ovat, kiitos muualta tulleiden auttajien tilanteessa, jossa oma tulevaisuus on omissa käsissä. Esim. Wyntonit ovat perustaneet alueelle yli 30 koulua eikä loppua ole näkyvissä. Pyyteetöntä työtä ei voi liikaa arvostaa. On sanoin kuvaamattoman hienoa, että Leenat, Geoffit, Jennyt, Susanit, Stevenit ym. uhraavat koko elämänsä noiden köyhistä köyhimpien ihmisten auttamiseen. Hatut nousevat myös niille lukuisille vapaaehtoisille, jotka tulevat vuodesta toiseen auttamaan ja antamaan oman korvaamattoman arvokkaan panoksensa muiden eteen.

Kävimme vielä viemässä tuliaissuklaatamme Plantina-äidille, jonka tapasimme edellisellä reissulla. Tämä ihastuttava monivammainen täti pitää huolta lastenlapsistaan, joiden äiti on kuollut aidsin seurauksena. Isoäiti ei ollutkaan uudehkossa kodissaan, jonka Leena ym. ovat rakennuttaneet vaan löysimme hänet kirkosta. Fazerin sininen löysi paikkansa apupyörän istuimelta ja tilaisuus kirkossa jatkui. Yritimme tavoittaa myös poikamme Antin hyvää ystävää Yostoa, mutta hän oli töissä. Suklaa Antilta päätyi velipojalle ja sitä kautta kera terveisten lahjan saajalle.

 

Retki teen maailmaan

 

Keskiviikko valkeni sateisena ja sumuisena. Se ei kuitenkaan masentanut matkaajia. Sovimme aamiaisella, että Geoff tulee pitämään meille ”luennon” teen viljelyksen rantautumisesta Tansaniaan. Hän ajeli mönkiäisellä plantaasialueelle ja me taaperrettiin kävellen alla avautuvan laakson kautta noin 4 km päähän kohtaamispaikalle. Arvioimme yhden polkujen risteyksen jatkosuunnan sen verran väärin, että kävimme kääntymässä väärällä polulla noin 500 m päässä. Onneksi vaistomme kehotti meitä palaamaan.

Saavuimme luentopaikalle 12 min myöhässä hiestä valuen, sillä nousu oli kohtuullinen ja aurinko pilkoitti ajottain tehden säästä lähes kuuman. Onneksi sateenvarjo on monikäyttöväline.

Saimme aimoannoksen lisätietoa paitsi historiasta myös teen viljelystä ja käsittelystä. Yhtenä suurimmista viesteistä oli, että kaupoissa myytävissä teelaaduissa ei ole radikaaleja eroja, sillä pusseihin sekoitetaan satokauden  eri aikoina kerättyä teetä, jotta laatu pysyisi tasaisena.

Ovathan ne maisemat siellä ihan kelvollisia. Teetä riittää…

Suurin laadun tae on pienilehtinen tee ja pussiteet ovat kuulemma yleensä jopa parempia kuin irtoteet. Asiat pitänee tarkistaa, kun pääsemme teekirjojen ääreen. Kiitos Geoff! (Nämä edelliset kuvat lainasin vuoden 2003 albumista, jotta saamme vähän perspektiiviä tuohon kauniiseen alueeseen.)

 

Illalliset olivat kohtaamisen ja erojen hetkiä

 

Illallinen noudatti aina tuttua kaavaa. Väki vaan vaihteli. Melkoista menoa tuolla puskassa.

Jäähyväisilta osoitti, että hattu nousee Bodilille ym. ja myös meidän rakkaalle pojallemme Antille, joka on jo kaksi kertaa laittanut itsensä likoon orpoja ja kylän nuoria auttaakseen.

Keskiviikkoiltana kävi varmuudella ilmi, että Antille on aina huone varattuna Jennyn ja Geoffin uudessa kodissa. Molemmat hehkuttivat Anttia maasta taivaaseen ja he odottavat Antin paluuta viimeistään parin vuoden kuluttua auttamaan. Ristiriitaisia ovat ne tunteet, joita tuo kaikki herättää meissä vanhemmissa. Silti tiedämme, että kaikki menee niin kuin on tarkoitettu.

Vahvasti tuli sellainen mieli, että toimintaa Mufindin orpolasten parissa haluaa auttaa. Esim. Mufindin ystäviin (ks. heidän Facebook-sivut) sijoitetut rahat menevät varmuudella oikeaan kohteeseen. On helppo kuvitella sielujen silmin, että jokainen sentti tulee oikeaan käyttöön. Käymälöistä tai metsästä hylättyinä löydetyt lapset ovat saaneet itselleen ympäristön, joka on luksusta kyläläisten olosuhteisiin verrattuna. Heille ja muille on luotu elämä, jossa on mahdollista opiskella vaikka kuinka pitkälle. Jokainen on oman onnensa seppä ja pääsee halutessaan pitkälle, ellei alkoholi, varastamiset, sairaudet tai muut tuhoa tätä mahdollisuutta. Siunausta heille ja niille, jotka tekevät kaiken tämän mahdolliseksi. Hattuja nousee taas!

(Me olemme valinneet selkeän avustuskohteen. Olemme luvanneet maksaa Atun koulupolun eli puolikkaan lukuvuosimaksusta, joka on Tansaniassa 400 €. Siinå voisi olla hyvä kohde, jos haluat varmistaa, että rahasi menevät perille. Ota yhteys Mufindin ystäviin, jos olet kiinnostunut auttamisesta ja kysy eri vaihtoehtoja. Apuasi tarvitaan.)

Torstaina 26.11. makselimme oleskelun Mufindi Highland Lodgessa. Neljän vuorokauden täysihoito juomineen maksoi noin 1000 € kahdelta hengeltä, joten ei mikään halpa paikka. Palvelu, ruoka ja kokonaisuus olivat kuitenkin sen verran ainutlaatuista, että ei ottanut kipeää. Oli aika vaihtaa maisemia ja lähteä kohti Ruahan kansallispuistoa.

Matkalla piti vielä pysähdellä ihailemaan Mufindin kauniita teeviljelmiä.

So happy together! That´s it!

Matkamme jatkui tästä Iringaan ja sieltä Ruahan luonnonpuistoon, josta tulee seuraava uudistettu matkakertomus. Silloin elimme eläinten maailmassa vieraina. Ja sen huomasi! Seuraa Facebook-sivua Appa matkustaa tai tätä blogia.

Viikon sisällä ilmestyy todella kiehtova matkakertomus villieläinten valtakuntaan tällä samalla kanavalla.

 

Edellisen matkamme kertomus Mufindusta löytyy täältä:

Tansanian vuoristossa Mufindissa teeviljelmien keskellä

392 total views, 26 views today

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *