Tansanian kiertomatka – Ruahan kansallispuisto on eläinten valtakuntaa

Merkittävä osa Tansaniasta on eläinten valtakuntaa, sillä siellä on useita kansallispuistoja, joista suurin ja tunnetuin lienee Serengeti. Hyvänä kakkosena tulee Ruahan kansallispuisto, jossa olemme saaneet käydä eläinten vieraana peräti kolme kertaa. Viimeisin niistä toteutui joulukuussa 2015. Tästä pdf-formaatista WordPressiin päivitetyssä matkakertomuksesta saa hyvän kuvan siitä, millaisesta paratiisimaisesta kokonaisuudesta on kyse. On etuoikeutettua päästä katselemaan leijonaperhettä, virtahepoja, krokotiileja, seeproja, kirahveja tai valtavan kokoista norsua lähietäisyydeltä silmästä silmään.

Oma lukunsa tässä (ja muissa) tarinassa on se, että pääsee majoittumaan olkimajoihin piilotetuissa teltoissa. Tuota kokemusta ei pahenna edes se, että aina kun liikut illallisella pimeällä, pitää muistaa tarkistaa lampun kanssa, ettei astu skorpionin päälle tai ettei myrkyllinen käärme ole luikerrellut yön aikana kylpyhuoneeseen. Eläinten valtakunnassa tapahtuu ja on erityistä nähtävää. Lue ja tule mukaan seikkailuun.

Ruahan kansallispuisto on valtavan kokoinen ja sijaitsee Keski-Tansaniassa reilut parisataa kilometriä edellisestä kohteestamme Mufindista pohjoiseen. Matkakertomukset sieltä ja reitin varrella olevasta yliopistokaupunki Iringasta löytyvät tämän jutun lopusta.

Olemme molemmilla edellisillä reissuillamme käyneet Mwagusin Campilla, jonka omistaa Christopher Fox. Se on yksi vaikuttavimmista paikoista, missä olemme vierailleet eikä sitä voinut ohittaa tälläkään kertaa.

Iringasta on matkaa Ruahan kansallispuiston portille 102 km ja tuosta matkasta vain parikymmentä kilometriä on päällystettyä tietä. Puolet matkasta meni hienosti, mutta sitten alkoivat uhkaavat pilvet nousta taivaalle ja kohta satoi enemmän kun riittävästi. Myös edellisenä päivänä oli ollut siellä sadetta, joten kohta saimme nauttia paikallisen nimismiehen kiharoista. Tie oli sellaista pyykkilautaa, että vauhti tipahti 20 km/h. Alkoi näyttää, että pääsemmeköhän edes perille, kun sade vain yltyi.

Pysähdyimme kahville viimeiseen kylään ennen Ruahan kansallispuistoa. Leena päätti soitella siitä etappimme päätepisteeseen ja kysellä tilannetta. Tauon aikana sade kuitenkin alkoi hellittää, joten päätimme jatkaa. Tietkin paranivat hieman, joten kohta olimme puiston portilla. Maksoimme 30 dollaria/nenä/vrk puistomaksua. Luottokortti kelpasi.

Campiimme Mwagusiin oli vielä noin 30 km, joten Iringasta matkaa kertyi 132 km. Tuon Lodgen ympäristössä kasvavat kansallispuiston ainoat palmut, joten jo kaukaa voi aavistaa, että aletaan olla perillä. Aurinko paistoi jo kirkkaalta taivaalta, joten edellisen päivän rankkasade oli onneksi kertaluontoinen merkki siitä, että sadekausi on alkamassa pitkän kuivan jakson jälkeen.

 

MWAGUSI CAMP – RUAHAN KANSALLISPUISTO

 

Mwagusin parkkipaikalla oli vastassa leirin henkilökuntaa ainakin puoli tusinaa. Sydämellisten tervehdysten jälkeen laukkumme vietiin upeisiin pandoihimme, jotka olivat majapaikkamme seuraavien kolmen vuorokauden ajan. Menimme välittömästi ravintolarakennukseen tervetulodrinkille ja lounaalle. Tuossakin lodgessa on tapana, että johtoporras tulee syömään vieraiden kanssa ja se toistui aamiaisella, lounaalla, iltapäiväteellä ja illallisella. Alkudrinkit nautittiin ennen lounasta upeilla sohvilla & nojatuoleilla, illallista ennen nuotion ympärillä. Upea tapa, josta hattu nousi.

Asetuttuamme taloksi ja päiviteltyämme elämän ihanuutta pandoissamme nautimme iltapäiväteet, jonka jälkeen lähdimme ensimmäiselle safarikierroksellemme. Istuimme maasturin mukaville penkeille ja eläinten bongaus alkoi.

Elämisen sietämätöntä keveyttä tällaisissa puitteissa. Siksi täällä kolmatta kertaa…

Telttamme edessä oleva joenuoma oli tässä vaiheessa täysin kuiva.

Ovat ne erikoisen näköisiä nuo asuntomme.

 

Tutustumisesta eläinten valtakuntaan

 

 

Ensimmäinen ajoimme ei tuottanut vielä mitään erityistä saalista, mutta näimme kuitenkin jotain mukavaa. Kuvat puhukoon puolestaan.

Kirahveista opimme mm. sen, että ne nukkuvat ainoastaan 20 min vuorokaudessa, keskimäärin 5 min pätkissä, seisaallaan tai polvillaan. Niiden on vaikea päästä ylös makuulta, joten jo pelkästään oman turvallisuuden vuoksi ne eivät makoile. Niillä on myös erittäin korkeat verenpaineet, joten pään pitäminen alhaalla  muutaman minuutin ajan nostaa paineen 250:een. Siksipä ne syövät puiden lehtiä omissa korkeuksissaan.


Imbaloita on Ruahan eläinpuistossa valtavat määrät ja niitä on helppo katella.

Elefantit ovat lempeän näköisiä, mutta tappavat eniten ihmisiä Ruahassa. Syynä on usein, että liian uteliaat matkaajat poistuvat autosta. Pahinta on, jos matkaaja sattuu kävelemään emän ja babyelefantin väliin. Norsu kokee sen uhkana poikaselleen eikä siitä hyvää seuraa.

Kirahvi on aina vaikuttava näky.

Näiden lintujen herkkua olivat veden alta maan sisästä löytyneet sammakot, jotka ne hotkaisivat kokonaisina. Potkiva sammakko oli erikoinen näky kulkiessaan kaulaa pitkin kohti vatsaa. Isomman kalan löytäessään saalistaja sai vierelleen heti pari kilpailijaa janoamaan samaa saalista.

 

Illallinen joenpohjalla lentävien ötököiden vallatessa pääosan (Yäk!)

 

 

Tämä tavallista hieman suurempi paikallinen laiskajaakko oli ainoastaan ikävän näköistä katsottavaa. Keskimäärin illalliset olivat hienoja hetkiä, mutta edellisenä päivänä alkaneet sateet olivat saaneet liikkeelle skorpionit ja käärmeet. Sääntönä oli, että ilman henkilökuntaa ei saisi lähteä pandoista (teltoista) illalliselle. Siksi aina joku tuli hakemaan kirkkaiden lamppujen kanssa. Samalla he suihkuttivat hyttysmyrkyt jo hieman aiemmin suljettuihin telttoihimme.

Matkalla törmäsimme myrkyllisen käärmeeseen polullamme sekä pariin skorpioniin. Siksi oli ymmärrettävää, että jokainen kulki lampun kanssa ja tarkisti, ettei astunut myrkyllisen olion päälle.

Samaa varovaisuutta piti noudattaa myös majoissa, kun meni illalla tai yöllä kylpyhuoneen puolelle. Etenkin skorpionit eksyvät niihin tai kenkiin ajoittain. Siksi kengät kannatti tarkistaa ennen käyttöönottoa.

Tämänkertaisen kiertueemme toteutimme yhdessä Marjatan serkun Mikaelin ja hänen vaimonsa Marjon (oik.) kanssa.

Me suomalaiset olimme ainoat vieraat tuona iltana. Pelin henkeen kuuluu, että joku/jotkut henkilökunnasta, tällä kertaa “kyläpäällikkö” ruokailee vieraiden kanssa.

Sateet olivat herättäneet myös lentomuurahaiset, jotka muiden ökkömönkiäisten kanssa löysivät valon ja sitä kautta ruokalautasemme. Parina ensimmäisen iltana niitä oli aivan liian kanssa. Niitä tippui niskaamme ja tukkaamme, lasit piti peittää liinoilla eikä lautasellakaan ollut aina pelkästään kuollutta lihaa. Ruoka alkukeittoineen ja runsaine kasviksineen oli varsin herkullista, mutta kynttilöissä palavat yökköset ym. eivät olleet varsinaisia ruokahalun lisääjiä. Ehkä hyvä niin.

 

 

Lauantain laiskottelua

 

Campissa oli mahdollista tilata aamulla omaan majaan tee- ja/tai kahvitarjoilun. Oli hieno hetki, kun edestkäyvät toivat aamulla tarjottimen ja uuden päivän sai aloittaa teekupposella eläinten valtakuntaa ihaillen. Vietimme koko lauantaipäivän loikoillen ja lueskellen sekä klassista musiikkia Bosen superkaiuttimesta kuunnellen. Vain lounashetki ja iltapäivätee katkaisivat chillailumme. Marjatalla oli pieni vatsakipu, joten siinäkin mielessä oli hyvä jättää ilta-ajelu väliin. Leena, Marjo ja Mikael kävivät kokemassa sen ja bongasivat mm. leijonat sadan metrin etäisyydellä. Me jatkoimme lueskelua.


 

 

Sunnuntain elämyssafari

 

Sunnuntaiaamu valkeni kauniina kuten kaikki muutkin aamut. Sää helli meitä ajomatkan sadepelottelun jälkeen täydellisesti. Teetarjotin ilmestyi klo 6 ja klo 6.30 istuimme jo maastoautossa. Edessä oli yli 5 tunnin elämyssafari, jonka aikana teimme tuttavuutta melkein kaikkien muiden merkittävien eläinten kanssa paitsi leopardien.

Yli 100 km lenkin alussa ihmettelimme pitkään gudujen elämää kukkuloilla.

Gnu on myös vakiuttava näky.

Olimme jo ajelleet pari tuntia, kun alkoi tapahtua. Ihastelimme eläinten ohessa kaunista luontoa, ohitimme alueen lentokentän, tuijotamme shakaaleja ja löysimme lopulta etsimämme.

Aivan tien vieressä lepäili leijonaemoja pentuineen. Olivatten syöneet jonkin suuren eläimen, joten eivät juurikaan meistä välittäneet, vaikka ajoimme muutaman metrin päähän laumasta ihmettelemään kuinka emot hengittivät kiivaaseen tahtiin ruokaa sulattaessaan. Eivät tarvitse sapuskaa vähään aikaan nuo pedot.

Tämän leijonaperheen ruoansulattelua seuratessa kului aikaa lähes puoli tuntia. Olimme löytäneet etsimämme eikä siitä malttanut heti lähteä mihinkään.

 

Jokin kissaeläin oli jättänyt jälkensä tien varteen. Sitten oli kuitenkin aika ruokailla ja oppaillamme oli sopiva paikka katsottuna. Edessä oli lakisääteinen aamiaisaika.

 

Aamiainen savannilla

 

Oppaamme ja kuljettajamme pysäköivät auton puun varjoon ja tarjosivat meille aamiaisen savannilla.

Kyllä kelpasi tarttua retkipöydän antimiin.

Silmät lepäsivät noissa karun kauniissa maisemissa.

Young lovers…

Ja minun kultani…

Jatkoimme safariajeluamme ja päädyimme katselemaan paikallista paratiisimaisemaa. Kuin suoraan Edenistä!

Kiertoajelumme oli menestys vaikkei leopardia löytynytkään. Matkalla törmäsimme vielä marakattiperheeseen…

… sekä makkarapuuhun yms.

Paljon hauskaa nähtiin.  Palasimme tyytyväisin mielin lodgeemme, raportoimme reissumme Leenalle ja kävimme lounaalla.

 

Tämänkertaiset lounasvieraamme olivat emäntämme, kikattava ”tyttö” ja luonnosta paljon tietävä pariskunta.

Seuraamme liittyi pari suomalaista, lääkäriäiti tyttärensä kanssa, joka on harjoittelemassa tulevaa lääkärinammattiaan varten Ilembulassa ja Mufindissa. Mistä noita lääkäreitä oikein riittää. Opas ihmettelikin, että miten Suomessa on niin paljon lääkäreitä? Äiti Leenalla on toki sormensa pelissä, kun niin moni lääkäri haluaa lähteä lyhyille työkomennuksille. Äiti ja tyttö kävivät iltasafarilla ja löysivät leopardin lepäilemässä puun oksalla. Tunnin odottelun jälkeen ilmeisen kylläinen otus suostui liikahtamaan sen verran, että tytär sai zoomattua upean kuvan.

Illallinen oli tällä kertaa ulkona jokiuoman reunalla. Myös sveitsiläispariskunta liittyi seuraamme ja söimme ensimmäisen illallisen ilman turhia ökkömönkiäisiä.

Laulaa luikautimme illan päätteeksi “tunnelmaan sopivan” ”Kun poijat ne raitilla” äänissä ja vastaanotto oli ymmärrettävän hyvä 🙂

Seuraavana aamuna oli kotiinlähdön aika. Sitä ennen piti tietysti ottaa Suomi-potretti.

 

Paluumatkalla Iringaan kävimme moikkaamassa virtahepoja ja krokotiilejä Ruaha Grande –joen varressa. Järjestivät hipot meille mukavan pienen show’n, kun poikaset kiusasivat vanhempiaan ja piirileikki alkoi.

Krokotiileillä on omat reviirinsä.

Flame tree

Ajomatka Iringaan oli paljon miellyttävämpi kuin tullessa, sillä nyt aurinko jatkoi hellimistään. Yksi rekka oli hajonnut tielle sillan kohdalle, mutta onneksi paikan pääsi kiertämään maasturilla eikä meidän matkamme pysähtynyt siihen.

 Kahvipaikka löytyi matkan varrelta kauniista mango- ym. puiden koristamasta puutarhasta.

Kelpasi siinä pitää lepotaukoa onnistuneen safarin jälkeen.

Sitten olikin aika jatkaa matkaa kohti yliopistokaupunki Iringaa. Nähtäväksi jää, palaammeko neljännen kerran tuonne leijonien ym. valtakuntaan. Never say never!

 

Edellisen, vuonna 2011 toteuttamamme Ruahan matkan villi kertomus löytyy täältä. Siellä törmäsimme myös mm. leopardiin.

Tansania – Ruahan paratiisimainen kansallispuisto

Tämän matkamme muut matkakertomukset löytyvät näiden linkkien takaa:

Tansanian kiertomatka osa 1: Matka Mufindin vuoristoon

Tansanian kiertomatka: Mufindin vuoristossa osa 1

Tansanian kiertomatka osa 3: (Eläkeläis)elämää Mufindin vuoristossa

Lisää tämän reissun matkakertomuksia on tulossa…

 

393 total views, 26 views today

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *