Similan-saaret Thaimaassa ovat pala paratiisia (edit. 4.11.2018)

Similan Island on Thaimaan suosituimpia päiväretkikohteita niille, jotka lomailevat Phuketin ja Khao Lakin alueella. Vuoden 2014 Thaimaa-matkakertomustemme yksi helmistä oli venematka Andaman merellä sijaitseville Similanin paratiisisaarille. Nuo 9 saarta sijaitsevat noin 60 km Khao Lakista länteen. Alue on ollut kansallispuisto vuodesta 1982. Saarten kallioperä on graniittia, rannoilla on valkoista hiekkaa ja vesi on kauniin sinivihreää. Häikäisevän kauniit ovat meren värit noilla saarilla.

Teimme Similanin saarille päiväretken, kuten lähes kaikki siellä vierailevat turistit. Matkan hinnat lounaineen ja virvoistusjuomineen olivat tuolloin 3800 bth. Tyttäremme Anne ja miehensä Janne onnistuivat saamaan meille matkat edullisesti, joten reissu oli enemmän kuin hintansa väärtti. He puhuivat hotellirannassamme olevan matkatoimistovirkailijan ympäri ja saivat meillekin liput hintaan 1900 bth (55€/hlö).  Kiitos siitä! Lindien ystävät Kukkoset olivat yllättäen samaan aikaan Kamala Beachillä ja olivat yhdessä juonineet matkan hinnan isoon ryhmäämme vedoten. Matka-aamuna pikkubussi haki meidät upealta Bangtao Beachiltä ja 1,5 tunnin menomatka Khao Lakiin alkoi.

Satamassa oli varsinainen härdelli, kun kymmenet pikkubussit tulivat samaan aikaan paikalle. Homma oli organisoitu hienosti. Meille annettiin turkoosit rannekkeet käteen ryhmämme merkkinä. Sitten meidät ohjattiin hakemaan räpylät  huoneesta, jossa ne oli luokiteltu koottain laatikoihin. Sen jälkeen Ennen venematkaa odotti vielä kahvi-, keksi- ja mehutarjoilu.

Melko pian kävi kutsu lähteä liikkeelle. Noin 30-henkiselle ryhmällemme pidettiin ensin informaatio päivän reitistä ja ohjelmasta. Sitten veneeseen.

Similan Island on kaukana Phuketista. Ensin vajaat 100 km autolla Khao Lakiin ja sitten vielä noin 60 km pikaveneillä saarelle. Siksi tuo 55 euron maksu sisältäen lounas ym. tarjoilut oli varsin kohtuuhintainen.

Painelimme tukka putkella pikaveneellä kohti paratiisisaarta. Perässä oli kolme 200 hv moottoria, joten matka taittui ja bensaa paloi.

Snorklausta alkuun

”Nautimme” vauhdista ja odotimme, että tulisimme perille. Lopultakin Similanin (sana tarkoittaa ”yhdeksää”) saari n:o 9 (Ba-ngu) ilmestyi eteemme ja ensimmäinen snorklaustauko oli edessä. Rantautumisesta olisi ollut luvassa 200 bth sakot, joten tuolla aluella halutaan pitää huolta siitä, että luonnonpuisto säilyy mahdollisimman luonnonmukaisena.

Vedimme räpylät jalkaan ja maskit naamalle ja hyppäsimme mereen. Veden korkeus oli noin 10 m ja pohja näkyi erinomaisesti. Kalavalikoima ei ollut mikään ihmeellinen, mutta olihan siellä väri-iloa. Miehistömme ”turvamiehet”, jotka pitivät huolta ettei kukaan eksy liian kauas veneestä, heittivät pohjaan syöttejä ja saivat valtavan kalaparven tavoittelemaan niitä. Tulihan siinä nähtävää snorklaajille.

Tämän jälkeen siirryimme pääsaarelle 8 (Similan), jossa pidimme lounastauon. Saareen tunnus lienee Aku Ankka- kivijärkäle, joka toivottaa matkaajat tervetulleiksi. Sitä ennen oli mahdollista käydä ihailemassa maisemia kuuluisalla näköalapaikalla.

 

USKOMATONTA TUON MERIVEDEN VÄRI!

 

Ranta kuhisi matkailijoita., mutta onneksi tilanne ei ollut “karannut käsistä”, kuten edellisessä vastaavassa kohteessamme Phi Phi Islandilla, josta tein aiemmin jutun.

THAIMAA Phi Phi – ei enää meidän paikka (edit. 27.9.2018)

Tämä on varmasti yksi maailman kauneimmista saarista kirkkaine vesineen ja upeine rantoineen. Puhukoon kuvat puolestaan…

Kuva kuvaajasta…

Missä mun aurinkolasit ovat?

Rannasta lähti polku läheiselle kalliolle, joka tuntui olevan suosittu vierailukohde.

Viimeistään korkealla kalliolle nouseminen nosti hien pintaan helteisessä säässä.

Kallion laelta aukeavat näkymät palkitsivat aherruksen.

Happy, happy, happyyyy!

Vajaan 2 tunnin pysähdyksen jälkeen matka jatkui ja vuorossa oli saari 7 (Payu), jossa jälleen snorklattiin. Innostuin liikkumaan turhankin kauas veneestä väärään suuntaan. Pyrkiessäni takaisin veneelle se ei ollutkaan kovin yksinkertaista. Virtaukset olivat sitä mieltä, että suuntani oli alun perin ihan oikea enkä meinannut päästä millään takaisin. Melkoisen aherruksen jälkeen olin melko lailla poikki ja päälläni olleet veneilyliivit hiersivät sopivasti niin, että seuraavana päivänä kainaloiden alla oli arkoja paikkoja. Pienet punavalkoiset Nemo-kalat olivat tuon pysähdyksen helmet ainakin lasten mielestä.

Viimeinen pysähdys tehtiin saarelle 4 (Miang), jossa oli myös kansallispuisto ja upeita kävelyreittejä.

Saaren erikoisuus olivat lepakot, joita rannan puut olivat täynnä.

Miangiin olisi voinut myös jäädä telttamajoitukseen. Rannalla oli varmaankin lähes 100 telttaa odottamassa yöpyjiä.  Edullisen majoituksen voi varata kansallispuiston toimistosta Tap Lamu -laiturin vierestä tai nettisivuilta http://nps.dnp.go.th/ Satamasta kulkee säännöllinen laivavuoro tänne kansallispuiston leirintäalueelle.

(HUOM! Sain lukijalta tiedon, että yöpyminen ei ole enää mahdollista saarella ja että sukeltajien määrääkin on vähennetty. Tuo lienee hyvä uutinen, jos turisteille laitetaan muutenkin kiintiöt saarelle. Oikea tuntuu olevan suunta!)

Päätimme mennä porukalla tuon ainoan majoitussaaren toiselle puolelle. Noin 10 min kävelyn jälkeen olimme Honey Moon– rannalla. Tuo upeahiekkainen ranta oli mukava pysähdyspaikka ja muutaman kymmenen metrin päässä oli sopivasti nähtävää myös snorklaajille. Ei ollut tungosta tuolla, onneksi.

Upea päivämme alkoi olla paluumatkaa vaille valmis. Veneet lähtivät saarelta noin klo 15 ja 1h 20 min kestävä kilpa-ajo Khao Lakiin alkoi. Pärjäsimme uuvuttavassa matkassa hyvin, kunnes 1 km ennen satamaa kova ajo kostautui ja yhden moottorin jäähdytysjärjestelmä teki lakon. Siinä sitten päästettiin hitaammat ohi, mutta onneksi veneen miehistö sai moottorit kuntoon ja kiidimme satamaan.

Thaplama Andaman Tour saa retkestä täydet kymmenen pistettä. Palvelu oli erinomaista, virvokkeita ja hedelmiä riittävästi. Satamaan tuloa edelsi vielä virkistyspyyhkeiden jakaminen kyyditettäville. Suosittelemme tuota firmaa.

Vanit odottivat hyvässä rivissä, viimeisenä meidän suomalaisten Toyota. Vajaan 1,5 tunnin kuluttua unelias turistiporukka hyvästeli Kukkoset ja illan vapaamuotoinen ohjelma saattoi alkaa. Mahtava reissu!

Olisi kiva kuulla mikä on tilanne Similanin saarilla nyt muutama vuosi tuon matkamme jälkeen. Kommentoi siitä tähän jutun perään.

Ellet ole vielä käynyt tykkäämässä Facebook-sivustoa “Appa matkustaa”, tee se nyt. Saat tuoreeltaan tiedon uusista matkakertomuksista.

 

571 total views, 3 views today

Comments

  1. Outi says:

    Olisi kyllä hyvä, jos saariretket vaikka maksaisivat enemmän, mutta kävijämäärä rajattaisiin niin, että oikeasti näkisi saaren ilman häiritsevää ihmisvilinää. En tiedä kuinka organisoituja retket on, että jaetaanko seurueita tasaisesti eri saarille vai onko meno sattumanvaraista ja ruuhkahuippuista. Khao Lak olisi seuraava matkakohde, joten pitää harkita vielä saariretkeä. Voi olla, että tulee haettua rauhallisia rantoja ilman pidempiä veneretkiä.

    1. Tähän on tultu, kun väkeä liikkuu liikaa suhteessa paikan vastaanottokykyyn. Voisi kuvitella, että matkatoimistokohtaisilla kiintiöillä yms. tilanne saataisiin hallintaan hintojen korottamista unohtamatta. Kannattaa liittyä Thaimaata koskeviin Facebook-ryhmiin ja kysellä niistä vinkkejä pikkusaarista, joihin pääsee yksityiskyydeillä tms. Ymmärrykseni mukaan kaikkea kivaa löytyy, mutta ei välttämättä Similanin veroisia. Khao Lak on kuitenkin erinomainen valinta ja sieltä löytyy ainakin hyviä varpaistelupaikkoja. Onko tämä kirjoitukseni tuttu? Kannattaa lukaista ennen matkaanne.

      http://appamatkustaa.fi/category/thaimaa/thaimaa-khao-lak/

      1. Outi says:

        Kiitos vinkeistä. Täytyypä tutustua tuohon toiseen kirjoitukseesi myös. Khao Lakista olen kyllä lukenut paljon hyvää ja siellä varmaan myös rauhallisia rantoja löytyy.

        1. Niin on. Khao Lak on Thaimaan ykköspaikkoja, joten olette tehneet hyvän valinnan. Ja kun menee muutaman kilometrin pohjoiseen, saa kävellä ihan issesseen 🙂 Upea paikka!

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *