Yllättäen Ylläksellä vaeltamassa – on se upea paikka!

Ylläs on ykkönen” väittää mainos. Olemme olleet siellä useasti kevättalvelle laskettelemassa ja hiihtämässä, mutta kesäaikana se on jäänyt meiltä väliin. Oli siis helppo tarttua syöttiin, kun Holiday Clubilta tuli tarjous: 4 yötä Ylläs Saaga– hotellissa aamiaisineen 100 euroa! Olimme haaveilleet Jäämeren/Norjan reissusta ja nyt siihen olisi hyvä houkutin. Tästä aukeaa 1. matkakertomus, joka johdattelee neljän blogikirjoituksen pariin. Kiertomatka alkakoon.

Lähdin elokuisena torstaina vuonna 2013 kohti Ylivieskaa auttelemaan mummia ja pappaa Marjatan jäädessä vielä töihin. Olimme onnistuneet edellisenä iltana saamaan tuulenohjaimen avoautoomme Heikki Pitkäsen suurella myötävaikutuksella Saksasta.

Tuo viimetipan lisävaruste oli lopulta tämän 3500 km matkamme ”pelastaja”. pystyimme ajamaan lähes koko matkan katto auki ja se olikin yhtä juhlaa. Meillä on vanha, upea auto!

Siirsimme Ylivieskassa yli 10 mottia halkoja Kantokylältä Haapalan Leevin avustuksella. Homma oli myös nurmikon leikkauksessa, aidan leikkaamisessa yms. Kävimme myös Jussin kanssa laittamassa Eskolan mökillä puidenkaatohomman alkuun. Lauantai-iltana Kaino tarjosi minulle illallisen Pihvituvan täpötäydessä ravintolassa.

Maanantaiaamuna hain Marjatan Oulun lentokentältä klo 8. Ajoin sitten palaveriin Pekka Silvenin kanssa Zefin ohjelmien kehittämisestä ja käyttämisestä. Saas nähdä mihin kaikkeen tuo tapaaminen johtaa…

Koukkasimme Oulun kauppahalliin ostamaan rieskaa ja poroa. Tapasimme siellä Lönnqvistin Eevan ja Ranckenin Teron. Teron kanssa pelasimme yhtaikaa pesäpalloa Oulun Lipossa vuosina 1974-76.

Sitten kohti Yllästä. Poikkesimme Kemissä kaupassa, ajelimme Haaparannan kohdalta Ruotsin puolelle, jossa pysähdyimme Kukkolankoskelle. Tuskailimme Ruotsin huonoja teitä ja palasimme kunnon teille Suomeen heti, kun pystyimme eli Ylitorniossa. Sitten vielä viimeinen pyrähdys ja saavuimme Ylläkselle iltaan mennessä.

Saaga-hotellissa majoituimme vajaat 10 vuotta vanhan hotellin isohkoon huoneeseen. Kävimme pienen autoajelun, keitimme parvekkeella pappan kuokkimat perunat minikaasarissamme ja rauhoituimme lomalle.

Aamiaisen jälkeen ajoimme Äkäslompolon puolelle Luontokeskukseen. Teimme siellä noin 3 kilometrin kävelyn todella upealla luontopolulla.

Ellei ole paljoa aikaa, kannattaa kiertää edes tuo reitti! Sopii vaikka ohikulkumatkan piristykseksi.

Mitä pienet edellä sitä isot perässä.

Sitten olikin aika rientää halvan majoituksen selittäjään eli huoneistojen myyntiesittelyyn. Pakollinen paha sujui varsin leppoisissa merkeissä mukavan inarilaisen esittelijämiehen seurassa. Yrittivät kovasti pyydä meille viikko-osaketta Ruka Villageen. Saimme ihan mukavan vaihtotarjouksen ja lupasimme miettiä yön yli. Kohtaamisemme paras anti oli kuitenkin se, että osa-aikainen esittelijä Raili Ylläsjärvi lupasi myydä meille pakastettuja hilloja 12 euron kilohinnalla. Viikko-osaketta emme vaihtaneet, mutta kauppoja syntyi.

Keskiviikkona nousimme gondolihissillä Ylläksen huipulle ja kävelimme Harrin rinnettä alas. Ei ollut helppoa se kävely. Tuota reittiä emme suosittele kenellekään.

Palkitsimme kuitenkin itsemme alarinteessä paistamalla makkarat. Siitä hetkestä löytyy pieni livepätkä tästä alta:

Tällaisiin kaunottariin törmäsimme matkalla Saaga-hotelliin.

Torstaina teimme todella upean noin 10 km kävelylenkin lähtöpaikkana samainen luontokeskus kuin tiistaina.

Kuljimme tuon matkan myötäpäivään ja jälkeen päin totesimme, että päätös oli järkevä.

Alku oli kaunista lehtomaastoa puron vartta kulkien. Kaunista!

Parin kilometrin jälkeen odotimme näkevämme järven vasemmalla puolella vajaan 2 km yksitoikkoisen metsävaelluksen pelastajana, mutta ei näkynyt vettä, ei! Sitten aloimmekin jo etsiä sopivaa kahvi- ja taukopaikkaa, sillä lämmin sää ja nousuvoittoinen metsäreitti alkoi tuntua kehossa ja sisälmyksissä. Vastaamme tuli 3-henkinen ryhmä, joka vinkkasi, että kaunis levähdyspaikka on melko lähellä.

Maltoimme mielemme, saavutimme ylläsläisen pirunpellon ja reittimme ainutlaatuisin osuus oli alkanut. Valtava määrä kivilohkareita avautui edessämme.

Nousimme valtatiemäisiä pitkospuita ja hyviä portaita pitkin ja palkinto odotti portaiden yläpäässä. Sinne oli puun varjoon rakennettu mukava penkki keskelle kivilohkareita. Otimme esiin kahvitermoksen ja muut eväät, Oli aikanauttia reilun tunnin kävelyn jälkeen.

Tuo levähdyspaikka oli enemmän kuin odotuksien arvoinen. Luontokin järjesti siellä oman taidenäyttelynsä.

Kohta pirunpellon jälkeen alkoi kaunis tunturiosuus, jossa viimeiset kitukasvuiset puut väistyvät kauniin aluskasvullisuuden tieltä. Voi vain kuvitella miltä luonto näyttää tuolla syyskuun ruskan keskellä, kun se nytkin oli niin helppoa katsella.

Helppoa oli vaeltajan hymyillä upean kierroksen jälkeen. Ja taidenäyttelyähän se oli koko reitti.

Illalla maistuivat tuoreet hillat eli lakat eli suomuuraimet eli valokit eli… Rakkaalla lapsella on monta nimeä.

Kohti Norjaa

Perjantaina oli aika jättää huippuedullinen majapaikkamme, josta jäi ihan hyvät muistot. Lähdimme ajelemaan luokkakaverini Jorma Sakon vinkkaamana Pokan kylän kautta siitä huolimatta, että alussa oli vajaat 30 km soratietä. Maisemat palkitsivat odottajansa muutamia kymmeniä kilometrejä ennen Inaria. Hiekkarantaiset joet ja järvet sekä kauniit metsät innostivat ihailemaan maisemia ja pysähtymään kahville erämaajärven rannalle. Pienet sadekuorot laittoivat meidät arpomaan ajaako katto auki vai kiinni. Päätimme pysähdellä silloin tällöin nosto- ja laskutehtäviin. Katotta ajo vaan on niin naatittavaa.

Pysähdyimme Inarissa lounastelemaan uudessa kulttuurikeskuksessa. Persoonallinen, kauniin tyylikäs moderni rakennus oli se. Sitten olikin jo aika lähteä Norjan valloitukseen.

Tästä tarina jatkuukin seuraavassa postauksessa. Pykeija odottaa. Siitä saa pientä esimakua tämän videon välityksellä:

 

 

 

 

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *