Serlachiuksen Taidemuseo Gösta on Suomen paras ”maalaistaidemuseo”. Tällaisiin ajatuksiin tulimme, kun kävimme toisen kerran elämässämme pohjoisella Pirkanmaalla Mänttä-Vilppulassa. Museosta löytyy Akseli Gallen-Kallelan, Emil Wikströmin, Albert Edelfeltin, Helene Schjerfbeckin, Hugo Simbergin ja monien muiden teoksia. Huikeita juttuja! Mesenaatti ja taiteen kerääjä Gösta Serlachius on tehnyt suuren palveluksen Suomen kansalle kerätessään kansallisaarteita yhteen paikkaan. Eikä keräys ole onneksi päättynyt, sillä vuonna 1933 perustettu taidesäätiö tekee edelleen harkiten, mutta jatkuvasti sinne hankintoja. Edellisenkin Mäntän vierailun syynä oli käydä samaisessa taidemuseossa, joka oli nyt saanut upean lisärakennuksen paviljongin kylkeensä. Paviljongin arkkitehtuuri on jo yksistään tutustumisen arvoinen nähtävyys. Sen arvo on kuitenkin ennen kaikkea vaihtuvissa …