Matka halki Tansanian ja yöpyminen Dar es Salaamissa

Toistaiseksi viimeisin Tansanian matkamme alkoi kääntyä loppusuoralle. Olimme saaneet nauttia Mufindin vuoristosta ja Ruahan kansallispuistosta. Kokemuksemme olivat ikimuistoisia. Hyppäsimme hyvin nukutun yön jälkeen taksiin, joka vei meidät 10-tuntiselle matkalle Iringasta maan pääkaupunkiin Dar es Salaamiin. Matka läpi suurehkon maan on osittain vaarallinen johtuen maan liikennekulttuurista, mutta ennen kaikkea puuduttavan pitkä. Onneksi pääsimme vielä kerran nauttimaan kansallispuiston eläinnäkymistä. Lähdimme aikaisin tiistaiaamuna joulukuun alussa 2015 pitkälle ajomatkalle Iringasta kohti Dar es Salaamia. Kuljettajamme oli ajanut sieltä edellisenä päivänä meitä hakemaan. Hän oli toiminut entisessä elämässään oppaana, joten ei ollut ihme, että tuo hyvää englantia puhuva taksin omistaja hallitsi myös eläinten bongaamisen. Pitkä … Jatka artikkelin Matka halki Tansanian ja yöpyminen Dar es Salaamissa lukemista