Kehräämöstä elämystehtaaksi – Orimattilan vetonaula kerää väkeä ympäri Suomen

Saimme kutsun tutustua vanhan kehräämön tiloihin rakennettuun elämystehtaaseen. Vietimme ikimuistoisen vuorokauden Orimattilassa nukkuen hotelli Teltassa, nauttien suolahoidosta, Äänisen aalloista ja hieronnoista hemmottelukeidas Hellimössä, tutustuen kynttilän valmistukseen Maria Drockilan Kynttiläpajassa, tanssien maakunnankuuluissa torstai-iltapäivätansseissa 150 muun kanssa. Ei tarvitsisi apan ja mammunkaan lähteä merta edemmäs kalaan saadakseen hemmotella itseään monin tavoin. Tästä matkakertomuksesta käy ilmi, mitä kaikkea löytyy entisen villatehtaan 100-vuotiaasta kehräämöstä tällä hetkellä. Eivät tainneet Mäkelän veljekset ja kolmas yrittäjä aavistaa mihin päänsä pistivät ostaessaan 15 000 neliön kiinteistön 17 vuotta sitten. Heillä oli näky, joka on kantanut ja kantaa edelleen. Ollin tarinointia kuunnellessa tulee mieleen, että helpommallakin olisi voinut edetä. … Jatka artikkelin Kehräämöstä elämystehtaaksi – Orimattilan vetonaula kerää väkeä ympäri Suomen lukemista