Tansanian Mufindissa vähäosaiset saavat uuden elämän (osa 1/2015)
Niin se on, että Tansanian Mufindissa vähäosaiset saavat uuden elämän Siellä on yksi Tansaniassa toimivista vapaaehtoistyön keskuksista, joissa on myös suomalaisia mukana. Tansaniaa esittelevässä matkakertomussarjassamme on nyt vuorossa tutustuminen tuohon pieneen kylään, joka sijaitsee maan keskiosassa, noin 2000 metrin korkeudessa. Pääset tämän postauksen (vuodelta 2015) kautta tutustumaan myös vuoden 1980-luvun alussa Tansaniaan muuttaneen hyvän ystävämme Leena Pasasen eläkepäiviin ja hänen työhönsä lapsia ja aikuisia auttaen. Tuhannet ja tuhannet lapset ja aikuiset ovat saaneet avun tuon upea tohtoritätin ansiosta. Täältä näet myös hänen uuden kotinsa, vasta valmistuneen uuden vuoristomajansa. Tervetuloa kurkkaamaan, mitä kaikkea hyvää vapaaehtoiset eri puolilta maailmaa saavat aikaan. Tämä oli … Jatka artikkelin Tansanian Mufindissa vähäosaiset saavat uuden elämän (osa 1/2015) lukemista
Kopioi ja liitä tämä koodi WordPress-sivustollesi luodaksesi upotteen
Kopioi ja liitä tämä koodi sivustollesi luodaksesi upotteen