Olemme valinneet vuoden 2017 parhaat matkakohteet. Tehtävä ei ollut helppo, mutta tällaisiin valintoihin päädyimme.
Vuoden 2017 parhaat matkakohteet

Olemme valinneet vuoden 2017 parhaat matkakohteet. Tehtävä ei ollut helppo, mutta tällaisiin valintoihin päädyimme.
Tuoreen bloggaajan tunnistaa siitä, että hän tekee monia asioita ensimmäistä kertaa. Tämä on yksi niistä. Aion vetää tässä yhteen matkailuvuoden 2017, jonka aikana kävimme ulkomailla 9 kertaa, vierailimme 7 maassa, teimme 19 nousua ja yhtä monta laskua 🙂 Lensimme noin 25 000 km. Rahaa kului lentoihin ja asumiseen 5300 €. Mukaan mahtui myös 3 laivamatkaa. Gdanskin ja Krakovan matka joulukuussa oli 130:s ulkomaanmatka tällä vuosituhannella eli niitä on kertynyt keskimäärin 7,6 matkaa/vuosi. Maita on nyt kasassa vajaat 70. Bloggailuinnostuksen kasvu näkyy siinä, että matkakertomuksia ilmestyi ylivoimaisen paljon eli peräti 26! Tervetuloa mukaan tutustumaan upeisiin matkakohteisiin ja kurkkaamaan millaista #eläkeläiselämää vietämme. Tämä …
Tämänkertaisen Teneriffan (2016) matkapäiväkirjamme 2. osassa käymme ties monennettako kertaa Teidellä. Tutustuimme myös Callao Salvejessa sijaitsevan majapaikkamme Pearly Grey Oceanin lähiympäristöön (La Caleta), jossa oli kivoja kävelyreittejä ja pieni uimaranta. Tapasimme lähistölle majoittuneita ystäviämme sekä valmistauduimme kotiinlähtöön nukkumalla yhden yön Playa de las Americasissa.