Serlachiuksen Taidemuseo Gösta on Suomen paras ”maalaistaidemuseo”

Serlachiuksen Taidemuseo Gösta on Suomen paras ”maalaistaidemuseo”

Serlachiuksen Taidemuseo Gösta on Suomen paras ”maalaistaidemuseo”. Tällaisiin ajatuksiin tulimme, kun kävimme toisen kerran elämässämme pohjoisella Pirkanmaalla Mänttä-Vilppulassa. Museosta löytyy Akseli Gallen-Kallelan, Emil Wikströmin, Albert Edelfeltin, Helene Schjerfbeckin, Hugo Simbergin ja monien muiden teoksia. Huikeita juttuja! Mesenaatti ja taiteen kerääjä Gösta Serlachius on tehnyt suuren palveluksen Suomen kansalle kerätessään kansallisaarteita yhteen paikkaan. Eikä keräys ole onneksi päättynyt, sillä vuonna 1933 perustettu taidesäätiö tekee edelleen harkiten, mutta jatkuvasti sinne hankintoja.

Kreetan pohjoisrannan parhaita paikkoja – Iraklion

Kreetan pohjoisrannan parhaita paikkoja – Iraklion

Tämän matkamme tavoitteena oli tutustua Kreetan pohjoisrannikkoon ja etsiä sen parhaita paikkoja. Olimme viettäneet vuorokauden Rethymnossa ja seuraavanan oli vuorossa saaren pääkaupunki Iraklion. Esittelen tässä postauksessa sen parhaita paloja ja annan mukavan hotellivinkin vanhan kaupungin reunalla lähellä arkeologista museo, joka on Iraklionin must-kohde.

Esittelyssä muutama museokorttikohde ja Michelin-suositeltu ravintola Virossa

Esittelyssä muutama museokorttikohde ja Michelin-suositeltu ravintola Virossa

Nyt on esittelyvuorossa muutama museokorttikohde ja Michelinin Bib Gourmand -suosituksen saanut Tuljak-ravintola Tallinnan Piritassa. Tämä postaus liittyy mediamatkaan, jonka teimme yhteistyössä Viron uuden ylpeyden Muuseumikaartin kanssa. Innostuimme niin, että lähdemme varmasti tutustumaan muihinkin maan kohteisiin kuin vaan Tallinnaan ja Pärnuun, jotka ovat olleet suosikikohteitamme.