Marinelandissa Villeneuve Loubetissa lastenlasten kanssa
Marineland Villeneuve Loubetissa, Nizzan lähella, oli positiivinen yllätys. Olimme lähteneet nuorimpien lastenlastemme kanssa viikon reissulle Nizzaan toukokuussa 2016 ja tämä päivä oli matkan ehkä odotetuin…
Tiistaina aurinko helli oikein kunnolla. Kävelimme puiston toiselle puolelle reilun kilometrin päähän Marinelandiin. Puisto näytti olevan täysin tyhjä ja saman todisti porttivahtina toiminut tyttökin kysyttyäni olemmeko päivän ensimmäiset asiakkaat. Ei ollut löytynyt yhteistä kieltä, sillä delfiinialtaassa oli jo täysi show päällä ja väkeäkin parisataa.
Ehdimme näkemään lopun päivän parhaasta esityksestä.
Alueella oli sopivaan tahtiin myös merileijonien ja miekkavalaiden esityksiä.
Hieno akvaario, merilaivamuseo, valastunneli, jääkarhut, pingviinit, kilpikonnat ym. pitivät huolta, ettei aika tullut pitkäksi. Tämä kuklux-klaanin jäsen on aina niin hellyyttävän näköinen.
Akvaariossa oli lähinnä silmänruokaa…
Alueella oli myös merimuseo.
Onhan siellä Titanicissa ollut mainiot tilat jo viime vuosisadan alkupuolella vuonna 1912. Ei auttanut matkustajia se, että laivan ”piti olla lähes uppoamaton”. Jos on kapteeni, joka ei piittaa varoituksista, voi käydä kuten yli 100 vuotta sitten kävi.
Poseidon – meren jumala. No, nyt en muista mikä on tämän hahmon tausta, mutta voisiko tuo olla jonkun taiteilijan näkemys Poseidonista, tarun hahmosta?
Siellä oli myös pingviini poikineen.
Huonostihan siellä meinasi pojille käydä, mutta pelastuivat onneksi täpärästi.
Jossain vaiheessa pitkää kiertuettamme maistuivat mehujäät ihmeellisistä astioista. Tuon astian sai täyttää itse haluamillaan väreillä/mauilla
Paikkaa oli ehostettu sopivasti ja uutuuttaan hohtava moderni hotelli ravintoloineen antoivat vaikutelman, että tuo yksi maailman vanhimmista akvaarioista elää ja voi hyvin vielä pitkään. Valitettavasti tuosta hotellista jäivät kuvat ottamatta, mutta siitä löytyy lisää tietoa täältä.
https://www.marineland.fr/en/#
Se oli mahtava päivä, jossa eläkeläisetkin viihtyivät.
Poikkesimme paluumatkalla maistelemassa viinejä eräässä viinimyymälässä. Mukaan tarttui pari pulloa ja tuliaiset poikien koteihin.
Tässä vielä elävää kuvaa Marinelandista ja matkamme muistakin kohteista. Näillä voi saada muksut hiljaiseksi melko pitkäksi aikaa. Toki parempi hyöty tulee, kun katselee nämä yhdessä lasten kanssa. Miellyttäviä tuokioita.
Lastenlasten kanssa Nizzassa – Villeneuve Loubet ja videoita (Nizza, Cannes ja Marineland)