· · ·

Jurmala on Latvian varpaisteluparatiisi

Latvian tunnetuin paikkakunta Riikan jälkeen lienee Jurmala, jonka varpaisteluparatiisiin  iso joukko suomalaisia lähtee joka kesä nauttimaan pitkistä, hienohiekkaisista rannoista. Olimme kuulleet siitä paljon hyvää, joten ”pakkohan” se oli käydä katsomassa.

Jurmalaan pääsee helposti omalla autolla, mutta mikäli on liikkeellä julkisilla, juna Riikasta lienee paras ratkaisu, jolla pääsee ihan rannan tuntumaan. Asema on Jurmalan rannan molemmissa päissä.

Saat tämän matkakertomuksen avulla jonkinlaisen tuntuman Jurmalasta. Ehkä ainakin sen verran, että alat katsella majoitusta tulevalle kesälle. Hyvä valinta!

Olimme lomailemassa Viron Pärnussa, mutta koska sieltä oli hyvät, edulliset bussiyhteydet Riikaan, päätimme piipahtaa Latvian puolella. Se reissu kannatti.

Riikasta on erillinen matkakertomus, mutta katsotaan ensin miltä näytti Jurmalassa.  Kävimme viemässä laukut hotelliin ja kävelimme rautatieasemalle.

Nousimme paikallisjunaan ja siirrätimme itsemme Jurmalaan.

Hinnat ovat Latviassa varsin kohtuulliset.

Jäimme junasta muutama kilometri ennen Jurmalan keskustaa jossain Majorin (kuvassa junapiirroksen kohdalla) jälkeen ja päätimme varpaistella siitä Jurmalaan. Hyvä valinta, kun ei ollut tarkoitus muuta kuin käydä kävelemässä. Toisessa päässä oli asema, jolta pääsi paluumatkalle.

 

Jurmala on Latvian varpaisteluparatiisi

 

Apasta näyttää siltä, että edessä on mukava varpaistelumatka.

Tämä on juuri sitä mitä lähdimme hakemaan, jälleen kerran.

Näitä varpaistelukuvia olen ottanut eri puolilla maailmaa. Aina se tuntuu NIIN ihanalta!

Saapuessamme muutaman kilometrin varpaistelun jälkeen keskustaan, kävimme haukkaamassa ja naukkaamassa. Olimme sen ansainneet. Tungosta ei ollut enää tuohon aikaan.

Rannan tuntumassa oli mielenkiintoisen näköinen ravintola, jossa joustettiin asiakkaiden mukaan. Emme jääneet kuitenkaan testaamaan, miten hyvin homma pelitti. Vanhat eivät jaksa!

 

Kurkkaus Jurmalan keskustaan

 

Meillä oli mahdollisuus tutustua Jurmalan pienehkään keskustaan. Saimme vähän perstuntumaa siitä, kannattaisiko sinne palata lomailemaan.

Näki heti, että keskustassa on satsattu viihtyvyyteen.

Kello ilmoitti, että aikaa ei kuitenkaan ole enään kovin paljon. Ilta oli tullut.

Keskustassa oli kauniita rakennuksia, joten mukavahan siellä oli käveleskellä.

Tästä pääset katsomaan pienen videopätkän tästä lyhyestä visiitistämme:

https://appamatkustaa.fi/2019/04/09/jurmala-latvian-rantaparatiisi-video/

 

Laskimme, että tuo juna sopisi meidän aikatauluihimme parhaiten.

Paluumatkalla Riikaan saimme matkata lähes tyhjässä junassa. Mitä koimme ja näimme siellä, selviää tästä matkakertomuksesta:

 

https://appamatkustaa.fi/riika-latvian-kaunis-paakaupunki/

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *