Laulu-Miesten kesäkuoro konsertoi Pyhäsalmella ja Ylivieskassa
Laulu-Miehet aloitti uuden aikakauden sen 108-vuotisessa historiassa, kun sen piiristä koottu ensimmäinen kesäkuoro konsertoi Matti Hyökin johdolla Pyhäsalmella ja Ylivieskassa 6.8.2022. Molemmat konsertit olivat menestys sekä taiteellisesti että taloudellisesti. Kuoro lahjoitti lipputuloista saadut voitot Ylivieskan uuden kirkon urkujen rakentamiseen ja Ukrainan avustamiseen.
Tämän Laulu-Miesten ensimmäisen kesäkuoro syntyi, kun Amarone Brothers -kvartetti oli ties kuinka monetta kertaa laululeirillä Lauri Lehtikankaan luona Parkkimajärvellä Pyhäsalmella kesällä 2021. Tuo mainio porukka sai idean koota kuoron keskuudesta 4-kertaisen kvartetin konsertoimaan. Lare keräili joukkoa kasaan ja soitti myös Asko Leppilammelle, joka on kotoisin samalta seudulta Pohjois-Pohjanmaalta eli Ylivieskasta. Tuon puhelun aikana päätettiin, että samana päivänä pidetään konsertti myös Ylivieskassa.
Kesäkuoron koko määräytyi majoitus- ja ruokailupaikkojen mukaan, sillä vaikka Larella onkin kohtuullisen kokoinen paikka järven rannalla, seinät tulevat vastaan sielläkin. Isäntämme kokosi kesäkuoron ja puhui Matti Hyökin ympäri sitä johtamaan. Homma oli ohjelmistoa ja harjoituksia vaille valmis.

Markkinointi käyntiin
Vaikka kesäkuoron tavoitteena ei ollutkaan kerätä rahaa, asetettiin tavoitteeksi kulujen kompensointi ohjelmatulojen avulla. Ja tokihan on mukavaa mitä enemmän kuulijoita kirkossa on, joten Lare ja Asko ottivat haasteen vastaan. Seurakunnat saatiin helposti mukaan etenkin, kun mahdolliset tulot luvattiin lahjoittaa Ylivieskan kirkon urkurahastoon ja Ukrainaan.
Saimme mukavasti palstatilaa paikallislehdissä ja myös verkkosivuilla, joten elimme toivossa, että saamme väkeä liikkeelle huolimatta kauniista kesäpäivästä.
Laulu-Leiri aloitti konserttiviikonlopun
Laulu-Leiri aloitti konserttiviikonlopun. Koko kuoro lähti liikkeelle talkoohengessä eli jokainen maksoi itse matkakulunsa. Lauri Lehtikankaan kotipaikka täyttyi jo perjantai-iltapäivällä laulajista, sillä porukka oli päättänyt, että laulamisen taso halutaan nostaa mahdollisimman korkealle tasolle. Jo pelkästään se, että kyseessä on Laulu-Miesten kesäkuoro, velvoitti. Toisaalta jokainen tiesi, että johtajamme Matti Hyökki on tule katsomaan mitään sormien läpi. Vain paras kelpaa!







Harjoituksia pidettiin sekä mökillä, että Pyhäsalmen kirkossa, jonne pääsimme harjoittelemaan heti perjantai-iltana.


Lauantai oli konserttipäivä
Parin kunnon harjoituksen jälkeen olimme valmiit lavalle.






Konsertissa läheiset kohtaavat
Konserttien hyvä puoli on, että ne kokoavat myös sukulaisia ja tuttavia. Ylivieska kokosi muutamia läheisiä yhteen.




Kiitollisin mielin kohtasin myös vanhoja koulu- ja urheilukavereita ym. tuttuja konsertissamme. Oli kovin kotoisa olo käydä Ylivieskan uudessa kirkossa. Toivottavasti palaamme koko kuoron kanssa, kun uudet urut ovat valmiit.
Karonkka kuuluu mieskuoroperinteisiin
Ylivieskasta oli reilun tunnin matka Parkkimajärvelle. Vuorossa oli päivän kohokohta, karonkka, joka on osa mieskuoroperinteitä.





Suurenmoinen kiitos arvoisat laulajaveljet ikimuistoisesta viikonlopusta. Olimme tekemässä Laulu-Miesten historiaa järkätessämme sen yli 100-vuotisen historian ensimmäisen kesäkiertueen. Pahoin pelkään, että tämä ei jää tähän!
Kuvat ja teksti
Asko Leppilampi, 2B
Laulu-Miesten sometiedottaja
Kuulostaapa todella hienolta! Taisi tosiaan olla menestys siinä mielessä, että hauskaa kuulosti olleen, jonka lisäksi rahaa jäi uusien urkujen rakentamiseen ja Ukrainallekin.
Näin oli Mikko! Meillä on hieno harrastus ja loistoporukka. Hieno tunne tuli siitäkin, että saimme mukavat avustuspotit jaettavaksi.
Näyttää vahvasti siltä, että ensi kesänä toistamme saman rumban. Miksipä ei, kun kaikki pelitti niin hienosti.