Chesterin vanhan kaupungin muurien sisällä aika pysähtyy
Jos Englannissa haluaa tehdä aikamatkan menneisyyteen, kannattaa suunnata Chesteriin. Tämä viehättävä pikkukaupunki sijaitsee aivan Walesin rajan tuntumassa, ja sen vanha keskusta on kuin pieni aarrearkku muurien sisällä. Siellä kävellessä tulee mieleen, että tällaista emme ole nähneet missään muualla. Tuli tunne, että aika pysähtyy Chesterin vanhan kaupungin muurien sisällä.
(Kaupallinen yhteistyö Touring Carsin kanssa.)
Emme olisi todennäköisesti koskaan päätyneet Chesterin vanhaan kaupunkiin, ellemme tekisi yhteistyötä Touring Carsin kanssa. Tällä kuudessa maassa toimivalla suomalaisella yhtiöllä on toimipiste Chesterissä, vajaan tunnin automatkan päässä Manchesterin lentokentältä. Vuokrasimme heiltä auton ja vuokrahintaan kuuluu kuljetus lentokentälle ja takaisin.
Tämän pariviikkoisen matkan päätavoite oli tutustua matkailuautolla Englantiin ja ennen kaikkea Skotlantiin, jonka luontoon olimme ihastuneet vuosia aiemmin tehdessämme sinne lyhyen vierailun. Nyt oli aika toteutta tuo pitkäaikainen haave.
Car Park vanhan kaupungin kupeessa on huippupaikka (matkailu)autoilijalle
Parkkipaikan löytäminen suurelle asuntoautolle osoittautui matkamme aikana usein mahdottomaksi. Siitä syystä jätimme väliin mm. Manchesterin, Liperpoolin ja muutamat muut suuremmat kaupungit. Emme halunneet lähteä etsimään parkkipaikkaa ruuhkaisille ahtaille kaduille.
Olimme tehneet reilun viikon kierroksen Skotlannissa ja päätimme kuitenkin käydä matkamme hyväksi lopuksi tutustumassa Chesteriin, jonka vanhasta kaupungista olimme kuulleet pelkästään kehuja. Tuntui järkevältä päättää pariviikkoinen kiertue kaikessa rauhassa lähelle asuntoauton luovutuspaikkaa. Se oli erinomainen päätös!
Car Park olisi ollut se avainsana, jonka olisimme halunneet kuulla heti matkan alussa. Chesterissä on noin puolen kilometrin päässä vanhan kaupungin muureista todella suuri pysäköintialue, jossa voi olla matkailuautolla yön yli 9 punnalla. Sain vinkin tuosta huippupaikasta leirintäalueelle, jossa kävimme utelemassa majapaikkaa. Olisimme varmaan varanneet sieltä paikan heti aamulla, mutta koska sisään pääsi vasta klo 13, ilmoitimme miettivämme. Silloin ystävällinen nainen antoi meille monisteen, jossa oli tuon Car Parkin tiedot. Hän sanoi, että heidän hintansa (50 puntaa) on varsin korkea, mutta tuossa on vaihtoehto. Ja se oli loistava vaihtoehto.
Tässä videokuvaa tuosta upeasta parkkipaikasta:

Car Park vanhan kaupungin kupeessa on huippupaikka (matkailu)autoilijalle. Jos haluat etsiä sellaisia muualtakin, etsi sovellus, jossa on esitelty nuo Iso-Britannian Car Parkit tai kysykää sitä(kin) ChatGPT:ltä, joka tuntuu tietävän kaiken
Chesterin vanhan kaupungin muurien sisällä aika pysähtyy



Lähdimme heti aamupäivällä tutustumaan Chesteriin ja niin sillä reissulla vierähtikin peräti 8 tuntia! Ehkä se kertoo jotain kaupungin kiinnostavuudesta. Chester oli meille pysähdyspaikka matkamme lopuksi, mutta se todellakin kannatti.

Oli varsin upeaa astella hymyssä suin auringonpaisteisessa säässä yliopistoalueen ohi kohti vanhaa kaupunkia. Olimme heti asian ja kaupungin ytimessä!
Kaupunkimuurit on kävelykierros menneisyyteen
Chesterin vanhaa kaupunkia ympäröivät muurit ovat koko Englannin parhaiten säilyneet. Niiden päällä voi kiertää lähes koko keskustan ympäri, ja reitti antaa hyvän yleiskuvan kaupungista. Muurilta näkee alas katukuvaan, mutta samalla voi aistia, miten kaupunkia on puolustettu vuosisatojen ajan. Siellä oli aistittavissa historian siipien havinaa…
Iso-Britannian pisimpään säilynyt yhtenäinen kaupunginmuuri, ja sen voi kävellä kokonaan ympäri. Kierros kestää yleensä noin tunnin, riippuen pysähdyksistä ja katselusta. Chesterin kaupunginmuuri on yli 1900 vuotta vanha. Roomalaiset rakensivat sen alun perin noin vuonna 79 jKr, kun he perustivat linnoituksen nimeltä Deva Victrix. Voit siis kuvitella käveleväsi siellä muinaisten legioonalaisten jalanjäljissä.
Keskiajalla muuria vahvistettiin ja laajennettiin useaan otteeseen (1100–1300-luvuilla), jotta se kestäisi piirityksiä. Myöhemmin, kun sotilaallinen merkitys väheni, muurista tuli kävelyreitti ja maisemapaikka.
Sen verran voimme vinkata, että muurilla kävellessä kannattaa välillä poiketa alas kujille ja palata taas ylös. Näin saa parhaat kontrastit kaupungin eri kerroksista.







The Rows – ostoskadut kahdessa kerroksessa
Jo ensimetrit vanhassa kaupungissa vakuuttivat, että se on paikka, jossa historiaa ei tarvitse etsiä – se on joka askeleella! Kun astelee The Rows -ostoskaduille, pääsee todistamaan miten roomalainen vaikutus näkyy edelleen paitsi hyvin säilyneissä kaupungin muureissa, myös 700 vuotta vanhassa kaupungin omaleimaisessa ruudukkoasettelussa. Nämä Britannian täydellisimmät seinät kertovat tarinoita keskiaikaisista muutoksista ja Stuart-ajan konflikteista, mikä tekee niistä välttämättömän pysähdyksen Chesterin matkareitillä.


Chesterin erikoisuus ovat nämä The Rows – kaksikerroksiset kauppakäytävät, joita ei taida olla juuri missään muualla. Niissä on jotain kiehtovan epätodellista: alakerrassa pieni liike, yläkerrassa toinen, ja puinen käytävä yhdistää koko rivin toisiinsa. Vaikka ei olisi ostotarpeita, kannattaa kulkea noita rivejä pitkin. Jo pelkkä korttelien arkkitehtuuri on näkemisen arvoinen.



Ovatha nämä upeita!

Eastgate Clock on viktoriaaninen helmi
Sanotaan, että upea Eastgate Clock on Chesterin viktoriaaninen helmi, joten sehän oli pakollinen tutustumiskohde.






Roomalaisten jalanjäljillä
Chesterin tarina alkoi roomalaisten sotilasleiristä lähes 2000 vuotta sitten. Vielä tänä päivänä voi nähdä roomalaisen amfiteatterin raunioita. Se tuntui erityisen pysäyttävältä. On vaikea kuvitella, että tässä samassa paikassa on aikanaan taisteltu ja viihdytty, ja nyt ohikulkevat matkailijat nappaavat valokuvia.


Katedraali – rauhan tyyssija
Voin myöntää, että olemme jonkinlaisia kirkkofaneja. En osaa kuvitellakaan, kuinka monta kirkkoa ja katedraalia olemma nähneet eri puolilla maailmaa niissä yli 80 maassa, missä olemme vierailleet. Olemme todenneet, että niistä löytyy aina katsottavaa ja silmänruokaa. Niin nytkin.
Chesterin katedraalista voi sanoa, että todella suuresta koostaan huolimatta (tai juuri siksi) se on rauhan tyyssija. Sieltä löytyy jos jonkilaista tilaa eri tilaisuuksia varten.

Chesterin katedraali on ehdoton pysähdyspaikka. Sen goottilaiset kaaret ja koristeelliset ikkunat tekevät vaikutuksen, mutta vielä enemmän pidimme tunnelmasta. Siellä voi hengähtää hetken, kun kaupungin kadut käyvät vilkkaiksi. Pihapiiri on kaunis, ja jos aurinko sattuu paistamaan, sinne jää helposti istumaan pidemmäksikin aikaa.

Chesterin katedraalissa riittää korkeuden lisäksi itäistä pituutta ja läntistä leveyttä muita ilmansuuntia unohtamatta.






Lego-pienoismallin tekeminen kesti 8 vuotta
Katedraalissa on nähtävissä tämä upeaakin upeampi Lego-pienoismalli, jonka tekeminen kesti 8 vuotta ja 8 päivää. Siihen on käytetty 275 000 legopalikkaa.




Tehdäänpä vielä videokierros tuohon upeaan kirkkoon:
Käytännön vinkit
-
Kävelyreitti: Aloita kierros muurilta – vaikka Northgatesta – ja kierrä kaupunki ympäri. Näet samalla suurimman osan tärkeistä nähtävyyksistä.
-
Kahvitauko: The Rowsin käytäviltä löytyy tunnelmallisia kahviloita. Me pysähdyimme pieneen teehuoneeseen, ja se tuntui juuri oikealta valinnalta tällaisessa miljöössä.
- Katedraali: Käy tarkistamassa mitä ohjelmaa katedraalissa on tarjolla ja suunnittele päiväsi sen mukaan.
-
Päiväretki: Chester on sopivan kokoinen kohde yhdelle päivälle. Jos olet esimerkiksi Liverpoolissa tai Manchesterissa, tänne pääsee junalla alle tunnissa.
Miksi Chester jäi mieleen?
Chesterissä parasta on se, että kaupungin tarina ei ole vain museossa – se on elävänä kaduilla. Roomalaisten rauniot, keskiaikaiset puutalot, viktoriaaninen kello ja tämän päivän kahvilat muodostavat yhdessä kiehtovan kokonaisuuden. Jos siis haluat nähdä Englannin monikerroksisen historian tiiviissä paketissa, Chester on juuri oikea paikka. Ja mikä parasta, se onnistuu helposti vaikka yhdessä päivässä, kuten meilläkin. 8 tunnissa ehti nähdä kaiken oleellisen.
TÄSSÄ KAIKKI TÄMÄN MATKAMME POSTAUKSET:
Tämänkertaisen asuntoautomatkamme taustaan ja matkavinkkeihin pääsee tutustumaan tämän kirjoitukseni myötä.
Kaikki Iso-Britannian reissumme matkakertomukset aikajärjestyksessä löydät näiden linkkien takaa;
Matkailuautolla Skotlannissa – pohjoisen ja lännen reitti kohti etelää

Helppo uskoa, että matkailuautolla on varmasti hankalaa suurissa kaupungeissa. Onneksi Englannissa riittää muutakin nähtävää. Chester vaikuttaa viihtyisällä ja tuo katedraali on upea!
Niinpä Mikko!
Laittakaahan Chester todo-listalle tulevaisuutta ajatellen. Kannattaa!