Mauritiuksen rannat eivät ole varpaistelijan paratiisi
Vierailu häämatkalaisten suosikkisaarelle osoitti, että Mauritiuksen rannat eivät ole varpaistelijan paratiisi. Kaunis saari, jossa ilmasto hellii, on toki riittävä syy lentä melkein maapallon toiselle puolelle, mutta mutta.
Esittelen parissa matkakertomuksessa Mauritiuksen parhaita nähtävyyksiä kuvin ja videoin. Teen lopussa myös hyvän yhteenvedon otsikolla ”Mauritiuksen plussat ja miinukset”. Aloitan kuitenkin hotellista ja sen ympäristöstä.
Tervetuloa virtuaalimatkalle Mauritiukselle!
(Tämän korona-ajan nostalgiamatkapäiväkirjan tiedot on kirjoitettu käsin matkapäiväkirjaamme vuonna 2007 ja käytin sitä hyväksi tätä artikkelia tehdessäni. En siis mene takuuseen jokaisen yksityiskohdan oikeellisuudesta. Saari on kuitenkin edelleen olemassa ja hotellit retkikohteista puhumattakaan 🙂 )
Teimme vuonna 2007 ensimmäisen ja ainoan matkamme Mauritiukselle, joka ainakin tuohon aikaan oli ”se juttu”. Meillä oli juuri ollut 33-vuotishääpäivä, joten olkoon sitten se matkamme syy.
Suora lento Helsingistä Mauritiukselle olisi ollut 10 000 km. Kun sellaista ei ollut tarjolla, lensimme Lontoon kautta, jolloin matkaa tuli 12 500 km. Matkapäiväkirjan mukaan yölento (15 h) oli uuvuttava (kuten aina).
Maahantulomuodollisuudet eivät onneksi vieneet paljoa aikaa, joten ei kun taksiin ja menoksi.

Riittävän hyvä Victoria Beachcomber Resort & Spa hotelli
Onneksi perillä odotti riittävän hyvä Victoria Beachcomber Resort & Spa 4 tähden hotelli. Olimme ottaneet puolihoidon, joten käteistä rahaa ei paljoa tarvittu tuolla matkalla.
Puitteissa ei ollut valittamista hotellissa, joka on Mauritiuksen kärkikaartia.
Huone ei ollut hotellin tähdistä (4) huolimatta mikään ihmeellinen, mutta meille se riitti. Tuolloin vuonna 2007 emme olleet vielä tottuneet kovin loistokkaisiin oloihin.
Kylppäristä oli ikkuna huoneeseen.
Parveke oli riittävän kokoinen tarpeisiimme. Näkymä puutarhan läpi merelle.
Hotelli sijaitsee kauniilla rannalla. Puutarhassa kelpasi loikoilla ja lueskella. Ei huono!
Söimme rannalla eräät maukkaimmista ananaksista koskaan.
Kyllä kelpasi apan nauttia hotellin puutarhasta.
Tätäkin menimme sinne hakemaan.
Tämän jälkeen voisi vaikka lähteä illalliselle.
Olosuhteissa ei ollut valittamista.
Aamiaisella tarjoilupuoli oli sitä ittiään! Hedelmät voisivat tuskin olla tuoreempia ja maukkaampia.
Mauritiuksen rannat eivät ole varpaistelijan paratiisi
Mielestämme rantakohdematkailun suola on varpaistelu. Sellaisin odotuksin lähdimme tällekin matkalle.
Kuvan perusteella kaiken pitäisi olla täydellistä varpaistelulomaan, mutta ei. Mauritiuksen rannat ovat paratiisi snorklaajille, mutta ei varpaistelijoille. Koralleja on joka puolella ja niitä on upeaa katsella. Seuraus on kuitenkin se, että ranta on täynnä katkenneita korallin palasia, mistä seuraa, että avojaloin siellä ei voi juurikaan kävellä. Kannattaa ottaa rantasandaalit mukaan, mikäli haluaa kävellä paratiisisaaren rannoilla.
Kiertelimme saarta yleensä taksilla, pyörillä ja kerran vuokraskootterilla. Tutkimusmatkailujen perusteella huomasimme, että samaan ketjuun kuuluvan Paradise Beachbomber golfhotellin rannalla ei muistimme mukaan ollut koralliongelmaa. Tuo 5 tähden hotelli voisi olla seuraavan matkamme majapaikka.
Pyöräily oli mukava harrastus Mauritiuksen saarella. Hyvä tapa tutustua rantoihin ja vähän muuallekin.
Kävely kauniiden kukkivien pensaiden keskellä sopi meille myös mainiosti.
Flame Tree (liekkipuu) on Afrikan maiden kaunistus myös mantereella.
Upeita temppeleitä löytyy Mauritiukseltakin.
JATKUU…
Jottei tästä matkakertomuksesta tulisi aivan liian pitkä, keskeytä tarinan tähän. Seuraavassa kertomuksessa otamme kulkuvälineeksi taksin ja lähdemme tutustumaan Mauritiuksen upeimpiin nähtävyyksiin. Tässä hieman esimakua:
Seuraavan matkakertomuksen pääosassa tulevat olemaan upeat videokoosteet näistä paikoista.
Jos haluat käydä kurkkaamassa siihen mitä tuleman pitää niin katso tänne:
Pysy linjoilla!
Näyttävätpä kukat hienoilta. Mihin vuodenaikaan Mauritiuksella olitte, Suomen talvella? Voisin hyvin kuvitella, että saari on kauneimmillaan sadekaudella.
Moi Mikko! Olimme joulukuun alussa. Kaunis saari, jossa teille loisteliaat snokrlailurannat. Harmittavasti se ja varpaistelu eivät passaa yhteen, sillä hotellimme ranta oli täynnä korallin palasia. Sinne vaan snorklailemaan. Itse kokeilin ensimmäisen kerran eläissäni vesihiihtoa tuolla.
Mauritiuksella on monenlaisia rantoja, mutta itärannikolla pääsääntöisesti mäntymetsän vieressä – ja tosiaan korallien paloja vedessä. Le Mornessa on hienoa hiekka, mutta itse löysin parhaat (ja salaiset) rannat kaakkois Mauritiuksella Le Bouchon ja La Cambusen rantojen välissä (3km matka) löytyi satoja metrejä pitkä täysin hienoa hiekkaa olevia rantoja, joissa ei ollut ketään ja eikä yhtään korallin palasta. Suosittelen tätä paikkaa – olimme toki pari yötä läheisessä kylässä, josta oli kiva kävellä näille salaisille rannoille. Myöhemmin palasimme Reunion viikon kierroksen jälkeen vielä viikoksi Mauritiukselle Flic-en-Flaciin — jossa rannat ovat hieman karkeampia.
Kiitos vinkeistä Reissu-Jani!
Pidänpä nuo vinkit mielessäni, jos joskus vielä lentelemme tuolle saarelle.
Oltiin samaisessa hotellissa juuri häämatkalaisina kesäkuussa 2015 😀 oli ensimmäinen kaukomatkakohde tropiikkiin, joten ei ollut muuta kohdetta mihin verrata. Jälkeenpäin olen lukenut monen moittineen Mauritiusta tylsäksi kohteeksi, mutta me pidettiin siitä tosi paljon. Ruoka vei tuolla hotellissa kielen mennessään. Se on kyllä totta, että koralleja on paljon, siitä sai lukea paljon ennen matkaa, joten jos halus edes mereen uimaan, sai olla tosi varovainen (suositeltiin uima tossuja). Ile aux cerfsin saarella oli kauniit rannat myös. Tosi miellyttävä ilmasto ja plussaa, ettei aikaeroa ollut 🙂 Kaunis saari ja mukavia ihmisiä 🙂