Pestana Carlton Tower Suites Madeiralla avasi meille RCI-maailman
Voi todella sanoa, että Pestana Carlton Tower Suites Madeiralla avasi RCI-maailman meille. Puitteet olivat erinomaiset ja kun satuimme kohtaamaan tällä matkalla vanhoja tuttuja ja myös uusia huikeita ihmisiä, lopputulos oli, että reissusta tuli ikimuistoinen.
Tämä matka vahvisti käsitystämme,, että Madeira kuuluu ehdottomasti suosikkikohteisiimme. Kaunis luonto, mukavat säät ja erinomaiset puitteet olivat hyvä lähtökohta upealle lomalle. Rakkautemme Madeiraan syveni ja siellä on käyty usein tuon matkan jälkeen.
Madeira on upea saari!
Tämä nostalgiamatkakertomus vie muistot vuoteen 2009. Olin tuolloin kirjoittanut tuoreeltaan koneelleni tarinaa erinomaisesta matkastamme, mutta vasta nyt nostan sen blogiini ja lisään tekstiin kuvat. Esittelen tässä hyvän hotellin, joitain ruokapaikkoja, kuvauksia illanvietoista, golfkokemuksen yms. Kerron myös upeista kohtaamisista mukavien ihmisten kanssa.
Tämä matka alkoi perinteitä noudattaen loungessa aamiaisella. Takana oli 19 päivän koulutus-/valmennusputki ja väsy sen mukainen. Oli aika aloittaa loma!
Seurasimme loungessa aamu-tv:stä kummipoikamme Mikon haastattelua. Edellisenä iltana hän oli konsertoinut Lahdessa Swing for Show -teeman merkeissä. Menoa riitti nuorella miehellä jo tuolloin.
Upea Pestana Carlton Tower Suites Madeiralla avasi RCI-maailman meille
Olimme varanneet majapaikaksemme RCI-hotellin Pestana Carlton Tower Suites #6422 syystä, että olimme vastikään liittyneet tuon RCI-lomaketjun pistejäseniksi. Nyt pääsimme kokemaan mitä pisteillä saa. Odotukset olivat korkealla, mutta varauduimme ”kaikkeen”.
Korkea hotelli sijaitsee lähes Funchalin keskustassa.
Jos Marjatan sisko olisi ollut seurassamme astuessamme 2mh huoneistoon, häneltä olisi päässyt itku. Huikea huoneisto, huikeat näkymät.
Tilaa oli niin paljon, ettei oikein tiennyt miten päin olisi 🙂


Meillä oli käytössä 2 eri huoneistoa keittiöineen eli kämppä keittiöineen molemmille.
Huoneisto oli hulppea huikeine näkymineen ja isoine kulman ympäri ulottuvine parvekkeineen.
Näkymät olivat sekä merelle että vuoristoon tuosta 10:nnessä kerroksessa sijaitsevassa luukussa. Taisi olla yksi parhaista ”asuinhuoneostoista” elämämme aikana, siihen mennessä. Ja taloja ei lasketa 🙂
Haimme läheisestä supermarketista ruokia ja juomia heittäytyäksemme taloksi. Nautimme kuohuviiniä, juustoja ja hedelmiä sen kunniaksi, että loma kunnon puitteissa oli alkanut.
Aamuisin ihastelimme parvekkeelta hyvin erilaisena välkehtivää merta, johon auringon nousu loi omat kirjonsa. Ei huono! Ensimmäisenä aamuna Anne ja Aada soittelivat ja kiittelivät heille ostamastamme valkoisesta pianosta, jonka olimme hankkineet lähdön kynnyksellä. Oli kuulemma 1. sävellys jo syntynyt Aadalta.
Jos olemme ihan rehtejä, olimme lievästi sanottuna haltioituneita tuosta ensimmäisestä RCI-kokemuksestamme. Ei Askompaa.
Hieman Pestana Carltonin yleisistä tiloista
Ensimmäisenä päivänä pienen lueskelutuokion jälkeen kävimme tutustumassa hotellimme tarjontaan ja kyselemässä vinkkejä osakasklubista.
Allasalue oli erittäin ok ja komeuden kruunasi se, että siitä oli suora yhteys mereen. Onneksi siellä oli turvaköysiä ja pelastusrenkaita, sillä aallot olivat ajoittain “kohtalaisia” tuolla kallioisella rannalla, jossa mereen pääsi portaita pitkin.
Viileähkö vesi voitti suolaisuudesta huolimatta altaan kloorikyllästeiset vedet 6-0.
Muutamana aamuna kävimme Carltonin erinomaisella luksusaamiaisella, jonka kruunasi kuohuviini, mikä onkin 5 tähden hotellin tavaramerkki. Kyllä sellaisella aamiaisella pötki pitkälle.
Hotellilla menimme altaille ja istahdimme matalassa vedessä oleviin aurinkotuoleihin. Mukavaa elämää!
Puitteet ja ympäristö olivat meidän mieleen.
HUOM!
Teen erillisen postauksen, jossa esittelen lyhyesti pari muuta RCI-hotellia Madeiralla. Niistä hieman myöhemmin…
Fado-illallinen oli positiivinen kokemus
Anitta Kinnunen oli saanut myydyksi meille liput Pestana Clubin suomalaisille osakkaille järjestettävään portugalilaisen iltaan. Tuon vuoristoon suuntautuvan matkan pääruokana olisi kuulemma huippuhyvää lihavarrasta. Kuljetukset, juomat ja fadolauluesitykset kuuluivat 35 euron pakettiin. Kokemuksemme mukaan Fado-illallinen oli enemmän kuin hintansa väärti.
Tutustuimme reissun aikana Carltonissa majailevaan mukavaan joensuulaispariskuntaan Antti ja Tiina Teräväiseen sekä heidän ystäviinsä Paavoon ja Helenaan, joilla oli oma viikko-osake Pestana Grandissa (jonka pääsimme myös testaamaan muutaman vuoden kuluttua). Siitäkin vähän juttua jäljempänä.
Fado-ilta oli täynnä menoa ja meininkiä. Viini virtasi, vartaat maistuivat, juttu luisti ja tanssi veti puoleensa.
Orkesteri piti huolta siitä, että kansa viihtyy.
Ilta jatkui hotellihuoneissa…
Paavo oli hankkinut pullon viiniä ravintolasta ja sen kohtaloksi tuli tulla juoduksi Teräväisten parvekkeella illan päätteeksi.
Sitten vielä porukalla lasilliset huoneistossamme ja unten maille.
Keskiviikko oli täynnä aurinkoa. Teimme kunnon kävelyretken keskustaan ja vanhaan kaupunkiin.
Kauppahallista löytyi kaunis kukkakimppu koristamaan huoneistoamme. Zarasta Marjatta sai syystakin ja t-paidan. Ostokset kruunasi 3 euroa maksanut pariston vaihto rouvan kelloon. Nyt pysyi ajan tasalla hänkin.
Illallista nautimme hotellin vieressä olevassa intialaisravintolassa Taj Mahalissa. Kana- ja lammasateriat lasseineen, leipineen ja viineineen maksoi yhteensä 40€. Hyvää oli!
Illalliselle menimme Paavon ja Helenan suosittelemaan ravintolaan Grandin lähellä. Menu juomineen meiltä kahdelta yhteensä 35€. Harmiksemme tarjoilija yritti tunkea yhden ylimääräisen kana-annoksen. Onneksi osasimme tarkistaa laskun, sillä Marjatta oli juuri lukenut, että sellainen toiminta on vähän niin kuin maan tapa!
Perjantaina aamiaistelimme Teräväisten kanssa luksusaamiaisen. Keskipäivällä he järjestivät huoneistossamme joogasession. Marjatta otti homman niin tosissaan, että venäytti olkapäänsä ja sai siitä pitkäaikaisen vaivan. Ei ehkä osannut ottaa hommaa riittävän varovasti?
Päivä meni sitten altailla lueskellen ja uiden. Illalla teimme täysin turhan reissun Madeira-ostoskeskukseen. Ei kolissut. Illallistarvikkeet ostimme hotellimme vieressä olevasta supermarketista.
Illalla saimme kutsun Teräväisten parvekkeelle aperitiiveille. Vanha tuttu Oulusta (ohjasin häntä päättöharjoittelussa Oulun OKL:n norssissa) oli sattumoisin myös samaisessa hotellissa (heilläkin oli viikko-osake Carltonissa) eli Seppo Siitonen vaimonsa Lean kanssa, kutsuivat meitä illalliselle. Niinpä kehtasimme pyytää Siitosetkin aperitiiveille ja lähdimme sitten koko porukka lähiravintola Chaletiin syömään. Söimme siellä suomalaisen (!) turistimenuun, jonka pelasti vain ja ainoastaan hyvä seura! Naurua ainakin riitti ja tuli merkatuksi. Kierrämme jatkossa kaukaa…

Golfkierros Palgeron kentällä
Sunnuntaina alkoi pieni haikeus vallata mieltä, sillä kaikki hyvä loppuisi aikanaan. Tilasimme maanantaiaamupäiväksi taksin, joka veisi meidät lentokentälle 23 eurolla. Minä kävin vielä sunnuntaina golfkierroksella ja Marjatta jäi tuhoamaan kirjaa.
Golfkierros matkoineen ja varusteineen maksoi 58€, joten halvalla tuli. Seuraakin löytyi siinä matkalla mikä oli toki hieno juttu! Minibussi kuskasi minut ja pari muuta suomalaiseksi osoittautunutta miestä Palheron golfkentälle.

Tusinamailoilla pelaaminen tosin ei ollut helppoa. Ensimmäiset väylät menivät suksilleen, kun totuttelin liian lyhyihin (eli normaalimittaisiin) mailoihin. Oli oikeastaan opeteltava uusi lyöntityyli.
Lopulta lukuisten epäonnistuneitten lyöntien ja väylien jälkeen kokeilin Wilsonin puu 3:sta myös väylällä ja sitten lähti. Paras väylälyönti kantoi 210 m ja ensimmäisen puoliskon 10 boogiepistettä vaihtui 19:ään. Jälkimmäinen alkoi tuloksin par-par-tupla-birdie.
Oli kiva pelata hyvässä seurassa. Kiitos poijaat!
Illallisella kävimme Teräväisten, Helinän ja Paavon kanssa läheisessä Casa Velho -ravintolassa, jota Michelin ketjukin suosittelee. Söimme Chateaubriand-pihvit alku- ja jälkiruokineen kera reserve-viinin. Meiltä yhteensä 84€ eli todella hintansa väärti. Ilmeet kertovat, että hauskaa oli, taas kerran.
Kotimatkalle viivytysten kautta
Ihana loma ihanan rakkaani kanssa alkoi olla lopuillaan.
Maanantaina siirryimme taksilla lentokentälle todetaksemme, että joku oli täyttänyt Finnairin kokeen WC:n vesivarastoja niin innokkaasti, että sai tulvan aikaan. 100 litraa ylimääräistä vettä kastelee kummasti sähköjohtoja yms.
Olimme vieneet Siitoset kanssamme loungeen ja saimme vinkin, että kannattaisi kuulemma mennä joskus Belekiin Cxanadu-hotelliin all inclusive -palvelusta nauttimaan. Pantiin korvan taakse.
Astelimme klo 14.25 lähtöportille kuullaksemme, että koneella ei voi lentää ennen kuivaus-ja huoltotoimenpiteitä. Suomesta tilattiin toinen kone.
Meidät vietiin takaisin Funchaliin ”papukaijaravintolaan”, jossa aloitimme 216 muun matkailijan kanssa maittavan illallisen, jossa piikki oli auki klo 22 saakka. Jotain hyvääkin seurasi siitä vesivahingosta!
Koneen lähtiessä joskus puolen yön jälkeen kuulimme tyttäreltämme Maijulta, että olimme jo IL:n ja IS:ien lööpeissä: “Kymmeniä suomalaisia jumissa Madeiralla”. Moneskohan kerta meidän kohdalla, että jotain lehtijutun arvoista sattuu? Edellinen lööppireissumme oli, kun saimme lukea Dubaissa, että ”Net-matkat konkurssiin”. Siitä voisikin tehdä erillisen nostalgiapostauksen joskus, sillä oli se niin mielenkiintoinen kokemus, kun sovittelijaksi tarvittiin paikallinen prinssi 🙂
Mutta matkailu jatkuu ja mieluumminkin lisääntyy.
JÄLKIPUHE:
Päätimme palata seuraavalla kerralla Pestana Grandiin ja onnistuihan se myöhemmin. Varustuksesta sen verran, että vohvelikankaiset kylpytakit päätimme ostaa niitä reissuja varten, jos emme mene 5 tähden hotelliin. SellaisellE oli käyttöä.
Kiitos rakkaalle vaimolleni parhaasta mahdollisesta matkaseurasta, jälleen kerran. Aloimme saman tien etsiä lentoja Wienin joulumarkkinoille ja tammikuussa lentäisimme jälleen Madeiralle. Kyllä matkailu on mukavaa!!!
LISÄÄ MADEIRASTA:
Jos Madeira kiinnostaa, saat siitä lisäinfoa mm. näiden tuoreempien matkakertomusteni avulla:
Madeiran Funchalin parhaat paikat päivässä (Pieni matkaopas)
.Ja kaikki matkakertomukseni Madeirasta löydät tämän linkin kautta:
Tästä kirjoituksestasi välittyi hyvin se, kuinka paljon nautittekaan Madeiran reissustanne. Ei ihme, että halusitte pian palata takaisin. Hyvä seura tekee paljon, ja tämä reissu tuntui olevan täynnä mukavia illanistujaisia. Kiitit todella kauniisti vaimoasi reissuseurasta. Ilmeisesti lennon myöhästyminen ei lopulta harmittanut lainkaan, kiva, että pitkä odotusaika huomioitiin Finnairin taholta.
Kiitos Marika kauniista sanoistasi. Näin on, että Madeira on suosikkisaaremme. Seuraava matkamme sinne onkin varsin erikoinen. Menemme sinne ydinperheemme kanssa eli aikuiset lapsemme lähtevät kanssamme. Odotamme kovasti tuota yhteistä lomaamme. Edellisen vastaavan reissun teimme Dubaihin vuonna 2015. Ikimuistoinen reissu! https://appamatkustaa.fi/dubai-lokakuu-2015-2/