Rapatessa roiskuu: Palvelinmuutos aiheutti pienen kaaoksen, mutta nyt pitäisi toimia.
Olen elellyt viime aikoina ”kauhun” hetkiä tämän Appa matkustaa -sivuston parissa. Halusin ”itsenäiseksi yrittäjäksi” ei pois mainosten maailmasta ja vapauteen päättää, mitä lisäosia sivuille laitetaan yms. Syystä tai toisesta prosessi osoittautui äärimmäisen haasteelliseksi. Se siitä, mutta…
Pyydän anteeksi, että sivuni ovat toimineet puutteellisesti perjantaista 8.3. lähtien. Huomasin vian vasta, kun aloin etsiä aiempaa matkakertomustani syystä, että menemme kyseiseen kohteeseen uudelleen. Ongelma oli, että KUVAT EIVÄT LATAUTUNEET, ainoastaan tekstit. Kyllä siinä tuli apalla muutama hikipisara, kun ajattelin, että joudun uudelleen ohjaamaan kaikki 6000 kuvaa. Olisi ollut päivien aherrus. Onneksi palvelimen tarjoajan asiantuntija osasi laittaa homman heti kuntoon. Mutta 3 päivän aikana on voinut käydä kato lukijoiden joukossa, kun artikkeleista aukeaa ainoastaan tekstiä.
SALAUS ON NYT KUNNOSSA
Yksi syy muutokseen oli, etten pyynnöistä huolimatta saanut edellisessä paikassa asennetuksi SSL-salausta. Ei ole ollut mukava mennä omille sivuille, kun tulee huomautuksia puutteellisesta suojauksesta. Nyt olen tyytyväinen siihen, että osoitteen alussa on tuo niin tärkeä https://
Yes!
PUUTTEITA ON EDELLEEN, MUTTA SIVUT RAKENTUVAT VÄHILLEN
Tällainen suuri muutos aikaansaa ennalta arvaamattomia ongelmia, joista yksi on esim. ylävalikon otsikot. Jouduin säätämään niitä uusiksi ja se prosessi on edelleen kesken. Onneksi hakukomennolla löytyy kaikki tarvittava.
JETBACK SUUTTUI
Olen seuraillut lukijamääriäni Google Analyticksin ja Jetbackin kautta. Tutkimusteni mukaan ne olivat hyvin samanlaisia. Koska Jetbackin lukemia voi tarkistaa hyvin helposti WordPressin hallinnan kautta, se on ollut päätietolähteeni. Nyt se heittäytyi hankalaksi. Jetback takoo moninkertaisia lukemia aiempiin eikä palaudu normaaliksi. Toivottavasti robotit (?) väsyvät ja suojaus alkaa purra vähitellen, jotta lukemat normalisoituvat. Google Analyticsiin ilmeisesti voi kuitenkin luottaa, joten katselen toistaiseksi vain sieltä saanko menetettyjä lukijoita takaisin. Jos sinulla on tähän liittyviä vinkkejä, laita tulemaan.
PALAUTETTA KAIVATAAN
Jos huomaat puutteita sivustossani, ilmoita niistä, please! On ikävä törmätä ongelmiin esim. puolen vuoden kuluttua. Kiitos, kun autat. Laita vaikka kommenttipalstalle viestiä tai sähköpostiin asko@leppilampi.com
Matkailuterveisin
Appa, joka matkustaa
Älä huoli, yleensä tämmöisissä siirroissa on aina jonkin verran yllätyksiä. Harva selviää ilman mitään ongelmia.
Kun kerran Google Analytics on jo hallussa, kannattaa tutustua seuraavaksi myös Googlen Search Consoleen https://search.google.com/search-console/
Sieltä näkee raadollisella rehellisyydellä mm. rikkinäiset linkit ja tietoja hakuliikenteestä.
Kiitos te Tammelat! Osasin varautua vaikeuksiin, sillä minua oli hieman varoiteltu 🙂 Silti halusin kokeilla. Nostan hattua asiantuntijalle, joka teki tuon siirron. Mukaan tuli hänestä riippumattomia odottamattomia ongelmia kesken kaiken, kun kaikki piti jo olla hanskassa. Meinasi nostella kädet pystyyn hän, mutta onneksi kokeili vielä kerran.
Google Analytics ei ole taatusti minulla hallussa, mutta sen kanssa voi elää. Lueskelenpa jossain vaiheessa tuon artikkelin, jonka laitoitte. Minulle ne ovat vaan aika haastavia, kun pitää lukea väärällä kielellä asioista, joista ei paljon ymmärrä. Yritetään kuintenkin. Kiitos!
Onhan tämä eläkeläiselle aika haastavaa puuhaa, mutta onneksi Areenassa pyörii dokumentti jostain 105-vuotiaasta bloggaajasta. Sinne on vielä vähän aikaa.