·

SINGAPORE – pikaopas maailman siisteimpään kaupunkiin

Tästä avautuu pikaopas Singaporeen, maailman siisteimpään kaupunkiin, joka on ehdottomasti tutustumisen arvoinen paikka. Kiertelemme katselemassa sen merkittävimpiä nähtävyyksiä oopperatalosta ”laivahotelliin”.

Käymme syömässä ruokatorilla China Townissa, vierailemme Little Indiassa ja juomme hurjan kalliit Singapore Slingit kuuluisassa Raffles-hotellissa. Pakkohan on käydä myös vilkaisemassa Oopperataloa ja zoomailla erikoisen näköistä ”Nooan arkkia” yms. Annamme myös käytännön vinkkejä siirtymisestä lentokentältä keskustaan sekä kerromme missä kannattaa vaihtaa rahaa. Aika hyvä paketti, vaikka itse sanonkin 🙂

(Tämä RETRO-matkakertomus vuodelta 2012 on kasattu ja uudistettu 3.4.2021)

 

Teimme vuoden 2012 alussa unohtumattoman saarihyppelyn Aasiassa. Ensimmäinen loikka osui Singaporeen, jonka jälkeen lensimme Thaimaan puolelle Krabille, lauttailimme Koh Lantalle ja Phi Phille, josta jatkoimme mantereelle Phuketiin. Näistä on useita matkakertomuksia, jotka löytyvät nimen perusteella sivuston hakukentästä.

 

Matkalla

Kauniina, mutta kylmänä keskiviikkoiltapäivänä 8.2. taksi vei meidät linja-autoasemalle ja sitten se tapahtui: Joku TODELLA vanha kuljettaja kysyi lippua maksaessamme ”oletteko te eläkeläisiä?”. Mikä loukkaus! Minä oitis vastaamaan, että ei todellakaan, mutta osa-aikaeläkeläisiä kylläkin. Sitten tuo matkustajien loukkaaja heittäytyi sen verran inhimilliseksi, että alkoi aprikoida saavatko osa-aikaeläkeläiset eläkeläisalennuksen? Sitten löysimme välittömästi yhteisen kielen ja kannustimme toisiamme, jotta ”kyllä se täytyy niin olla”. Täten päädyimme yksimielisesti 30 % eläkeläisalennukseen edestakaisesta matkasta. Näinpä saimme hieman kipurahoja tuon äärettömän suuren loukkauksen johdosta. Mekö muka eläkeläisiä, nuoret ihmiset, vasta 60-vuotiaita! Jo on aikoihin eletty. Mutta kannatti elää, sillä säästimme juuri edestakaiset taksirahat. Tästä taitaa tulla hyvä loma 🙂

Edessä on 3,5 viikon matka, joten oma auto jäi kotiin. Olimme lentokentällä hyvissä ajoin ja osa-aikaeläkeläisten loukkaaja oli hyvin ystävällinen (yritti varmaan saada hyvityspisteitä) toivottaessaan meille hyvää matkaa. Kellon ollessa 16.30 ei terminaali 1:ssä ollut lainkaan jonoja, joten melko pian olimme jo huuhtelemassa loukkausta niin tutuksi tulleessa loungessa. Loma oli alkanut.

Lensimme Lufthansan koneella Frankfurtiin, jossa oli reilu tunti aikaa jatkolennolle Singaporeen. Vaikka lähtö oli samasta 1-terminaalista, jonne saavuimme, meni siirtymisiin passi- ja turvatarkastuksineen sen verran aikaa, että kuulutuksissa hoputeltiin jo viimeisiä matkustajia siirtymään välittömästi koneeseen saapuessamme lähtöportille. Viiden minuutin viivytys oli siirtymävaiheessa ollut, kun turvatarkastuksessa Jambox-kaiutin joutui erityissyyniin ja ihmetyksen kohteeksi. Kas kummaa, ettei se kiinnostanut belgialaisia muutama viikko sitten, kun tulimme USA:sta. Ja saksalaiset ovat vielä kaiketi fiksua väkeä, etenkin insinöörit.

Tätä riipustaessani istumme valtavan suuressa A380-800- koneessa, jossa on kahdessa kerroksessa niin paljon istuimia, että kaikkia ei edes ole saatu täyteen. Se oli onnemme, sillä saatoimme vaihtaa eturiviin pitkäkoipisen mielipaikkaan. Tässä sitä on nyt yritetty nukkua muutama tunti, mutta veikkaanpa, että tuo yläkerran väki on nukkunut paljon paremmin hirveän isoissa istuinvuoteissaan. Niin paljon kärssii saa siitä, että maksaa vain 485 euroa edestakaisesta lipusta tosi kauas. Mutta mehän emme valita vaan nautimme joka hetkestä, joka kuljettaa meidät lähemmäs Singaporea. Enää 1,5 tuntia ja olemme perillä hiostavan kuumassa Aasiassa. Taitaa olla älytöntä mennä hikoilemaan ja vieläpä lomalla. Hulluja nuo suomalaiset!

SINGAPORE – pikaopas maailman siisteimpään kaupunkiin

 

Aloitetaan turinointi Singaporesta. Se on maailman siisteimpiä paikkoja, sanotaan. Perehtyminen siisteyskulttuuriin pitäisi alkaa jo matkavalmisteluissa, jotta tietäisi, että purukumia ei saisi viedä maahan. Taisi meillä parit purkat olla mukana, sillä havaitsimme homman vasta lentokoneessa. Emme jääneet kiinni, onneksi 🙂

Päämäärässämme oli normaalit viisumi- ja passimuodollisuudet eikä niihin mennyt kohtuuttoman kauan aikaa. Selvitimme, että uudehko junayhteys on paras vaihtoehto mennä keskustaan. Vaihdoimme kentällä USA:n matkalta jääneitä dollareita Singaporen dollareiksi. Myöhemmin kävi ilmi, että lentokentällä oli paras kurssi. Lunastimme automaatista tiketit keskustaan. Matkan hinta oli huikeat 3 paikallista  rahaa (2,2 eu)/kärsä. Tosin myöhemmin paljastui karu totuus, että mikäli palautti lipun automaattiin, siitä sai dollarin takaisin. Hinta 30 min matkasta siis 1,5 euroa! Junat olivat uusia ja siistejä ja yhteydet joka suhteessa huippuluokkaa. Hyvä Singapore! Tästä tulee tosihyvä loma!

Carlton-hotellimme sijaitsi aivan ydinkeskustassa, vanhan legendaarisen Raffles-hotellin naapurissa.

Saimme huoneen 24.:stä kerroksesta upeilla näköaloilla. Kiva luukku. Muuten hotelli jäi vähälle käytölle, mitä nyt uima-allas tuli testatuksi. Jo huonehintaa varatessamme kävi ilmi, että nyt on kyseessä kallis kaupunki. Me maksoimme huoneesta 135 eu/yö ilman aamiaista. Sen arvo oli 26 doll/nukkuja!

Koska olimme hotellilla vasta klo 18 maissa, tarkistimme ensin viereisen Rafflesin jä päätimme, että huomenna slingille. Historian siipien havina oli aistittavissa tuossa paikassa, jonne osa-aikaeläkeläisten rahat eivät riitä. Mutta nyt syömään…

 

CHINA TOWN JA RUOKATORI

 

Käväisimme China Townissa kokemassa ruokatorin ja katselemassa tuon kuuluisan kaupunginosan meininkiä.

Samanlainen se oli kuin missä tahansa suurkaupungin kiinalaisessa. Uusi vuosi oli kiinalaisen ajanlaskun mukaan juuri alkanut ja tämä vuosi on nimetty lohikäärmeen vuodeksi. Sitä symboloi valolohikäärme alueen rajalla.

Hyörinää ja pyörinää riitti siihen malliin, että risteilimme aikamme katujen tungoksessa ja menimme Food Streetille iltapalalle.

Valitsimme broilerivartaat. Palanpainike eli Tiger-olut löytyi pienen haeskelun jälkeen vajaan 100 m päästä juomakioskista. Merkillinen monopolijärjestelmä. Illallinen oli ihan syötävää ja muuhun kaupungin hintatasoon verrattuna halpa.

Kävelimme takaisin hotellille tutkimaan mitä vaikutuksia 6 tunnin aikaerolla on yöuneen. Ohitimme viehättävän paloaseman. Menimme yöpuulle kello 00.30/18.30 eikä voi kehua, että nukuinpa hyvin. Se pienen pieni aikaero!

 

Okko Kamun työpaikkaa eli konserttitaloa ym. katsomassa

 

Tällä kertaa meillä oli aikaa olla Singaporessa ainoastaan yksi kokonainen päivä, joten ajoissa liikkeelle.

Vaeltelimme kohti konserttitaloa, joka osoittautui varsinaiseksi muurahaiskarhuksi. Erittäin mielenkiintoinen arkkitehtuuri. Kävimme tarkistamassa, millaisessa paikassa Okko Kamu on kannustimensa hakenut, jotta oli sitten kelvollinen Sinfonia Lahden ylikapellimestariksi. Eiköhän äijä pyöri edelleen kaupungissa. Maaliskuussa näytti johtavan Sibeliuksen pari sinfoniaa ja huhtikuussa seuraavat. Illalla olisi ollut joku konsertti, mutta taitaa tällä kertaa jäädä väliin. Lahdessa taas huippuorkesteria kuuntelemaan.

Reitinvalintamme osoittautui eniromaiseksi. Meren ranta on kaunis alue kävellä.

Nooan arkista alkuidean saanut hotelli on varsin erikoinen nähtävyys katolla sijaitsevine uima-altaineen.

Sitten kävimme tutustumassa kaupungin toiseksi kuuluisimpaan hotelliin eli hotelli Fullertoniin, jonka edusta oli täynnä turistibusseja ja koululaisryhmiä. Valtavasti väkeä. Tottahan kävimme katsomassa tuon perinteisen ja kaunis se on. Kyllä vanhoissa luukuissa on hohtoa.

Jatkoimme matkaa noukkien opaskartan nähtävyydet, jotka on ripoteltu mukavasti joen rantaan.

Varsin erikoinen nähtävyys oli se, että keskelle suurkaupunkia on jätetty pienkerrostaloalue pilvenpiirtäjien puristukseen.

Puistoakin löytyi, hieman…

Etenkin Swiss-hotellin 70. kerroksesta kokonaisuus näytti hienolta.

Olihan sieltä hienot näkymät.

Kiertelimme päänähtävyydet ja menimme joksikin aikaa hotellin uima-altaalle lepäämään. Sitten hyppäsimme jälleen metrojunaan ja suuntasimme nyt Little Indian kaupunginosaan.

 

Little India – pieni pala Intiaa

 

Little India oli odotuksiemme mukainen köyhä pientaloalue, jossa nautimme lounaan pienessä kuppilassa. Vaatimaton, mutta ihan hyvä ja halpa lounas.

Luulisi, että ilmastointi pelaa noissa rakennuksissa.

Kiertelimme jonkin verran ympäriinsä ja kävimme mm. buddhalaisten temppelissa.

Kävelimme takaisin hotelliimme ja ohitimme mm. kiinalaiskorttelin valoisana aikana.

Sitten olikin aika korkata yksi niistä 1000 paikasta, jotka on ”Pakko kokea ennen kuolemaansa” (vrt. ko. kirja). Täältä tullaan Raffles!

 

Raffles-hotelli ja kuuluisa Singapore Sling

 

Raffles-hotelli on kuuluisa vanha hotelli Singaporessa. Se on nimetty Singaporen perustajan Thomas Stamford Rafflesin mukaan. Hotelli avattiin vuonna 1887, jolloin siinä oli vain kymmenen huonetta. Vuonna 1904 sitä laajennettiin Bras Basah -siivellä. Silloin sinne rakennettiin myös Singaporen ensimmäiset sähkövalot ja tuulettimet.[1] Nykyisin hotellissa on 104 sviittiä. (Wikipedia)

Hotellin julkisivu oli varmaankin paljolti samanlainen kuin 130 vuotta aikaisemmin. Huoneet jäivät tällä kertaa testaamatta, mutta…

Menimme sitten Rafflesin toisessa kerroksessa sijaitsevaan Long Bariin nauttimaan sen kuuluisan Singapore Slingin, josta kaikki Singaporen kävijät puhuvat kalliina must-paikkana.

Tarkistimme listalta, että voisimme varautua pienimuotoiseen ryöstöön, mutta kun 26 dollarin hintaan lisättiin laskutettaessa vielä tarjoilupalkkia ja verot, tuli 2 cocktailin kokonaishinnaksi huikeat 60 Singaporen dollaria  eli n. 23 eu/lasi.

Singapore Sling on alkoholipitoinen juomasekoitus, jonka Singaporen Raffles-hotellin Long Barissa työskennellyt kiinalaissyntyinen baarimestari Ngiam Tong Boon kehitti vuosien 1899–1915 välillä.[1] Reseptin ainesosat ovat Beefeater-giniHeering Cherry likööriD.O.M. BenedictineCointreau-appelsiinilikööriananasmehulimettimehugrenadiini ja Angostura-katkero.[1][2] Ainekset ravistetaan shakerilla ja kaadetaan highball tai hurrikaanilasiin.[2]

(Wikipedia)

No, tulihan kylkiäisiksi maapähkinöitä, joita sai vetää ääntä kohti niin paljon kuin sielu sieti ja maha veti. Ja vielä kaupan päälle sai heitellä kuoret lattialle, josta niitä oli sitten mukava murskailla kävellessä. Lattia oli jo kello 17 jälkeen paikoitellen täynnä kuoria. Voi siivoojaparat! Ehkä he sitten saavat sopivan maapähkinälisän työstään.

Summa summarum:  Kannatti käydä kokemassa SS-elämys Rafflesissa, jotta voi myöhemmin jakaa kokemuksen. Ja on sitä jaettu ja yritetytty muutaman kerran tehdä itsekin. Liian työlästä, joten kannattaa käydä juomassa Singaporessa 🙂

 

Matka jatkui saarihyppelle Thaimaahan

 

Päivä Singaporessa meni, että hurahti. Aamulla olisi lähtö saarihyppelylle Thaimaahan. Tämä saari oli vähän esimakua tulevasta hyppelystä.

Aloitetaan lentohypyllä Krabille ja juttu siitä ja sen muista lähisaarista jatkuu tässä seuraavassa matkakertomuksessa.

Krabi – Ao Nang ja upea Railayn (Hat Rai Leh) ranta

 

Tämän uskomattoman hienoa saarihyppelymme muut kohteet löytyvät täältä alta:

Thaimaan Koh Lanta on saari, jonne voisi vaikka palata

Thaimaan Phi Phin paratiisisaaret ovat liikaturismin puristuksessa

Khao Lakista löytyy seuraavan matkamme turinointia:
https://appamatkustaa.fi/onko-khao-lakissa-thaimaan-paras-varpaisteluranta/
Ellet ole vielä käynyt tykkäämässä Facebook-sivustoa ”Appa matkustaa”, tee se nyt. Saat tuoreeltaan tiedon uusista matkakertomuksista.

 

Samankaltaiset artikkelit

4 Kommenttia

  1. Heh, reilu 60—vuotias työkaveri kävi muutama vuosi sitten lääkärissä ja häneltä kysyttiin, että oletko vielä työelämässä. Ei käynyt samalla lääkärillä toistamiseen, heh. Eipä ole Singapore Slingia tullut maistettua, mutta kaipa sitä Rsffles-hotellissa joskus Singaporessa käydessä pitäisi testata. Singapore on varmaan tosiaan sellainen kohde, johon on helppo tutustua lyhyesti matkustaessa muualle Kaakkois-Aasiaan.

  2. Meillä on siis kohtalotoveri 🙂 Teidän maailman matkaajina kannattaa kyllä pitää paitsi Singapore Sling mielessä, myös Singapore. Finnairin suorat lennot ja muutenkin helposti saavutettavana maana se on oivallinen välilaskupaikka. Eivätkö ne stop overit ole joskus todella hyvä vaihtoehto? Esim. Dohassa saa maksuttoman majoituksen, kun viipyy yön Dohassa (ellei ole tullut muutoksia koronasta johtuen). Reykjavik suosii myös välilaskun tekijöitä. Mutta Singaporeen kannattaa kyllä tutustua ja siitä sitten edullinen jatkolento jonnekin…

  3. Mukava katsoa tuttuja maamerkkejä ja muistella omaa käyntiä siellä. Yksi mielenkiintoisimmista paikoista ja maista missä on tullut käytyä. Pari päivää siihen tutustuttiin kun muinoin risteilylle sieltä lähdettiin. Erityisesti sieltä jäi mieleen siisteys ja se että metroasemalta putkahdetaan aina jonkin ostoskeskuksen sisään. Ostosmahdollisuudet ovat vertaansa vailla. Kaupungissa on lukemattomia ”food court” paikkoja joissa sai edullisesti maittavia ateroita. Uskomattomia, mahtipontisia rakennelmia ja nähtävyyksiä kaupunki täynnä. Upea kohde.

    1. Samanalaiset ovat näköjään mielikuvat meillä molemmilla tuosta maailman siisteimmästä kaupungista/valtiosta. Sinne oli liput jo ostettuna vuodenvaihteeseen, mutta koronan vuoksi emme uskalla lähteä Aasian vielä vähään aikaan. Tarkoituksemme oli viettää pari päivää Singaporessa ja jatkaa sitten Vietnamiin ja Kambodzaan. Pakko oli siirtää reissua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *