Ruahan kansallispuisto Tansaniassa on paratiisi maan päällä

Ruahan kansallispuisto Tansaniassa on paratiisi maan päällä. Tällaiseen päätelmään olemme tulleet saadessamme vierailla siellä peräti kolme kertaa. Mennessämme Ruahaan huomaa heti, että nyt on tultu eläinten valtakuntaan. Niitä on siellä valtavasti, kaikkialla, isoja ja pieniä, lähes big fiveen saakka. Olen koonnut tähän postaukseeni pari matkakertomusta, joiden kautta pääset osalliseksi elämämme parhaista kokemuksista, joiden joukossa on ollut mukana myös jännitystä. Silti lähtisimme sinne koska tahansa, taas kerran. Tervetuloa eläinten valtakuntaan, jossa ihmisetkin viihtyvät, vieraina!

Continue Reading

Lazy Lagoon – Tansanian kätketty paratiisisaari

Tansaniaa ei ensimmäisenä mielletä rantapaikaksi eikä se sellainen olekaan. Silti sieltä löytyy myös upeita hiekkarantoja. Tämä oli toinen kerta, kun pääsimme varpaistelemaan maan ehkä parhailla rannoilla Lazy Lagoonilla. Siellä oleva lodge kuuluu englannista 1950-luvulla lähteneiden Foxien suvun Safari Campsien joukkoon, Majoittuminen tuolla paratiisisaarella oli erinomainen päätös upealle matkalle. Lazy Lagoon kuuluu niiden rantojen joukkoon, joissa ei tarvitse kävellä tungoksessa, sillä tällä yksityissaarella on ainoastan 12 mökkiä. Oli varsin lenheettiä kuljeskella rannoilla, joilla seuranamme oli vain hotellin vahtikoira. Tuollaista kokemusta voisi kutsua paratiisimaseksi ja sitä se olikin. Olisiko tämä matkakohde sopiva lisä safareille ym., kun lähdet käymään Tansaniassa?

Continue Reading

Mufindi Tansaniassa on daktari Leena Pasasen toinen koti ja vapaaehtoistyön keskus

Mufindin vuoristoalue Tansaniassa on suomalaisen lastenlääkärin Leena Pasasen toinen kotipaikka ja vapaaehtoistyön keskus. Daktari Leena asui 1980-luvun alusta 23 vuotta Ilembulassa Tansaniassa auttamassa köyhistä köyhimpiä. Vuoden ulkosuomalaisena vuonna 2009 palkittu Äiti-Leena on saanyt myös arvostetun Max Oker-Blom-palkinnon elämäntyöstään ja monia muita huomionosoituksia. (ks. Wikipedia) Tämä artikkeli on esipuhe juttusarjaan, jossa tutustumme lyhyesti lähetyslääkärin elämän vaiheisiin Oulusta Afrikan puskissa eläkepäiviään viettävään hyväntekijään. Aloitan esittelemällä sarjan päähenkilön. Varsinaisissa matkakertomuksissa pääsemme vierailemaan Mufindin vuoristossa teeviljelmien keskellä sijaitsevaan kauniiseen kylään, jossa meillä on ollut mahdollisuus vierailla parikin kertaa tutustumassa Leenan työhön ja nauttimassa Tansanian vuoriston tarjoamasta paratiisista.

Continue Reading

Matka halki Tansanian ja yöpyminen Dar es Salaamissa

Toistaiseksi viimeisin Tansanian matkamme alkoi kääntyä loppusuoralle. Olimme saaneet nauttia Mufindin vuoristosta ja Ruahan kansallispuistosta. Kokemuksemme olivat ikimuistoisia. Hyppäsimme hyvin nukutun yön jälkeen taksiin, joka vei meidät 10-tuntiselle matkalle Iringasta maan pääkaupunkiin Dar es Salaamiin. Matka läpi suurehkon maan on osittain vaarallinen johtuen maan liikennekulttuurista, mutta ennen kaikkea puuduttavan pitkä. Onneksi pääsimme vielä kerran nauttimaan kansallispuiston eläinnäkymistä.

Continue Reading

Millaista on eläinten valtakunnassa? – Ruaha, Tansania (vuosi 2015)

Merkittävä osa Tansaniasta on eläinten valtakuntaa, sillä siellä on useita kansallispuistoja, joista suurin ja tunnetuin lienee Serengeti. Hyvänä kakkosena tulee Ruahan kansallispuisto, jossa olemme saaneet käydä eläinten vieraana peräti kolme kertaa. Viimeisin niistä toteutui joulukuussa 2015. Millaista on eläinten valtakunnassa? Siihen kysymykseen pyrin antamaan vastauksen tässä matkakertomuksessa. Sen avulla saa hyvän kuvan siitä, millaisesta paratiisimaisesta kokonaisuudesta Ruahassa on kyse? On etuoikeutettua päästä katselemaan leijonaperhettä, virtahepoja, krokotiileja, seeproja, kirahveja tai valtavan kokoista norsua lähietäisyydeltä silmästä silmään. Oma lukunsa tässä (ja muissa) tarinassa on se, että pääsee majoittumaan olkimajoihin piilotetuissa teltoissa. Tuota kokemusta ei pahenna edes se, että aina kun liikut illallisella …

Continue Reading

Tutustumiskohteena lähetyskenttä Tansaniassa (v. 2011)

Tällä kertaa meillä oli tutustumiskohteena lähetyskentta Tansanian ylämaalla. Mufindissa, teeviljelmien keskellä sijaitsee yhdyskunta, jossa vierailee vuosittain paljon väkeä. Merkittäväksi alueen tekee runsas vapaaehtoistoiminta, jossa kymmenet ihmiset auttavat köyhistä köyhimpiä tansanialaisia. Yksi auttajista on suomalainen lastenlääkäri Leena Pasanen, jonka työkenttään pääsimme tutustumaan.   Tämän vuodelta 2011 olevan varsin kattavan matkakertomuksen avulla saa hyvän käsityksen siitä, mitä kaikkea voi ”puskassa” tapahtua, kun oikeat ihmiset ovat liikkeellä auttamassa hädänalaisia.

Continue Reading

Tansanian Mufindissa vähäosaiset saavat uuden elämän (osa 2/2015)

Tämä kirjoitus on jatko-osa matkakertomukselle ”Tansanian Mufindissa vähäosaiset saavat uuden elämän”. Jatkamme  vierailuamme Mufindin vuoristossa ja tutustumme Äiti Leenan eli lastenlääkäri Leena Pasasen eläkeläisharrastukseen. Hän tekee monien muiden tapaan vapaaehtoistyötä Mufindin orpokylässä sekä lähikylillä. Teimme tutustumismatkan avustustyöhön Mufindissa. Samalla vietimme upeaa lomaelämää vuoristossa vaellellen ja  teeviljelmiin tutustuen. Pääsimme myös nauttimaan illallisia lomakylän ravintolassa sekä tapaamaan vapaaehtoisia auttajia eripuolilta maailmaa. Ulkopuolisen on vaikea edes kuvitella kuinka monet kansallisuudet kohtaavat tuolla ”puskassa”. Paljon hyvää mahtuu maailman pahuuden keskelle. Britit Geoff ja Vicky Fox ovat luoneet elämäntyöllään perustan, jolle Leena Pasanen ja kumppanit ovat rakentaneet ihmemaan. He ovat pelastaneet tuhansia ihmisiä: orvot ovat saaneet …

Continue Reading

Tansanian Mufindissa vähäosaiset saavat uuden elämän (osa 1/2015)

Niin se on, että Tansanian Mufindissa vähäosaiset saavat uuden elämän  Siellä on yksi Tansaniassa toimivista vapaaehtoistyön keskuksista, joissa on myös suomalaisia mukana. Tansaniaa esittelevässä matkakertomussarjassamme on nyt vuorossa tutustuminen tuohon pieneen kylään, joka sijaitsee maan keskiosassa, noin 2000 metrin korkeudessa. Pääset tämän postauksen (vuodelta 2015) kautta tutustumaan myös vuoden 1980-luvun alussa Tansaniaan muuttaneen hyvän ystävämme Leena Pasasen eläkepäiviin ja hänen työhönsä lapsia ja aikuisia auttaen. Tuhannet ja tuhannet lapset ja aikuiset ovat saaneet avun tuon upea tohtoritätin ansiosta. Täältä näet myös hänen uuden kotinsa, vasta valmistuneen uuden vuoristomajansa. Tervetuloa kurkkaamaan, mitä kaikkea hyvää vapaaehtoiset eri puolilta maailmaa saavat aikaan.

Continue Reading

Tansanian parhaita kokemuksia: Matka Mufindin vuoristoon (2015)

Tästä alkaa matkakertomusten sarja, jossa esittelen Tansanian matkojemme parhaita kokemuksia. Aloitan matkustamisesta Tansaniaan ja Tansaniassa. Tässä ensimmäisessä postauksessa lennämme Dar Es Salaamista jatkolennon Iringaan ja sieltä Daktar Leenan kyydissä Mufindin vuoristoon. Huikean hieno parin viikon matka on alkamassa. Tervetuloa mukaan!

Continue Reading

Ruahan paratiisimainen kansallispuisto Tansaniassa

Ruahan paratiisimainen kansallispuisto Tansaniassa on eläinten valtakunta, jossa ihmiset pääsevät nauttimaan kauniista luonnosta ja tutustumaan villieläinten maailmaan. Tämä matkakertomus vuodelta 2011 on ainutlaatuinen kuvaus siitä millaiseen paratiisiin pääsimme, jälleen kerran, tutustumaan Ruahassa. Tämä oli toinen vierailumme sinne eikä se onneksi jäänyt viimeiseksi vaan löysimme itsemme sieltä jälleen vuonna 2015. Tervetuloa aistimaan mitä on elää villieläinten keskellä, jossa monenlaiset vaarat ovat alati läsnä. Kertomuksesta käy ilmi millaisessa vaarassa me olimme matkamme aikana. Silti siinä oli se jokin!

Continue Reading