Parhaat Kreeta-vinkit haussa. Parviäly avuksi!
Olemme lähdössä Kreetan helteeseen ja tarvitsemme parviälyä avuksi. Meillä on kovin vähän tuntumaa tuon kauniin saaren parhaista nähtävyyksistä ja hotelleista. Keräsin tähän artikkeliin sen mitä itse olen kokenut Kreetalla, mutta nyt tavoitteenamme on tutustua muihin osiin Kreetalla, joten voisitko auttaa?.
(Osittainen yhteistyö Norwegianin kanssa.)
Kävin muutama vuosi sitten ”määrittelemätön majoitus” -äkkilähdöllä Kreetalla ja siitä reissusta jäi sen verran hyvä fiilis. Ehdotin mammulle matkaa tuonne monessa mielessä suosikkisaartamme Madeiraa muistuttavalle saarelle ja ehdotus meni läpi. Nyt ollaan tilanteessa, että kohta voisi alkaa pakata laukkuja.
Kreetan saari tutuksi
Kirjoittelin edelliseltä Kreetan matkaltani muutaman matkakertomuksen, joita on luettu todella paljon. Ei ihme, sillä Kreeta kuuluu suomalaisten suosikkeihin eikä näissä matkakertomuksissakaan ole hirveästi valittamista 🙂
Tässä kooste, jossa parhaat kokemani ja tekemäni Kreeta-vinkit luettavaksi.
Vaikka olemme ennenkin käyneet Kreetalla, tunnemme ainoastaan saaren länsipuolta, joten nyt olisi aika tutustua saaren pohjois- ja itäosan suosikkipaikkoihin.
Koska koneemme on Haniassa illalla, varasimme hotellimajoituksen läheltä lentokenttää. Käväisemme seuraavana päivänä katsomassa Hanian Venetsiaa, kauppahallia ym. vanhaa kaupunkia. Seuraavan yön olemme Rethymnonissa, jonka jälkeen kaikki onkin vielä auki.
Olemme yrittäneet ottaa selvää Kreetan suosikkipaikoista ja listalla on ainakin tällä hetkellä sellaisia kohteita kuin Iraklion, Elounta ja Agios Nikolaos. Veikkaan, että loput majoituspaikatkin löytyvät noilta kulmilta.
Koska meillä on auto käytössämme, pystymme päättämään majoituspaikat vaikka samalle päivälle, joten toivomme saavamme hyviä vinkkejä paikan päällä.
Tulemme tekemään päiväretkiä Kreetan kauniiseen vuoristoon sekä etelärannalle.
Parviäly avuksi!
Päätin kokeilla tällä kertaa voisiko parviälystä olla apua matkamme suunnittelussa. Siitähän saavat muutkin sitten itselleen vinkkejä, kun kerään aineistoa teiltä ja kirjoitan sitten vielä kokemuksemme tältä reissulta kaiken kansan luettavaksi.
Jos sinulla on hyviä suosituksia matkakohteista, hyvistä hotelleista yms., kerro niistä tämän artikkelin lopussa olevalla keskustelupalstalla tai lähetä viestiä osoitteeseen asko@leppilampi.com
Tulen siis kirjoittamaan kokemuksistamme reissumme jälkeen täällä blogissani sekä kertoilemaan lähes päivittäin kuvin ja videoin kokemuksistamme.
Seuraa sometuksiani
Norwegianin suorilla lennoilla Kreetalle ja 20:een muuhun kohteeseen
Teemme pienimuotoista yhteistyötä Norwegianin kanssa, joten tiedämme, että sen suorilla lennoilla pääsee tätä kesänä Helsingistä peräti 21 kohteeseen. Valitsimme niistä Kreetan, tuon kauniin saaren mukavan lentomatkan päässä Suomesta. Kun ei vaan olisi liian kuuma! Nyt säätiedotus lupailee 30 asteen helteitä, joten voi tulla hikiki.
Olimme jo varailemassa Norwegianin lentoja Kosovon Pristinaan niin, että palaisimme Montenegrosta tai Kroatiasta Helsinkiin. Sattumoisin Kosovosta alkoi kuulua kummia. Siellä esiintyi levottomuuksia Serbian rajamailla, joten etenkin mammu halusi vaihtaa kohdetta.

Kirjoittelin joku aika sitten noista Norwegianin lennoista.
Lentoyhtiö Norwegianilla suorat lennot 21 kohteeseen Helsingistä
Nyt olemme sitten tilanneet lennot Haniaan, vuokranneet auton ja varanneet majoituksenkin pariksi yöksi. Se missä tulemme loput yöt majoittumaan selviää paikan päällä.
Kreetalla ei ole tullut käytyä, joten vinkkejä sinne ei ole. Sen sijaan tämä oli mainio muistutus Norwegian-yhtiön lentoreittien monipuolisuudesta. Pitääkin taas alkaa katselemaan kohteita, mihin bonukset käyttäisi…
Hyvä, että jotain hyötyä teille tästä postauksestani 🙂 Ja kannattaa laittaa Kreeta listalle. Siellä on upeita vaelluskohteita.
Matala, ”hippikylä”, on vienyt sydämeni. Pariin kertaan on tullut siellä oltua yön-kahden reissulla ja edelleen haluan uudestaan.
Agios Nikolaos on myös viehättävä. Lähistöltä löytyy mm. Kritsan rotko vaellettevaksi, Amazonas Park jos eläinpuisto kiinnostaa ja toki satamasta pääsee mm. kuuluisalle Spinalongan saarelle.
Iraklionista suosittelen lämpimästi antiikin teknologian museota: https://www.tripadvisor.com/Attraction_Review-g189417-d17654572-Reviews-Kotsanas_Museum-Heraklion_Crete.html
Ja tietenkin upea Knossos! Myös Cretaquarium on hieno, jos vedenalainen maailma yhtään kiehtoo.
Majoitukset olen aina etsinyt AirBnB:stä melko fiiliksen mukaan. Esim. tämä Agios Nikolaoksen huoneisto oli sijainniltaan ja muutenkin huikea. Taitaa vaan olla kovin suosittu. Mutta näin esimerkkinä: https://air.tl/roT0tP2u
Mukavaa reissua!
Kiitos Tane! Tulipa monta huomioitavaa vinkkiä. Pitää katsoa tarkemmin noita ehdottamiasi paikkoja. Tuo Airbnb-limkki ei aukea, mutta meillä on valitettavasti vain huonoja kokemuksia niistä. Huonolla säkällä vedetty 😉 Paljon kiitoksia!