Finnairin uusi upea lounge kuuluu maailman parhaiden joukkoon

Finnairin uusi upea lounge teki minuun vaikutuksen. Mielestäni se on yksi maailman parhaista loungeista.

Olemme loungien suurkuluttajia (esim. vuonna 2019 meillä molemmilla oli lähes 30 käyntiä eri puolillä maailmaa). Tämän vuoksi olin ilahtunut, kun sähköpostiini tuli kutsu mennä tutustumaan Finnairin uuteen loungeen Helsinki-Vantaan lentokentälle. Viime vuosina emme ole päässeet kertaakaan Finnairin loungevieraaksi sen jälkeen, kun sinne ei kelpaa enää Priority Pass, joka on ollut käytössämme noin 20 vuotta. Siksi oli vähintäänkin mielenkiintoista päästä näkemään, mistä olemme jääneet paitsi, kun olemme joutuneet etsimään vaihtoehtoisia paikkoja valmistautua tulevaan matkaan.

Kun luet tämän postauksen saat käsityksen millainen on Finnairin uusin loungeylpeys. Mr. JU sanoisi, että ”ei huono”!

Saatuani Finnairilta kutsun tutustumaan heidän uuteen loungeen, kävi hauskassa mielessäni kävi ensin ajatus, että pääsemmeköhän katsomaan koirille suunnattua loungea? Sehän sai paljon julkisuutta jokin aika sitten. No, enhän toki ajatellut hetkeäkään, että niin olisi, mutta olihan sillä ajatuksella kiva leikitellä.

 

Lounget ovat lentomatkojemme suola ja pelastaja

 

Tutustuin loungemaailmaan aikoinaan pankin luottokortin kautta. Koska vuosimaksulliseen Priority Pass -korttiin sisältyy rajaton ja maksuton oikeus käydä tuhansissa loungeissa ympäri maailmaa, tuli matkustamiseemme aivan uusi ulottuvuus.

Olemme matkustaneet keskimäärin 9 kertaa vuodessa ulkomailla tämän vuosituhannen aikana, joten loungekäyntejä on tullut vuosittain 20-30 meille molemmille. Sitä kautta yhden loungevierailun hinta jää todella pieneksi. Vastikkeeksi euroille saa alkoholillisten ja -holittomien juomien lisäksi kylmää ja lämmintä ruokaa, ajoittain jopa todella hyvää ja monipuolista. Eikä sovi väheksyä sitäkään, että pääsääntöisesti lounget ovat erittäin rauhallisia ja viihtyisiä levähdyspaikkoja, joita osaamme arvostaa eritoten välilaskullisten lentojen aikana. Muutamankaan tunnin pysähdys ei siis tunnu pahalta. Jaloittelu kentällä ja nauttiminen loungen tarjoiluista sopii meille oikein hyvin. Olemme silloin lomalla.

Meille on tullut tavaksi mennä Helsingin lentokentälle pari tuntia ennen koneen lähtöä nautiskelemaan aamiaista tai lounasta. Mikäpä on mukavampaa, kuin aloittaa matka lasillisella kuohuviiniä ja lämpimällä aterialla. Priority Passilla pääsee Schengen puolella yhteen ja Non Schengen puolella kahteen eri loungeen.

Useilla lentokentillä löytyy loungesta myös shampanjaa.

Jaettu ilo tulee siitä, kun saa ottaa omat rakkaansa mukaan nauttimaan loungen tarjoiluista.

 

 

Finnair upea loungemaailma teki vaikutuksen, joka ei unohdu

 

Tiesin alkuvuosien kokemustemme perusteella odottaa upeaa loungea, mutta kohtasin enemmän kuin osasin kuvitella. Lopputulmea oli, että etenkin Non Schengen puolella oleva Finnairin uusi upea lounge kuuluu ehdottomasti maailman parhaiden joukkoon.

Meidät ohjattiin tutustumiskierroksen aikana ensin Schengen alueella sijaitsevaan loungeen, jossa olimme vierailleet lukuisia kertoja 2000-luvun alussa. Siellä oli tehty selkeästi kasvojen kohotusta. Niin siellä, kun muissakin Finnairin loungetiloissa, on luotettu suomalaiseen/pohjoismaiseen sisustustyyliin. Se on hieno juttu!

Muotoilu ja luonnon värien harmonia olivat pääosassa kaikkialla.

Aamupäivällä ei ollut tungosta.

 

Finnairin uusi upea Platinum Wing lounge kuuluu maailman parhaiden joukkoon 

 

Pienen visiitin jälkeen meidät ohjattiin passintarkastuksen kautta Non Schengen puolelle.

Platinum-korttilaisten Platinum Wing -loungeen ohjataan saman tiskin kautta kuin kultakorttipuolelle. Aloitimme osastolta, jonne meikäläisellä ei ole enää tämän jälkeen asiaa. Ei siksi, että olisin käyttäytynyt siellä sopimattomasti vaan siksi, etten tule koskaan omistamaan Finnairin platinumkorttia. Ainoastaan valtavat määrät businessluokassa lentävät keräävät pisteitä siihen vaadittavan määrän.

Sisään platinum-puolelle astuttaessa lähes törmää tähän jakelupisteeseen, jossa vaihtoehtoja riittää. Ilahduttavaa on, että suomalaiset ginit ja whiskyt ovat hyvin edustettuina juomapuolella.

Shampanjaosastolla ei tulla koskaan näkemään suomalaista tuotetta. Erinomaisista vaihtoehdoista ei niissä ja muissa viineissä ole kuitenkaan puute. Olisipa platinumkortti 🙂

Tuossa paremman puoleisessa loungessa käy kuulemma päivän aikana 100-200 asiakasta, mutta aamupäivällä siellä oli lähinnä meitä bloggaajia.

Platinum Wing -loungen sisutuksessa on käytetty rohkeasti myös tummempaa sisustusta.

Ruokapuolen suhteenkaan ei liene valittamista, sillä loungen oma kokki pitää huolen siitä, että asiakkaiden tarpeet tulevat tyydytetyiksi. Ruokatilauksen voi tehdä a la carte -listalta ilman lisähintaa.

Niinpä niin! Pääsimme elämään herraskaista elämää edes hetken ja nauttimaan paitsi silmänruokaa myös maukkaita jälkiruokaherkkuja. Joku vääräleuka voisi todeta, että ”kyllä tämä aina kotiolot voittaa”.

Jottei pitkäkään pysähdys kävisi pitkäksi, on loungen yhteydessä saunatila, jota matkustavaiset voivat vapaasti käyttää platinum-osastolla.

Monenmoisia upeita loungeja on tullut nähdyksi vuosien aikana, mutta kyllä Finnairin uusi upea Platinum Wing lounge kuuluu maailman parhaiden joukkoon. Ei kun saunaan! Tai ei sittenkään 🙂 Muut saa nauttia!

 

 

Finnair Business Loungekin kelpaisi meille erittäin hyvin

 

Selvittyämme hämmästyksestä olimme valmiit siirtymään ”karvalakkipuolelle” eli vähintäänkin riittävän upeaan Finnairin Business Loungeen.

Ei näyttänyt huonolta tuollakaan puolella, jonne voi ostaa 55 €:lla (Schengen puolella 48 €) sisäänpääsyn 3 tunniksi vaikkei Finnairin kultakorttia olisikaan tai ei lentäisikään businessluokassa.

Business-puolella ei ole saunaa, mutta kylläkin erinomaiset suihkutilat.

Myös tämän puolen tarjoilut kestävät jopa kansainvälisen vertailun. Pääsimme nauttimaan maistuvan, monipuolisen lounaan.

Ravintolan tuore keittiömestari Juha Vuorenmaa kävi kertoilemassa kuinka paljon väkeä päivittäin käy syömässä, missä ruoka esivalmistetaan yms. Hyvältä kuullosti heidän konseptinsa.

Meitä bloggareita oli paikalla toistakymmentä. Loungetoiminnan päällikkö Minna Väätäinen (Experience Manager, Lounge & Airport) kertoili meille faktatietoja heidän toiminnastaan.

 

Lisäinfoa, lukuja yms. Finnairin loungesta voit lukea mm. parin bloggaajakollegan kirjoituksista:

Finnairin uudistetut lounget Helsinki-Vantaalla

Uutta ja uudistettua Helsinki-Vantaan lentokentällä

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.