· ·

Floridan Pensacolan parhaita paikkoja

Viikon kokemuksen perusteella voimme todeta, että Pensacola ei ole lainkaan Askompi asuinalue. Meillä oli mahdollisuus katsella Floridan Pensacolan parhaita paikkoja, varpaistella sotilastukikohtien vaaleilla hiekkarannoilla, tutustua Yhdysvaltain ilmavoimien NAVY:n ilmailumuseoon, piipahtaa Alabaman osavaltiossa  yms. Pakko myöntää, että serkkutyttö on valinnut miellyttävän asuinympäristön.

(USA:n kiertue lokakuussa 2011)

Olimme saapuneet edellisenä päivänä Pensacolaan lennettyämme Cessnalla 1600 km Wichitasta serkkuni Urpo-Juhanin kyydissä. Matkakuvaus k0kemuksineen löytyy tästä erilisestä matkakertomuksesta:

 

Ensimmäisenä iltana serkkuni Anna-Kaarina ja miehensä Tom veivät meidät syömään. Mukana oli myös heidän poikansa Kalle. Floridan viikko oli saatu hyvään vauhtiin.

Tutustuminen Floridan Pensacolan parhaisiin paikkoihin alkoi varpaistelulla Yhdysvaltain lentotukikohdan upeilla hiekkarannoilla

 

Lauantaina 8.10.2011 tutustuimme aluksi Yhdysvaltojen lennoston koulutustukikohdassa sijaitseviin upeisiin hienohiekkaisiin, valkoisena hohtaviin rantoihin.

Pyörremyrsky oli tehnyt joitain vuosia sitten tuhojaan ja kaatanut puita rannalta. Nyt oli jäljellä vain noin puolen metrin korkeudelta sahattuja kantoja, jotka tekivät rannasta jännittävän näköisen. Tuntui, että nuo upeat rannat nähtyämme olimme tulleet oikeaan paikkaan. Valitettavasti kova tuuli esti kajakin testaamisen. Ehkäpä
huomenna?

Kajakointia harrastava serkkuni Anna-Kaarina ei ollut tuohon aikaan kovin lihaissa kuosissa, joten oli pakko laittaa nämä kuvat päällekkäin. Jota samaa on noissa norjasäärisissä luontokappaleissa. 🙂

Pysähdyimme ihailemaan hienohiekkaista rantaa ja harrastamaan lomailun ehkä parasta tarjottavaa, varpaiskävelyä. Että osaa olla ihanaa!!!

Riittihän siellä monenlaista vekkulia villieläintä.

 

Piipahdus Alabaman osavaltion puolella

 

Sitten ajoimme Alabaman puolelle tutkailemaan todellisia turistipaikkoja. Hotelli hotellin vieressä,
mutta upeaa rantaa riitti. Kuitenkin Pensacolan jälkeen ei tuntunut hyvältä.

Pysähdyimme hakemaan turistitoimistosta esitteitä ja katsomassa miten pienet merikilpikonnat (vai mitä lienevät?) pesivät.


Sen jälkeen kävimme alueen varsinaisessa turistirysässä, vaatimattoman näköisessä kapakassa,
jossa oli melkoinen meininki päällä.

Pariskunta esitti elävää musiikkia ladossa, jonka katossa roikkui satoja rintsikoita ja pikkuhousuja. Keräilyinnovaatio tuokin. Osa porukasta tanssi, suurin osa seurusteli lasin ääressä lukemattomissa loosheissa.

Toisessa ladossa oli rauhallisempaa, joten pysähdyimme sinne nauttimaan vähän suolapalaa.

Rannalla soitteli steelrumpuorkesteri meneviä rytmejään. Olihan siellä lomatunnelmaa.

Nuoret pääsivät hassuttelemaan ja haaveilemaan Harrikka-ajelusta läpi Ameerikan…

Taatusti tuoreiden merenelävien kimppuun, olkaa hyvät!

 


Ajelimme sitten kämpille seutukunnan ykköspaikan, ”maailman parhaan” seefood-kaupan kautta. Eipä ole tullut matkoillamme törmätyksi vastaavaan.


Hallissa oli kymmeniä metrejä kala- ja äyriäistiskejä ja hirveä määrä väkeä. Joe lupaa, että mikään
tuore meren elävä ei ole 48 tuntia vanhempaa. Minuun teki vaikutukset etenkin äyriäisten ja
simpukoiden valtava valikoima. Ja tuoreita ostereita myytiin laatikoittain erittäin edulliseen hintaan,
ainakin eurooppalaisen mittapuun mukaan. A-K osti niitä muutaman kilon syömisiksemme.


Myös valtavien hummereiden kauppa oli ainutlaatuista. Ne uiskentelivat suuressa lasialtaassa sakset
sidottuina. Asiakas osoitti haluamaansa tuotetta ja myyjä pyydysti sen hänelle. Ollapa tuollaisia
herkkuja Suomessa tarjolla noin tuoreena. Ei kehtaa samana päivänä edes mainita Ruotsalaisen
rannalta pyytämiämme satoja täplärapuja 🙂

Saattaa arvata, että ilta päättyi varsinaiseen äyriäisjuhlaan. Anna-Kaarina loihti katkaravuista ym.
maittavan illallisen, jonka kruunasivat elävät osterit. Niiden aukaisussa tuli onneksi avuksi
lapsenlapsi Cory, joka oli tuolloin parikymppinen nuori mies. Ei ollut helppoa hommaa se.

Mutta osterit maistuivat ”ah niin tuoreilta”. Tällä kertaa niiden nautiskelu jäi minun ja A-K:n
herkutteluksi.

Muut tyytyivät kohteliaasti kannustamaan. Illallinen oli suberb!

Kuvassa vasemmalta Tom, Cory Kallen poika (Jussi), A-K:n siskon Marja-Liisan tytär Jaana ja Carl (Kalle).

Tämä kaunis piirros löytyy A-K:n ja Tomin kodin seinältä ja halusin ikuistaa sen muistoksi loisteliaasta piirtäjän, Jaanan taidosta.


Malja emännälle!

Ja pakko mainita, että sama tahti jatkui seuraavana iltana sillä poikkeuksella, että osterit grillattiin. Nyt herkutteluun osallistui jo muitakin.

 

Floridan Pensacolan parhaisiin paikkoihin kuuluu myös hiekkasaari 

A-K:n ja Tomin pihapiirissä kasvaa sitruspuita. Tämä greippipuu oli saanut kannettavakseen satoa, joka odotti kypsymistä.


Tästä päivästä tuli matkamme kohokohta. Lähdimme tutustumaan Pensacolan rannikon kilometrien
pituiseen saareen. Saari on vain 100-200 m leveä siltä läntisimmältä kohdalta, jota vastapäätä
ihailimme edellisenä päivänä upeita hiekkarantoja. Ja NYT se nautiskelu vasta alkoi.

Kohteemme oli siis juuri lennoston tukikohtaa vastapäätä oleva niemenkärki.

Ajatuksemme oli uida tuolla luonnonsuojelualueella, mutta pelko polttavista meduusoista sai meidät tyytymään
rantaveteen, jossa niiden liikkeet vielä tunnisti. Meillä oli sikäli huono tuuri, että nyt oli juuri se hetki vuodesta,
jolloin meduusat olivat liikkeellä laumoittain. Niitä lojui kuolemassa joka puolella rantahietikossa
niin, että oli paras katsella mihin astui. Edellisellä rannalla niitä oli vain muutamia, mutta nyt meille
liikaa.


Lunta vai hiekkaa, kas siinä pulma!


Varoitustaulu ennakoi opastuksellaan tälle seudulle niin tyypilliset tuulet, jopa myrskyt.

Samoin vaarallisista merenelävistä on omat liput. Tällä kertaa, valitettavasti, oli violetin lipun päivä.
Paratiisissakin on käärmeensä.

Kävelimme pitkät tovit hohtavan valkoisella rannalla tyrskyjen tuodessa mukavia aaltoja rantaan.


Monet rannat olemme kolunneet eri puolilla maailmaa, mutta tämä oli ehdottomasti yksi parhaista.
Valkoista, hienohiekkaista rantaa ei voita mikään. Ja kun väkeäkään ei ole juuri lainkaan, voi sanoa,
että kävimme Paratiisin esikartanoissa.

Ja serkkumme A-K on jo vuosikymmeniä saanut nauttia noista rannoista, reilun kymmenen vuoden ajan kajakoiden siellä delfiinien ja muiden merenihmetysten keskellä. Voin vain kuvitella, että siellä sielu lepää.

Nyt tyydyimme siis kävelyyn ja simpukan kuorien keräilyyn.

Rantaan tuli yksijalkaisen kahlaajan muodossa (ks. kuva postauksen alussa), jonka kalansyöntioperaatiota ihastelimme tovin. Anna-Kaarinalla on kuulemma yksi sellainen ystävänä yhdellä rannalla.Tässä siitä videon pätkä:

 


Hauskaa loimme itsellemme myös ”soivan hiekan” johdosta. En muista aiemmin törmänneeni ilmiöön, jossa liian matala askellus aikaansaa hauskan äänen jalan pohjassa. Sen tajuttuamme perustimme Urpo-Juhanin kanssa välittömästi bare foot- rytmiryhmän, joka askelsi pitkin rantaa:

Tässä soivaa hiekkaa videon muodossa:

Piipahdus Fort Pickensin puolustuslinnaan

 

Seuraavaksi päätimme piipahtaa Fort Pickensin linnaan. Se on ollut aikoinaan merkittävässä roolissa Pensacolan rannikon puolustuksessa.

Pojkarna är gossarna, vanhempinakin 🙂  Alueella on myös vanha linnoitus, jossa kävimme jo
aiemmin pistaytymässä. Siitä seuraavassa pari ”päg”- kuvaa.

Miljoonan dollarin kapakka

Jottei päivästä jäisi liian yksitoikkoinen maku, ajoimme vielä paluumatkalla Pensacolan vanhaan
keskustaan. Sieltä löytyi Tomin kantapaikka, jonka neljäs varsinainen jäsen hän on. Siitä merkkinä
on oma kantapöytä, jossa on hänen nimensä laattaan kirjoitettuna. Jokaisella jäsenellä on myös
numeroidut nimikkomukit odottamassa isäntäänsä. Johtuuko sunnuntai-iltapäivästä vai mistä, mutta
tämä pubi oli aivan täynnä, kymmenistä huoneistaan huolimatta!

Paikka on jo pelkästään sisustuksensa puolesta nähtävyys, mutta kaiken kruunasivat dollarit.
Paikan katoissa roikkuu YLI MILJOONA dollarin seteliä, riihikuivaa rahaa. Jokainen raha on
niitattu seinään tai kattoon kiinni ja kaikissa niissä oli lahjoittajansa nimi, päiväys ja jokin
tervehdys.

Jäi sinne meiltäkin. Yrittäkää etsiä, kun vierailette.

WC-oven harhautus oli siinä, että miesten ovessa oli tällainen lappu, joka osoitti naisten
resteroomin olevan vasemmalla. Jååpa jåå!

 

Floridan Pensacolan parhaisiin paikkoihin kuuluu myös Yhdysvaltain NAVY:n ilmailumuseo

 

Ma 10.10.10 oli vanhimman lapsenlapsemme Rasmuksen 10-vuotissynttäripäivä. Tuo suuri juhlapäivä oli ensimmäinen, ettei aurinko hellinyt meitä. Siispä museokierrokselle sotilastukikohtaan. jossa
on esillä valtava määrä lentokoneita siltä ajalta, kun Yhdysvaltojen armeija on niitä käyttänyt.

Puistotien varressa olevat pelkistetyt haudat muistuttivat siitä, että ollaan tultu sotilasalueelle.

Tähän NAVYn koulutuskeskuksessa sijaitsevaan ilmailumuseoon on ilmainen pääsy. Ainoastaan
erikoispalvelut, kuten huippuhieno lentokoneiden ja Blue Angels- taitolentoryhmän historiasta
kertova elokuva, ovat maksullisia.

Halleissa oli koneita eri vuosikymmeniltä ja aikaa siellä olisi saanut kulumaan vaikka kuinka kauan.
Kiersimme näyttelyn kuitenkin reilussa parissa tunnissa. Yksi mielenkiintoisimpia
kurkistelupaikkoja oli Yhdysvaltain entisen presidentin George W, Bushin käytössä ollut
helikopteri, jonka sisätiloja yleisö pääsi ihmettelemään.

Tämä helikopteri on kuljettanut Yhdysvaltain prseidenttiä George W. Bushia.

Monenlaista ilmalaivaa löytyy tuosta museosta.

Maailmanlaajuisesti kuuluisimpia lentokoneita lienevät nämä Sinisten Enkelien koneet, jotka ovat tehneet lentonäytöksiä eri puolilla maailmaa, taisivat käydä jopa Suomessa jokunen vuosi sitten? Tuo vuosittain vaihtuva huipputaitavien lentäjien ryhmä kiertää vuoden ajan ympäri maailmaa erilaisissa lentonäytöksissä esittäen virtuoottisia kuvioita rajussa vauhdissa siipi siivessä lentäen. Ei ihme, että nuo äijät ovat niin kovassa maineessa lentäjien, kuten myös taitolennot aloittaneen Urpo-Juhanin mielessä. Näytti olevan tiimityötä vimpan päälle se.

 

Pensacolan majakka

 

Museosta siirryimme kadun toisella puolella sijaitsevaan Pensacolan majakkaan, joka sijaitsee sillä rannalla, josta aloitimme rantakävelymme lauantaina.

Majakkaan pääsi tutustumaan, kun maksoi pääsymaksun ja suostui nousemaan sisäkaiteettomat
kierreportaat. Että osasi pieni ihminen mennä kovvaa, kun Marjatta kipusi korkean majakan
huipulle peläten, että joku tulee vastaan. Sääntönä oli, että ylös nouseva väistää keskelle, jossa ei
ollut niitä kaiteita 🙂 Me muut yritimme pysyä perässä parhaan tahtomme mukaan.

Mielenkiintoiseksi tuon erään Yhdysvaltojen vanhimmista majakoista tekee mm. se, että siellä
kummittelee 🙂 Siellä pyörikin jokin tv-sarjanauhoite, joka oli tehty majakassa kummituksen
arvoitusta etsien. Oli se jännä paikka! Sulle mä lempeni annan, …

Pääsimme onneksemme näkemään myös delfiiniparvien vauhdikasta menoa majakan rannikolla. Harvinaista herkkua kauempaakin nähtynä. Tässä kuvassa näkyy myös luonnonsuojelualue, jonne meduusat olivat tehneet rynnäkön tulomme kunniaksi.

 

Pakkohan sitä on käydä varpaistelemassa aina, kun se on mahdollista.

Se olikin tämän matkamme viimeinen varpaistelukokemus. Lähtöpäivä kohti Coloradoa oli edessä.

 

Kaikki hyvä loppuu aikanaan

 

Maanantai-illasta tuli meidän jäähyväisilta, sillä säätiedotuksen mukaan kannatti lentää tiistaina. A-K ja Tom veivät meidät ja lähipiirin jälleen ulos syömään.

Tällä kertaa oli vuorossa ravintola, jonka buffetpöydät veivät vertoja Ruotsin laivojen valikoimille. Etenkin minuun teki vaikutuksen äyriäisten valtava määrä ja loistava sushi-valikoima. Eipä sitä tarvinnut juuri muuta katsellakaan
lautaselleen ja silti vatsa paisui luonnottomaksi.

Kiitokset isäntäperheelle ylitse vuotavasta vieraanvaraisuudesta aamuin illoin. Kyllä kelpasi istua jatkuvasti valmiiseen pöytään.

 

Matkamme jatkui Wichitan kautta Coloradoon ja New Mexikoon, joista löytyy erilliset matkakertomukset.

Tutustumista Coloradon vuoristoon

 

New Mexico kannattaa katsoa Yhdysvalloissa

 

Samankaltaiset artikkelit

3 Kommenttia

  1. Voi, miten sydämessä kaihertaa näitä kuvia katsellessa, kun tiedän, että oma Amerikan-reissu jää tältä kesältä varmaankin väliin. Upeita rantoja ja maisemia. Kiitos unelmointihetkestä.

    1. Ollos hyvös Sanna! Meillä oli ajatuksissa olla Floridassa maaliskuussa häissä ym., mutta työkiireet ym. siirsivät reissun tulevaisuuteen. Ehkkä onneksi niin, sillä paluulennon kanssa olisi ollut säätämistä, No, joskus taas…

  2. Tuo ranta, jossa hirmumyrsky oli käynyt, on omaan silmään ihan todella upea. Eikä tuo kuva harmaahaikarastakaan ole hassumpi!

    Noihin hummereihin liittyen tulee mieleen kokemuksemme Raja Ampatissa. Siellä hummereita pidettiin suuressa verkolla rajatussa altaassa. Kun halusimme ostaa yhden, kalastaja hyppäsi itse pääedellä altaaseen ja sukeltaen kävi hakemassa yhden ja kun nyökkäsimme hyväksyvästi, tuli hän hummerin kanssa pois altaasta! 🙂

    Todella herkullisen näköistä sushia tosiaan. Kalan ja riisin suhde ainakin juuri oikea!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *