Lanzaroten huippukohteisiin tutustumassa Kristinan retkellä

(Toteutimme tämän risteilyn yhteistyössä Kristina Cruisesin kanssa.)

Karun kaunis saari Lanzarote, jossa näkyy kaikkialla pienen suuren miehen Cesar Manriquen kädenjälki oli yksi Kristina Cruisesin risteilymme kohokohdista. Kävimme tutustumassa Lanzaroten huippukohteisiin erillishintaisella Kristinan retkellä, jota voi todella suositella. Esim. pelkästään tutustuminen tulivuoren purkauksen johdosta syntyneeseen kansallispuistoon olisi yhtä tuskaa ilman bussimatkalaisille suotua etuoikeutta. Autojonot olivat sitä luokkaa, ettei niitä kestäisi naapurin Erkkikään.

Esittelen tässä matkakertomuksessa Timanfayan kansallispuiston lisäksi toisen retkipakettiin kuuluvat kohteemme eli vierailun Lanzaroten huikean maalari-kuvanveistäjä-arkkitehdin Cesar Manriquen kodin. Sellaisessa voisi vaikka itsekin viihtyä.

Lanzaroten pysähdys oli mukana Kristina Cruisesin Kanarian saarten, Madeiran ja Marokon risteilyssä. Tein aiemmin tästä hienosta matkastamme muutaman matkakertomuksen, mutta säästin tämän kirjoituksen odottelemaan, että matkustaminen sallittaisiin jälleen koronarokotusten ansiosta. Tässä kooste matkastamme:

Neljä Kanarian saarta, Madeira ja Marokko viikossa? – Haloo!

Muut matkakertomukseni löytyvät tämän artikkelin lopusta.

 

Timanfayan kansallispuisto on Lanzaroten suurin ja tunnetuin nähtävyys

 

Lanzaroten suurin ja tunnetuin nähtävyys on ehdottomasti Timanfayan kansallispuisto. Alue sai nykyisen muotonsa 1700-luvun tulivuorenpurkauksissa ja on nykyisin karun kaunis laavakenttien ja tulivuorten muodostama kokonaisuus.

Matkan varrella voi jo ihailla kaunista kuumaisemaa. Näitä rakennelmia on väsätty kasvien suojaksi. Mm. viiniköynnökset kasvavat noissa karsinoissa.

Kilometrien mittaiset autojonot odottavat päivittäin pääsyä näkemään tuon luonnon luoman taideteoksen ja todistamaan, kun ravintolan grilliruoat valmistetaan luonnon tarjoamalla jatkuvalämmitteisellä grillillä.

Jos pääset katsomaan autojonoa tästä näkövinkkelistä tuon karun kauniin tulivuoren yli, olet jo voittaja. Me tulimme paikalle aamulla, jolloin jonot olivat vielä kohtuulliset. Kokemuksemme mukaan aamuajankohta on siis erittäin järkevä.

Näyttää kuin nämä kulkupelit ulostautuisivat bussista omille teilleen.

 

Montanas de Fuegon vierailukeskus

Montañas de Fuego vierailukeskukseen on 12/6 € pääsymaksu. Sieltä löytyy myös matkamuistomyymälä sekä ympyränmuotoinen El Diablo-ravintola jossa voi maistella tulivuoren lämmössä kypsennettyjä kanarialaisia ruokia.

Parkkipaikalla oli mieletön tungos, jossa arempi kuljettaja saattaisi jopa hermostua, sillä tilaa ei ole ylipaljon.

Aloitimme tutustumisen pienellä tulivuorinäytöksellä.

Pakko on uskoa, että kuumaa se on.

Paikallisen geysirin saa aikaan, kun heittää sangollisen vettä onkaloon.

Ja niin on marjat, että grilliruoka valmistuu jatkuvalämmitteisessä grillissä. Kätevää!

El Diablo-ravintolasta on vähintäänkin kohtuulliset näkymät.

Vierailukeskuksessa on myös matkamuistomyymälä, josta saa ostella mm. aloe veraa ym. rasvoja. Oppaamme Tapio Reingoldt käänsi ryhmällemme konsulentin sepustukset.

 

Bussilla laavakenttiä ihailemaan

Omin kyydein paikalle tulleen pääsymaksuun sisältyy bussikierros, jossa pääsee katselemaan ”kuumaisemia” eli laavakenttiä nauhoitettujen opastuksien avulla. Omalla autolla kansallispuistossa ei saa kulkea.

Kuvassa näkyvän ravintolan pihasta alkavat nuo linja-autokierrokset. Me teimme kierroksen tosin ryhmämme omalla bussilla Tapion opastuksella.

Bussikierroksen aikana saakin sitten ihmetellä ja ihailla maisemia kaikessa rauhassa.

 

Lanzarotella näkyy kaikkialla pienen suuren miehen Cesar Manriquen kädenjälki

 

Teimme pari vuotta aiemmin oman saarihyppelymme ja vietimme silloin reilun viikon Lanzarotellakin. ”Löysimme” tuolloin pienen suuren miehen Cesar Manriquen, jonka kädenjälki tuntui näkyvän kaikkialla. Tässä artikkelini, josta selviää millaisesta suuuruudesta on kyse.

https://appamatkustaa.fi/kanarian-saarihyppely-2017-osa-5-lanzarote-huikea-paiva-mestari-cesar-manriquen-kadenjaljilla/

(HUOM! Osa alla olevista kuvista on tuolta edelliseltä matkaltamme. Laitoin ne mukaan täydentämään kuvausta tuosta huikean hienosta paikasta.)

Tällä kertaa kävimme tutustumassa ainoastaan liikenneonnettomuudessa 1992 kuolleen Cesar Manriquen kotiin, jonka tämä huikea taiteilija suunnitteli itse jokaista yksityiskohtaa myöten.

César Manrique menetti henkensä Fobos Tahíchen LZ-1-liikenneympyrässä. Liikenneympyröiden puolesta puhujan Manriquen tuulileluveistos Monumento del Campesino on pystytetty symbolisesti tai sattumoisin toisen liikenneympyrän viereen.

Silloin, kun kaikki oli vielä hyvin…

Laavakivistä kasatut aidat toimivat Lanzaroten saarella kasveillekin tuulensuojina.

Cesar Manriquen koti on taideteos, joka ulottuu pihalta sisälle.

Talo on rakennettu laavakentälle niin, että ikkunoistakin aukeaa taidetta.

Jokainen yksityiskohta on mietitty tarkkaan, jopa kulkuväylät.

Taiteilijan silmä on jättänyt jälkensä kaikkialle.

Valokuvat ovat löytäneet paikkansa paitsi seinille, myös pöytien kansiin.

Jopa ovista on tehty taidetta.

Mehikukka Lanzaroten pienelle suurelle miehelle Cesar Manriquelle. Täällä nousee hattu hänen taiteelleen ja elämäntyölleen.

Tästä linkistä löytyy lisätietoa taiteilijan taideteoksista yms.

 

Onnittelut ja kiitokset Kristine Cruisesille erinomaisesta retkipäivästä. Hyvät ovat valinnat!

 

TARJOUS APPA MATKUSTAA -BLOGIN LUKIJOILLE!

Kristina Cruisesin vuoden 2021-2022 Kanariansaarten risteilyille on voimassa ennakkovaraajan etu!

Saat 189 € arvoisen retkipaketin (sis. 3 retkeä) veloituksetta, kun varaat talven Kanarian risteilyn hyvissä ajoin (retkietuja on saatavilla rajoitetusti).

Tee varaus: https://www.kristinacruises.com/matkakohde/kanarian-risteilyt/,

soittamalla Kristina Cruisesille puh. 05 211 44 (ma-to klo 10-14) tai sähköpostilla info@kristinacruises.com

 

Kristina Cruisesin Kanaria-Madeira-Marokko -risteilymme muut matkakertomukseni löytyvät tästä alta:

 

Marella Explorer Kristina Cruisesin Kanarian saarten risteilyn laivana

La Palma on kaunis kappale tuntemattominta Kanariaa

Madeiran Funchalin parhaat paikat päivässä (Pieni matkaopas)

Taroudant on Marokon Pikku-Marrakech

 

 

Comments

  1. Timanfayan kansallispuistossa olenkin halunnut pitkään päästä vierailemaan. En ollut tajunnutkaan, että vierailu tapahtuu bussin kyydissä samalla tavalla kuin esimerkiksi Alaskan Denalissa. Hauskankuuloinen muuten tuo ravintola, piti oikein googlettaa nettisivut. Yllättävänkin kohtuulliset hinnat näytti olevan.

  2. Jep. Niin se menee. Siinä mielessä voisin kuvitella, että kannattaisi napata jokin retkiryhmä ja mennä sen mukana. Selvitin asiaa ja turistibusseille on annettu oma tuloaika, jolloin ne pääsevät sujuvasti sisuksiin. En lähtisi jonottamaan vuokra-autolla tuonne.

  3. […] Lanzaroten huippukohteisiin tutustumassa Kristinan retkellä […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.