Pestana Promenade Hotel Ocean Resort on hotelliperheen nuorin vesa Madeiralla

Madeiran hotelleista on esittelyvuorossa nyt Pestana Promenade Hotel Ocean Resort, jossa asuimme viikon verran vuoden 2013 matkallamme.

Madeira on yksi suosikkikohteistamme maailmassa. Olemme käyneet siellä 6 kertaa ja nyt maaliskuussa 2022 menemme sinne pariksi viikoksi, jälleen RCI-viikko-osakejärjestelmään kuuluvan Pestana-ketjun hotelliin eli aiemmin esittelemäämme Pestana Grandiin.

 

Pestana Promenade Hotel Ocean Resort on Pestana-perheen nuorin vesa 

 

Olimme käyneet ensimmäisen kerran jo vuonna 2009 tutustumassa noin 3 km päässä Funchalin keskustasta sijaitsevassa Pestana-ketjun uusimpaan tulokkaaseen Pestana Promenade Hotel Ocean Resortissa (#A288), joka kuuluu myös RCI-tarjontaan aiemmin esittelemieni Pestana Carlton Tower Suitesin ja Pestana Grandin tapaan.

 

Pari pikavisiittiä Promenadeen

Majoituimme vuonna 2009 Pestana Grandissa ja kävimme ystäviemme avittamana katsomassa Promenaden huoneistoja. Hotelli teki meihin vaikutuksen ja viimeistään sen nähtyämme oli pakko myöntää, että RCI:n pistejärjestelmä on meidän juttumme.  Edulliseen 199€ hintaan + noin 50 000 pisteellä saa viikoksi käyttöön 4-5 tähden hotellista huoneiston, joten viikkohinnaksi tulee reilut 400 €. Halvalla menee mutta menköön.

Pestana-ketjun suomalainen edustaja Anitta Kinnunen esitteli meille tuolloin Promenaden huoneistoja. Tässä muutama kuva tuosta ensimmäisestä kosketuksestamme tähän ketjun uusimpaan hotelliin.

Pestana Promenade
Tämä kuva on Promenaden studiosta, jossa on pieni keittosyvennys.
Pestana Promenade Madeira
1 mh huoneistossa on kunnollinen keittiö ruokapöytineen.

Pestana Promenade Madeira

Esittelykierroksella kävi ilmi, että tyylikkään huoneiston viikkohinta oli vuonna 2013 kohtuullinen 9500€, mutta koska meillä oli tuolloin Holiday Club Katinkullassa ja Holiday Club Saimaalla pisteisiin sidotut viikot, kauppoja ei syntynyt. Lähes koko maailma oli jo tavoiteltavissa olemassa olevilla pisteillämme.

Kävimme vuoden 2010 matkallamme moikkaamassa ystäviämme Larvoja Pestana Promenadessa.
Viihtyisä 1 mh huoneisto teki meihin vaikutuksen.

Larvojen 1 mh:n kämppä oli todella upea, joten aloimme haaveilla, että RCI ottaisi sen osaksi järjestelmäänsä ja pääsisimme testaamaan Promenaden.

 

Asumiskokemus Pestana Promenade Hotel Ocean Resortissa

 

Haaveemme toteutui syyskuussa 2013, jolloin menimme asumaan viikoksi Pestana Promenade Hotel Ocean Resortiin.

Pestana Promenade

Pestana Promenade
Pestana Promenade sijaitsee rannalla, joten lähes kaikista huoneistoista on merinäköala.

Huomaan, etten ollut ottanut kuvia yhteisistä tiloista enkä ravintolasta. Tässä ainoa julkaisukelpoinen 🙂

 

Tilavat huoneistot

Pestana Promenaden huoneistot ovat tilavia ja moderneja.

Saavuimme hotelliin myöhään illalla ja pakkohan sitä oli heti alkaa tehdä lomasuunnitelmia saamamme esitenipun avulla.
Pestana Promenade
1 mh huoneistot ovat tilavia ja viihtyisiä.

 

Allasalue puutarhoineen on viihtyisä

Alla muutamia kuvia hotellin allasalueesta ja puutarhasta.

En ollut kirjoittanut matkapäiväkirjaa tältä matkalta, joten näihin kuviin ja tunnelmiin päättyy tämä postaus.

 

Tässä vielä postaukset parista muusta testaamastamme Pestana-hotellista:

Pestana Carlton Tower Suites Madeiralla avasi meille RCI-maailman

Testattavana upea Pestana Grand Hotel Madeiralla

 

Vinkkejä please!

Madeiralta löytyy monia muitakin Pestana-hotelleja, mm. Village ja Miramar.

Vinkatkaa tässä alla olevassa keskustelufoorumissa mihin RCI-hotelliin meidän kannattaisi mennä jatkossa ja miksi?

Comments

  1. Upeat merinäköalat hotellilla. Kiva, että olette löytäneet teille mieluisan tavan reissata. Tunnutte olevan hyvin tyytyväisiä RCI-osakejärjestelmään.

    1. Kyllä Marika. Olemme ainakin toistaiseksi olleet todella tyytyväisiä. Vähän on huolestuttavia uutisia kehityksestä tullut, mutta omat kokemuksemme toistaiseksi myönteisiä. Silkkaa säästöä hyvissä huoneistoissa/hotelleissa.

  2. Tuula Tarkela says:

    Hei, jäin vähän ihmettelemään viikkohintaa 9500 euroa luettuani juttunne???

    1. No nythän mä hokasin 🙂 Mietin ensin, että mistä ihmeen hinnasta kyselet. Tarkoitan, että hotellista sai tuolloin yhden viikon ostetuksi tuolla hinnalla omakseen eli joka vuosi samaan huoneistoon vastikemaksun hinnalla sen jälkeen, kun kauppa on tehty. En tiedä yhtään tämän hetken vastikehinnoista. Sattuuko joku lukija tietämään mitä maksaa tällä hetkellä?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.