Thaimaan Koh Lanta on saari, jonne voisi vaikka palata. Tällaisiin ajatuksiin tulimme Thaimaan saarihyppelymme kolmannessa kohteessa. Koh Lantan vahvuuksia ovat sopivan pieni koko, monet kauniit varpaistelurannat, mukavat ravintolat, viihtyisät kylät ja monet muutkin asiat.
Guangzhou (Kanton) on miljoonakaupunki, jossa pääsimme ensimmäisen kerran vilkaisemaan kiinalaista elämänmenoa. Siellä tunsin oloni ajoittain lähes jättimäiseksi kävellessämme paikallisten…
Hainan on kiinalaisten lomaparatiisi. Kiinaa ei välttämättä pidetä rantalomakohteena, mutta kyllä se taipuu siihenkin. Ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa kokemuksemme…
Vuosi 2018 oli meille upea matkailuvuosi. Löydät alta koosteet (= linkit matkakertomuksiin) matkoista, jotka ovat suuntautuneet Sri Lankaan, Arabiemiraatteihin, Kreetalle, Luostolle,…
Viimeisimmän Thaimaan matkamme aikana Pattayan rannat olivat vielä kapeat eikä suosikkiliikuntamuotomme ”varpaistelu” onnistunut siellä (Nyt onneksi tilanne on siellä parantunut ja…
Koh Samet sijaitsee Thaimaan Rayongissa, Siaminlahden pohjoisrannalla, noin 80 km suomalaisten suosikkipaikalta Pattayalta. Teimme sinne päivän reissun emmekä pettyneet….
Thaimaan Pattayasta on vuosikymmenien aikana tullut suomalaisten suosikkipaikka. Sen maine on sittemmin kärsinyt ns. seksiturismin myötä. Teimme tämän matkan…
Hallinnoi evästeiden suostumusta
To provide the best experiences, we use technologies like cookies to store and/or access device information. Consenting to these technologies will allow us to process data such as browsing behavior or unique IDs on this site. Not consenting or withdrawing consent, may adversely affect certain features and functions.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
The technical storage or access is strictly necessary for the legitimate purpose of enabling the use of a specific service explicitly requested by the subscriber or user, or for the sole purpose of carrying out the transmission of a communication over an electronic communications network.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.