Vaellus Madeiran huikeimmassa paikassa Pico do Arieirolla

Odotuksemme olivat huipussaan lähtiessämme vaeltamaan Madeiran huikeimpaan paikkaan Pico do Arieirolle. Olimme tutkineet sääkarttoja suurennuslasilla ja kyselleet paikallisilta (mm. taksikuskimme Ruben) heidän näkemyksiään sääennusteista. Edessämme oli matkamme korkein ja tärkein vaelluskohde, jonne halusimme ehdottomasti päästä hyvän sään aikana. Väärällä korkeudella olevat pilvet sadepilvistä puhumattakaan pilaisivat päiväretkemme auttamattomasti, joten tarvitsimme ripauksen onneakin, että pääsisimme näkemään maisemia Madeiran katolta. Tällä kertaa ennusteet pitivät ja kansa tiesi, sillä retkestä huipulle muodostui matkamme huippu huolimatta, että vaelluksemme keskeytyi odottamattomasta syystä.

Olimme käyneet mammun kanssa vaeltamssa kerran aikaisemmin samassa paikassa. Olen tehnyt tuosta ikimuistoisesta retkestä postauksen:

Madeiran korkein kävelyreitti Pico do Arieiro – Pico Ruivo kannattaa kokea

Tuon vaelluksen muistojen varassa halusimme viedä perikuntaamme eli aikuiset lapsemme kokemaan tuon unohtumattoman reitin. Olimme nyt mammun ja apan 140-vuotismatkalla, sillä saimme lapsiltamme vuonna 2021 70-vuotislahjoiksemme lennot Madeiralle ja takaisinkin 😉 Lahjaan kuului ehto, matka tehdään yhdessä heidän kanssaan. Se kuuluikin sarjaan ”tarjous, josta ei kannata kieltäytyä”.

Onnistuin saamaan meille huoneistot Pestana Grandista, joten fasiliteetit olivat kunnossa. Kirjoittelen erillisen postauksen tuosta hienosta hotellista myöhemmin.

Pestana Grand
Ydinperheemme Maiju, Antti, Asko, Anne ja Marjatta yhteiset reissut ovat harvinaista herkkua.

Hovikuljettajan kanssa saarta kiertämään

Olin saanut ystävältäni Karilta vinkin kuljettajasta, jota hän on käyttänyt jo kauan hovikuljettajanaan. Koska meitä oli nyt lähdössä 5 hengen seurue, päätimme hyödyntää tuota mahdollisuutta ja helpottaa liikkumistamme etenkin siinä tilanteessa, jos vaelluksen lähtöpaikka ei ole sama kuin päättymispaikka. (Sellaisesta oli nyt kyse, kun olimme päättäneet ottaa haasteeksi tuon yllä mainitsemani Pico do Arieiro -Pico Ruivo -reitin.)

Otin yhteyttä Rúben Martinsiin sähköpostin frvmartins@hotmail.com kautta ja sovin, että hän hakee meidät lentokentältä. Päätimme, että lentokenttäkuljetuksen hinta on ryhmällemme 25 € vaikka meitä onkin enemmän kuin neljä. Lupasimme sitten käyttää hänen palvelujaan myös myöhemmin ja tämä päiväretki vuoristoon oli nyt ensimmäinen lisäretki.

PS.  Jos tarvitset kuljetusta lentokentältä 5-8 h seurueelle, ota yhteyttä Rúbeniin sähköpostilla, mainitse tunnus ”appa” ja saat kyydin tuolla normihinnalla 25 €.

PS2. Rúbenia kannattaa käyttää kuljettajana siitä syystä, että hänellä on hyvä kielitaito, hyvä tilava auto, riittävä paikallistuntemus ja muutenkin mukava mies 🙂 

Hovikuljettaja on etenkin suurehkon ryhmän hyvä kaveri, sillä hänen autoonsa mahtuu 8 kuljetettavaa.

Rúben tuli sovittuna aikana hakemaan meidät Pestana Grand -hotellistamme. Edellisenä iltana hän oli jo  kyydinnyt meidät vuoristoon illalliselle ja takaisin.

(Maiju joutui jättämään tämän vaelluksen väliin, sillä hänen polvensa ei ollut vielä leikkauksen jälkeen siinä kunnossa, että se kestäisi tuon retken rasitukset.)

Pico do Arieirolle on vajaan tunnin matka varsin nousujohtaista, mutkaisaa tietä yli 1,5 km korkeuteen.

Rúben käytti meitä matkan varrella Monten pohjoispuolella katsomassa tätä komeaa The Our Lady of Peace sanctuary -patsasta.

Tuo patsas on tehty 1. maailmansodan loppumisen muistomerkiksi paikalle, jonne kulki 1900-luvun alussa Monten rautatie (Monte Railway). Tämä 4 km pituinen rata lopetti toimintansa vuona 1943.

Nyt Montelle pääsee kaapelivaunulla, joka on erittäin suosittu. Sillä noustessa pitää varautua pitkiin jonoihin huolimatta siitä, että se kuljettaa 800 matkaajaa tunnissa Monten kauniiseen kylään.

 

Tämä patsaan vieressä oleva pieni kappeli oli kiinni.

 

Tavoitteeksi vaellusreitti Pico do Arieiro -Pico Ruivo

 

Olimme siis ottaneet tuon päivän kävelyreitiksi matkan Pico do Arieiro -Pico Ruivo. Tiesimme, että se on noin 14 km pitkä vaativa reitti, mutta koska se ei ollut osoittautunut kymmenkunta vuotta aiemmin lainkaan liian suureksi haasteeksi, päätimme rohkaista mielemme. Meillä oli lisävarusteena kävelysauvat, jotka osoittautuivatkin oivaksi välineeksi tuolla vaikeahkolla reitillä.

Pico do Arieiron huippu on saaren kolmanneksi korkein kohta, (1818 metriä) huippu Pico Ruivon ja Pico das Torresin jälkeen.

Tutkimme lähtöpaikassa Pico do Arieirolla karttaa Rúbenin kanssa ja sovimme tapaamispaikan, jossa olisimme noin 5 tunnin kuluttua.Pico do Arieiro

Reitin lähtöpisteessä on kahvila, WC ja matkamuistomyymälä, joista etenkin kahta ensimmäistä kannattaa hyödyntää ennen 4 tunnin kävelyä. Matkalla ei olisi tarjolla tuollaisia ylellisyyksiä, joten tankkaus, tyhjennys ja nesteen hankkiminen viimeistään sieltä on viisautta.

Pico do Arieiro

Säähavaintopallo (?) näkyy kaivolta kotia, joten se on hyvä maamerkki, jos reitillä saattaisi harhautua väärälle polulle.

Polun alkupisteessä oli  maahan tallottuna kangas, jossa (huomasimme sen vasta, kun palasimme lähtöpisteeseen) ilmoitettiin, että reitti on poikki. Tuskin olisi meihinkään tehonnut syystä, että ”muurahaisjoukot” painoivat eteenpäin Pico Ruivon kiilto silmissä.

Pico do Arieiro

Pico do Arieiro

Kauniit maisemat alkoivat heti  reitin alusta.

Pico do Arieiro

Pico do Arieiro

Ylös alas ylös alas oli vaeltajan reitti. Vahva vaijeri seuraili reittiä ja auttoi matkamiestä säilyttämään tasapainonsa silloinkin, jos jyrkät pudotukset alkoivat sitä horjuttaa.

Pico do Arieiro

Pico do Arieiro

Pico do Arieiro
Tässä vaiheessa matkaa hymy oli vielä herkässä mammulla, Antilla ja apalla.
Pico do Arieiro
”Täällähän minä, täällähän minä. Mitä sulle kuuluu, kiitoksia hyvää…” taisi laulella ilosta halkeamispisteessä oleva tyttäremme Anne.

Pico do Arieiro

Harvemmin sitä pääsee pilvien yläpuolella vaeltelemaan ja ihastelemaan.

Pico do Arieiro

Sama minne päin katseli aina oli huikeita maisemia edessä.

Pico do Arieiro
Anne onnensa kukkulalla.

Pico do Arieiro

Pico do Arieiro
Päältä katsoen tämä vaikuttaa hurjalta, mutta turvakaiteet tekevät vaeltamisesta vähintäänkin viihdyttävää. Märällä kelillä varsinkin tällaisissa paikoissa kannattaa pitää kieli keskellä suuta tai siirtää vaellus kuivaan päivään.

 

Tunnelit olivat poikki, joten jouduimme palaamaan takaisin

 

Käveltyämme noin tunnin ja laskeuduttuamme muutaman sataa metriä alaspäin, tulimme ensimmäiseen tunneliin. Saarella oli satanut pari viikkoa aikaisemmin lunta ja sen vaikutukset näkyivät. Polku muuttui osin liejuiseksi ja seurueemme valkoiset kengät saivat uutta väriä kylkeensä.

Kävelimme ensimmäisen noin 100 m pitkän tunnelin toiseen päähän ja huomasimme, että märkää oli. Emme malttaneet olla Antin kanssa laulamatta. Finlandiat ym. kaikuivat mukavasti tunnelissa ja kanssakulkijat antoivat ansaitut aplodit duolle 🙂

Läpäistyämme tunnelin pysähdyimme jututtamaan kanssakulkijoita, joita oli paljon ja jotka vaelsivat molempiin suuntiin. Saimme kuulla vastaantulijoilta, että seuraava tunneli siellä jossain edessä päin oli suljettu. Ilmeisesti enkelin eteiseen tehnyt lumi oli jälleen tehnyt tepposensa.

Pidimme pikapalaverin seurueemme kanssa ja päätimme palata takaisin. Pari kilometriä tuota reittiä oli ollut ihan riittävää kuntoilua, joten jääköön torsoksi tämä reissu. Mutta mitä vielä, ei  jäänyt!

Lähdimme kulkemaan takaisin samaa reittiä, jota olimme tulleet. En olisi uskonut kuinka haastava paluureittimme tulisi olemaan. Meille ei ollut jäänyt lainkaan raskasta mielikuvaa edellisestä kävelystämme tuolla reitillä, mutta emme olleetkaan nousseet Pico do Arieirolle vaan laskeutuneet sieltä alas. Vaikka reitti oli ollut jatkuvaa alas-ylös-meininkiä, olimme menneet satoja metrejä alemmaksi lähtöpaikaltamme.

Pico do Arieiro

Voin vilpittömästi vakuuttaa, että tuolla paluumatkalla otettiin meistä seitsenkymppisistä mittaa. Oli pakko pysähtyä ajoittain keräämään voimia. Lohdutukseksemme havaitsimme, että meitä paljon nuoremmatkin olivat lujilla paluukyytinsä kanssa. Noustavia portaita oli PALJON ja ajoittain niiden nousema oli vähintäänkin kohtuullisen korkea. Ja nousu oli JYRKKÄ!

Pico de Arieiro

Matka takaisin lähtöpisteeseen kesti noin tunnin vaikka kilometrejä ei ollutkaan  kuin ehkä kaksi. Tuolta jostain olimme nousseet tähän pisteeseen.

Pico do Arieiro
Vesipullo ja riittävän hyvä kunto olivat oivat välineet matkavarustukseksi.
Pico do Arieiro
Elleivät Anne, mammu ja Antti ole aikuisten oikeasti onnellisia tuossa hetkessä, minä en ymmärrä katseista ja ilmeistä yhtään mitään.

Pico do Arieiro”Jaffa”, cappuccino, olut ym. maistuivat parin tunnin todella rankan vaelluksen jälkeen äärimmäisen hyvälle. Me teimme sen! Me selvisimme takaisin lähtöpisteeseen. 

Olimme soitelleet hovikuljettajallemme Rúbenille tuntia  aiemmin, että ”ptruu takaisin”. Kun juomat oli nautittu, astuimme taksiin ja lähdimme takaisin hotellille.

Pico do Arieiro ja Pico Ruivo
Tämän opaskartan avulla pääsee hiemaan tutkimaan tuon erinomaiset kauniin alueen tarjoamia vaihtoehtoja. Suuri suositus!

 

Vaelluksemme Pico Ruivolle vuonna 2009

Tässä vielä linkki ensimmäiseen Madeiran korkeimman vuoren valloitukseemme vuonna 2009. Tämän perusteella pääsee vilkaisemaan mitä oli tarjolla vaelluksen loppuosassa.

Madeiran korkein kävelyreitti Pico do Arieiro – Pico Ruivo kannattaa kokea

Tämän videon kautta olet melkein itse kävelemässä tuota reittiä etkä edes hengästy. Huikea video!

 

Videoita ja matkakertomuksia tulossa

Taltioimme Madeiran matkamme aikana valtaisan määrän kuvia ja videoita. Videokertomus tästä vaelluksesta ilmestyy lähiaikoina. Sitten tulen kirjoittamaan muista retkistämme, esittelemään hotellimme ja arvioimaan lukuisia testaamiamme ravintoloita. Artikkeleita ja videoita tulee useita, joten pysy taajuudella.

Comments

  1. Olen varma, että minultakin olisi jäänyt huomaamatta kangas, jossa ilmoitettiin reitin olevan poikki. Kun innoissaan jo tähyilee tulevaa reittiä ja maisemia. Ja miten upeat maisemat reitillä olikaan! Onneksi reitin keskeytymisestä huolimatta nautitte patikoinnista ja saitte kunnon treeninkin.

  2. Niinpä Marika! Kukapa uskoo kangasta, joka lepäilee maassa 🙂 Jos kerran muut niin minäkin! Ei haitannut todellakaan vaikka jäi harmittamaan vähän se, että Lauri Silva -metsä jäi lapsillemme näyttämättä. Sellaisessa ”Liisa ihmemaassa” -alueella on oma viehätyksensä. Mutta seuraavalla kerralla uusi yritys 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.