Kuvankaunis Norja – Euroopan parhaat kesälomakohteet numero 5/10
Kuvankaunis Norja on ”Euroopan parhaat kesälomakohteet” -sarjani kohde numero 5/10. Se kuuluu niihin maihin, joihin pystyy nyt lähtemään lomamatkalle, jos noudattaa normaaleja koronaan liittyvyä suosituksia eli käsihygienia, riittävät etäisyydet yms.
Koska Ruotsin kautta ei voi vielä matkustaa, kannattaa ajaa Suomen Lappiin ja sitä kautta suoraan Norjaan. Jäämeren rannalta löytyy erinomaisia maisemia ja mikä parasta, samalla voi nauttia myös Lapin lumosta. Esittelen tässä postauksessa Jäämeren rannikon parhaita kohteita. Jos aikaa ja halua riittää, voi matkaa jatkaa esim. Lofooteille tai vaikka Etelä-Norjaan saakka. Postauksessani on esitelty parhaat palat myös sieltä.
Tavoitteeni on esitellä kesäkuun aikana 10 mielestämme parasta kesälomakohdetta niistä kymmenistä vaihtoehdoista, joissa olemme käyneet ja jonne voisimme ajatella mennä jopa uudelleen. Toivottavasti näistä jokin sopii tarpeisiinne ja matkustusluvat tulevat ajoissa.
Kohde 5: Kuvankaunis Norja
Norja kuuluu suosikkimaittemme ehdottomaan kärkeen. Sveitsin kanssa se kamppailee jopa kärkisijasta. Kun Jäämeren rannalle on pakko ajaa Lapin kautta, kannattaa tarkistella myös sen parhaita kohteita ja miettiä yöpymispaikkaa. Alta aukeavasta artikkelistani löytyy myös hyvä reittivaihtoehto.
Jäämeren rannalla on ”suomalaiskylä” Pykeija, jossa kannattaa poiketa vähintäänkin yhdeksi yöksi. Sen tunnelma on jotain sellaista joka vie ajatukset kymmeniä vuosia taaksepäin.
Toisessa postauksessa ajalemme sitten pitkin Jäämeren rantaa länttä kohti ja lumoudumme kuvankauniista maisemista. Tämä matka on taatusti hintansa ja ajamisen vaivan väärtti.
Ja kun matka jatkuu, pääsee naatiskelemaan niistä kuvankauniista maisemista:
Edellinen esittelemäni kohde oli Suomen ykkösvarpaistelupaikka eli Kalajoen Hiekkasärkät:
Kohde 4: Varpaistelijoiden paratiisi Hiekkasärkät Kalajoki
Hiekkasärkät Kalajoella on Euroopan parhaiden kesälomakohteittemme valinta numero 4. Se on nyt vähintäänkin ajankohtainen, sillä suurin osa meistä haluaa pysytellä kotimaassa vaikka matkustusrajoituksia ollaankin vauhdilla lieventämässä. Ehkä ei kuitenkaan kannata mennä Särkille vielä juhannuksena, sillä siellä on silloin vähintäänkin tungosta.
Tässä vielä ensimmäiseksi esittelemäni kohteet, jotka eivät ole missään paremmuusjärjestyksessä. Ne vaan sattuvat kuuluvat kokemistamme kohteista 10 parhaan joukkoon:
Kohde 3: Yllätys yllätys – Puola
Puola on ehkä yllättäen 10 suositeltavimman kohteen joukossa. Syy selviää, kun luet tästä alta aukeavan postaukseni. Esittelen siinä puolalaisten ”Hiekkasärkät” eli Sopotin. Lisäksi tutustutan teidän Puolan pariin kulttuurikaupunkiin Gdanskiin ja Krakovaan. En ole myöskään unohtanut ainutlaatuista suolakaivosta, jonne pääsee helposti tutustumaan Krakovan matkan aikana.
Kohde 2: Satumaisen kaunis Islanti
Euroopan 10 parhaan kesälomaidean toisen kohteen satumaisen kauniin Islannin kaikki 4 matkakertomustani löytyvät tästä koosteesta:
https://appamatkustaa.fi/satumaisen-kaunis-islanti/
Huomasin tätä postausta tehdessäni, etten ole julkaissut juurikaan videoita Islannista. Alan korjata tätä asiaa kuntoon pikimmiten.
Kohde 1: Suunnattoman kaunis Santorini
Lomakohteista ensimmäisenä esittelin Santorinin. Huomaa, että nämä eivät ole missään paremmuusjärjestyksessä vaan heittelen näitä tänne intuition varassa.
Suunnattoman kaunis Santorini – 10 parasta kesälomakohdetta (1/10)
Lisää kohteita ilmaantuu sivustooni parin päivän välein. Ylihuomenna ilmestyy seuraava suositus.
Mikäli päätökselläsi on kiire, laita sivustooni hakuun toivekohteesi ja katso löytyykö siitä matkakertomusta. Aika paljon niitä jo onkin, sillä sivustollani on yli 300 matkakertomusta.
Norja on kyllä ilman muuta vahvin ehdokas tällä hetkellä, kun mietimme kesälomamatkaa ja juurikin noin, että ajaisimme sinne lapin kautta. Täytyy laittaa mieleen tuo Pykeija.
Ei huono valinta Mikko! Aikaa vaan kannattaa varata riittävästi. Parissa viikossa ehtisi käydä vaikka Lofooteilla, joka meikäläistä kiinnostaisi ennen kokemattomana paikkana. Toki siellä on niin kaunista kaikkialla. Tervemenoa Norjaan!