Lapin luonto lumoaa matkailijat Sallassa
(Kaupallinen yhteistyö Holiday Club Resorts Oy:n kanssa.)
Lapin luonto lumoaa matkailijat Sallassa. Se on mainio lomakohde, jossa pääsee nauttimaan luonnon rauhasta ja kauneudesta tuntureilla vaellellen ja ihaillen lumoavaa ruskaa. Katsellessasi Sallatunturin huipulta Suomeen ja Venäjälle aukeavia kauniita näkymiä vakuutut olevasi oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
Meillä olimme nyt Sallassa ensimmäistä kertaa, kun tein sinne brändilähettiläänä syyslomamatkan parhaaseen ruska-aikaan. Yllätyimme positiivisesti siitä tarjonnasta, mitä tuo sodan aikana merkittävässä roolissa ollut valtavan suuri kunta matkailijalle antaa. Vieressä oleva Oulangan kansallispuisto upeine putouksineen on ainutlaatuista nähtävää Suomessa ja lisää siten Sallan vetovoimaa.
Pääset tämän artikkelin myötä tutustumaan Sallatunturin lomakeskusalueeseen. Esittelen pari erinomaista vaellusreittiä ja tutustumme yhteistyökumppanimme Holiday Clubin majoitustarjontaan.
Huomaa juttuni lopussa oleva 15 % alennuskuponki!
Artikkelini on osa Kuusamon ja Sallan kiertuettamme, jonka aikana pääsimme nauttimaan Koillismaan ja eteläisen Lapin lumoavista maisemista, luonnon rauhasta ja vuosisadan kauneimmasta maaruskasta. Tässä alkuun väitteeni tueksi noiden lomakohteiden välissä olevan alussa mainitsemani Oulangan kansallispuiston herkkuja:
Tämän matkamme muut postaukset löytyvät tämän jutun lopusta.
Lapin luonto lumoaa matkailijat Sallassa
Tämän ainutlaatuisen kokemuksemme perusteella voimme nyt syvällä rintaäänellä todistaa, että Lapin luonto lumoaa matkailijat myös Sallassa. Ehdimme tutustua vain murto-osaan tarjonnasta, mutta sekin vakuutti meidät alueen kauneudesta ja monipuolisuudesta. Olemme innokkaita sauvakävelijöitä ja vaeltajia, joten pakkohan meidän oli jälleen kysellä suosituksia ja mennä niiden mukaan. Se kannatti!
Sallatuntunturin huipulta näkee Venäjän erämaahan ja Sallatunturille
Saimme Holiday Club Sallan ystävälliseltä henkilökunnalta vinkkejä siitä mihin suuntaan kannattaisi lähteä sauvakävelemään ja ruskan kauneutta ihailemaan.
Kävimme katsomassa Sallatunturin huipulta miltä veli Venäjällä näyttää? Tämän kohteemme reitin ”Taivaan tavoittelijan taival” -nimi tullee osin siitä, että se on erittäin suosittu revontulien bongaamispaikka. Valitettavasti se olisi edellyttänyt kävelyä lähes pimeässä, joten valitsimme päiväreissun. Ja näkeehän niitä revontulia alempaakin, mutta ”happamia sanoi kettu…”.
Normireitti Taivaan tavoittajan taivalta pitkin oli remontissa, joten korvaava reitti oli tehty suunnilleen piirtämäni keltaisen nuolen kohdalle. Lähtöpaikalle pääsee autolla, kun ajaa Itärinteen laavulle menevää tietä. Muutama sata metriä ennen laavua tien vasemmalla puolelle on levähdyspaikkoja, jonne voi jättää auton. Siniset aurauskepit johdattelevat iloisen kulkijan sitten Sallatunturin huipulle.
Reitti kulkee ensin suon yli pitkospuita pitkin ja sitten polkua seuraten huipulle. Loppuosa on osin haasteellisesti kuljettavaa kivikkoa, joten ihan huonojalkaisten ei kannata vaivautua. Kun normireitti portaineen taas valmistuu, kulku helpottunee ratkaisevasti.
Tämä kuva on otettu paluumatkan aikana, joten auton pysäköintilevennys on suon toisella puolella.
Voitte arvata miltä tuntui nousta tällaista rinnettä ja seurata lumoutuneena luonnon taidenäyttelyä.


Lopputulema palkitsee kulkijan, sillä Sallatunturin päältä näkee joka puolelle.
Näkötornin juurella on nuotiopaikka, jonne ainakaan kokemamme kovan tuulen aikana ei tulisi mieleenkään tehdä tulta.

En mene takuuseen näistä nimistä. Jossain kartassa tämä tunturi on Iso Sallatunturi ja näkötornissa puhutaan Isonpyhästä. Väliäkös sillä, jos paikka on oikea 🙂
Kaukana siintää Venäjän puolella oleva Sallatunturi. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, mutta nyt sama nimi on monella tunturilla. Muut saa selittää!

Harvoin näkee niin kaunista ”ruumaskaa” kuin nyt. Valitettavasti kamera ei pysty toistamaan sitä väriloistoa niin kuin pitäisi. Siksi vielä videopätkä samaiselta reissulta:
Laskettelurinnettä ylös ja alas
Toinen huippu on lähempänä hotellia eli laskettelurinteen päällä kera näkötornin. Sinne voi nousta suoraan hotellilta tai sitten, kuten me teimme, Itärinteen hissiaseman parkkipaikalta. Melkein voisin sanoa, että kannattaa lähteä suoraan hotellilta, mutta jyrkkyyttä voi tulla vähän lisää. Säästäähän siinä kuitenkin muutaman kilometrin automatkan ei-niin-mukavaa metsäautotietä.
Tavoitteenamme oli nousta taustalla olevalle huipulle ja senhän me teimme.
Nousun aikana alkoi maaruskaa näkyä jo jonkin verran, mutta jälkeenpäin huomasimme kulkeneemme huonompaa reittiä. Nyt nousimme polkua/tietä pitkin. Ei niin kiva. Olisi pitänyt nousta suoraan mustikoiden ja juolukoiden ym. kasviloiden läpi. Onneksi älysimme tulla takaisin sitä kautta.
Palkitsihan se kova nousu meidät lopulta.
Näkötornissa oli karttoja, joiden avulla pystyimme asemoimaan itsemme.
Tämä oli ensikosketuksemme Sallatunturiin, joten lumouduimme kävelystä totaalisesti. Filmiä paloi!
Värikirjot olivat luonnossa kyllä huikeat, kuvassa ei läheskään sellaiset.
Niin kaunis on maa!
Kun palasimme iltakävelyltämme, näytti vaelluskohteemme tällaiselta hotellin pihalta.
Holiday Club Sallan majoitustilat ovat erinomaiset ja mukavasti erilaisia
Yksi brändilähettilästoiminnan perusideoista on tutustua Holiday Clubin kohteiden majoitusvaihtoehtoihin. Siksi pyysimme ja saimme mahdollisuuden tutustua Holiday Club Sallan tarjontaan.
Olemme mukavuutta rakastavina ihastuneet Holiday Clubin uusiin Villas-huoneistoihin. Ne ovat kaikkialla uusia, joten kunto, kalusteet ym. ovat meidän kavereitamme. Siksi halusimme nytkin Villakseen. Se tuntuu olevan laadun tae.
Tutustumiskierroksen aikana kävi ilmi, että on niitä muitakin hyviä asumismuotoja.
RCI:n jäsenille linkki tässä:
Holiday Club Salla (#3939)
Revontulihotellin kylpylästä aukeaa huikaiseva näköala tunturiin
Majoitustilojen vastaanotto sijaitsee Hotelli Revontulen tiloissa. Sen yhteydessä on myös suurehko Revontuli-ravintola, joka ei ollut vierailumme aikana auki.
Vastaanoton vieressä on rauhallinen Tunturikylpylä, jonka suurista ikkunoista on huikaiseva näköala tunturiin.
Koska kylpylöissä kuvaaminen on kiellettyä, laitan tähän linkin hotellin sivustosta nappaamaani virtuaalikierrokseen.
Hotellin yhteydessä on myös pieni kauppa, josta voi kätevästi hankkia lomapäivän eväät ja ostokset
Aktiviteetit
Alueella on monenlaisia aktiviteetteja, sillä vajaan kilometrin päässä sijaitsevassa Sallan liikuntakeskuksessa on monipuoliset sisäliikuntamahdollisuudet ympäri vuoden. Siellä voi pelata sulkapalloa, salibandya, tennistä, lentopalloa tai hyppiä vaikka trampoliinilla.
Hotellin lähettyvillä on myös frisbeegolf-rata.
Tarkemmin pääset tutustumaan aktiviteeteihin tämän linkin kautta:
Villas-huoneisto testissä
Villas-fanit pääsivät Villas-huoneistoon, joten edessä oli Villas-loma.
Villas-huoneistot sijaitsevat alueen ykköspaikalla laskettelurinteiden juurella.
Villasten vieressä on kotakauppa, jonne tämä nuori valokuvaaja-maahanmuuttaja avasi juuri myymälän, josta voi ostaa alueella tehtyjä kauniita astioita, koriste-esineitä yms. tai vaikkapa vaan kupin kahvia.
Valitettavasti Villaksista ei ole parhaat mahdolliset näkymät. En tiedä mitä arkkitehdeilla on pyörinyt päässä sillä hetkellä, kun parvekkeiden suuntia päätettiin. Meidän huoneistostamme oli sentään kohtuullinen näkymä.
Parveke on noissakin Villas-huoneistoissa suuri ja toimiva grillimukavuuksineen ym. Mukava siinä on saunan jälkeen ottaa huurteista, kuohuvaa tai muuta janon sammuttajaa.
Tupakeittiö on täysin varustettu ja riittävän kokoinen takan luodessa mukavasti tunnelmaa kylminä vuodenaikoina. Kesällä saattaapi tulla hieman hiki, kuten meille kävi. Pari kolme puutaa riittää 🙂
Tällaisella roihulla saat nimittäin tuvan vähintäänkin liian lämpimäksi 🙂
Villas-huoneistoissa on mukavasänkyiset makuuhuoneet, siisti sauna, pesukone ja kuivauskaappi.
Tähtitalot ovat hyviä majapaikkoja
Holiday Club Sallassa on paljon hyvin varustettuja ja mukavasti kalustettuja ”tähtitaloja”, joissa useimmissa on 4 huoneistoa. Niitä on laajalla alueella matkailukeskuksessa.
Vieraillessamme tällaisessa asunnossa yllätyimme positiivisesti. Pientaloilla on puolensa.
Suurimman vaikutuksen pientalohuoneistossa tekivät avarat tilat ja luonnonläheisyys.
Onhan se mukava käppäillä terassille, kun siihen ei ole suoraa näköyhteyttä muista asunnoista.
Tilava sauna ja kylpyhuone ovat asuntojen ”peruskauraa”. Tällaiseen asuntoon lähtisin koska vaan.
Kelomökit ovat kovassa huudossa etenkin ulkomaalaisille
Kysyessäni asiasta hotellin henkilökunnalta sain sen käsityksen, että Kelorinteen kelomökit ovat kovassa huudossa etenkin ulkomaalaisille.
Kelomökit on sijoiteltu tunturin rinteeseen lähelle laskettelukeskuksen hissiasemaa, joten niistä on helppo siirtyä mäkeen.
Tästä mökistä oli uloskäynti rinteeseen päin, joten siellä saa elää kuin ”pellossa” ilman, että kukaan pääsee häiritsemään lomailua.
Kelomökeissä on oma tunnelmansa. Moni sanoo, että ”tätähän minä tulin hakemaankin”.
Kalustus paljastaa, että mökit eivät ole kovin uusia, mutta toimivia kyllä.
Summa summarum:
Holiday Club Sallassa on kohtuullisen, jopa yllättävän paljon huoneistoja. Niistä löytyy jokaiselle jotakin. Sallas-asunnot, joihon emme päässeet tutustumaan, sijaitsevat rinteen puolivälissä noin kilometrin päässä hotellista. Ne vaikuttivat ainakin päälle päin erittäin mielenkiintoisilta, lähes upeilta asumispaikoilta. Ehkä joskus pääsemme kokemaan niitäkin.
Voimme vilpittömästi suositella Holiday Club Sallaa ympärivuotiseksi lomakohteeksi. Voi kuvitella, että hiihtokausi on ykkössesonkia, mutta kyllä lomakylässä on huomioitu todella hyvin myös muiden vuodenaikojen lomailijat. Alueella on valtava määrä lenkkeily- ja pyöräily ym. maastoja. Panimme merkille, että lomakeskuksesta johti erillinen uudehko pyörätie Sallan keskustaan.
Seuraavassa Salla-postauksessani pääsemme tutustumaan lähellä Sallatunturin lomakeskusta sijaitsevaan porokeskukseen ja käymme myös ainutlaatuisessa sota- ja jälleenrakennusmuseossa Sallan keskustassa. Valotan myös hieman muuta alueen tarjontaa. Sitä siellä tuntuu riittävän pidemmäksikin aikaa.
Tervemenoa Sallaan!
Hyödynnä tämä 15 % alennus:
Holiday Club lupasi, että saat -15 % alennuksen koodilla ASKO15 Holiday Clubin verkkokauppaan. Tarjous on voimassa 31.12.2022 saakka ja koskee kaikkia lomia saatavuuden mukaan.
https://www.holidayclubresorts.com/fi/store/?&code=ASKO15
Tässä lopuksi virallinen, upea Holiday Clubin video.
VAROITUS: Videon katsominen saattaa aiheuttaa pahaa Salla-kuumetta!
https://youtu.be/cfpPqfRu_6Q
Onnistuneen ruskaretkemme muut matkakertomukset löytyvät täältä:
Kuusamon Tropiikin ympäristö tarjoaa virikkeitä ja elämyksiä
Tässä vielä lisää vinkkejä Sallan lomaan liittyen:
Salla Travel Diary by Suomihelmiä – Taru & Maija (FI). Created with Wowanders app.
Sallaan ei olekaan oikein tullut perehdyttyä. Tänä syksynä Lapin maisemat kuitenkin lumosivat täysin, joten voi olla, että ensi syksynä pitää tehdä uusi retki sinne. Salla kuulostaa hyvältä käyntikohteelta.