Lofootit on pakko nähdä ja kokea! Onko?

Kuinka paljon olemmekaan kuulleet vuosikymmenten aikana, että Lofootit on pakko nähdä ja kokea! Niinpä sovimme asuntoauton vuokrausyhteistyöstä Touring Carsin kanssa ja lähdimme katsomaan, onko noin? Vierailumme jäi lyhyeksi, sillä ehdimme nauttia kunnolla tuosta kuuluisasta saaresta ainoastaan vuorokauden, kunnes paha sää tuli ja pelotti meidät pois. Silti ehdimme saada mukavan kokonaiskuvan saaresta ja lihotan käsitystämme vieraskynien ja -kuvien avulla, joten tässä olisi tarjolla pikaopas Lofooteille.

(Asuntoautomatka toteutettiin kaupallisessa yhteistyössä Touring Carsin kanssa.)

 

Lofootit vauhdilla päästä päähän

 

Ukko-Ylijumala, säiden herra, oli päättänyt, että Lofooteilla ei jäädä jooghaamaan. Olimme edellisenä iltana pysäköineet asuntoautomme mantereen puolelle Kongsvikan kupeeseen valmiina starttaamaan aamiaisen jälkeen kohti Ån kylää. Meillä olisi vajaa vuorokausi aikaa nauttia Lofooteista ja sen jälkeen pääsisi …. irti. Niinpä otimme tavoitteeksi, että ehdimme saaren länsipäähän ja tutustumme sen jälkeen saareen sen mukaan kuin kiinnostusta ja aikaa riittää.

Turskaa kuivataan Lofooteilla perinteisesti talvella ja keväällä, kun ne saapuvat Norjan rannikolle kutemaan. Se on Lofoottien tärkein vientituote, jota viedään erityisesti Italiaan, Espanjaan ja Portugaliin.

Kuivattujen kalojen päiden kohdemaista ehkä tärkein on Nigeria.Voin vakuuttaa, etten haluaisi asua enkä edes oleilla noilla seuduilla silloin, kun kalojen  kuivatusaika on menossa. Haju on jotain hirveää. No, ehkä hieman liioittelen, mutta ihmettelen miten kukaan pystyy asumaan niiden läheisyydessä. Tulipa mieleeni, että onhan meilläkin sikalat 😉

Valitettavasti en saanut vangittua sitä hajua tähän videolle, mutta pääset kuitenkin 250 km aikamatkalle kanssamme läpi Lofoottien saaren.

 

Å on Lofoottien tien päätepiste

 

Olimme ennen matkaa suunnitelleet, että Å on matkamme päätepiste, sillä sitä pidemmälle länteen ei autolla pääse. Niinpä rientäisimme sinne aloittaaksemme sen jälkeen Lofoottien valloituksen kaikessa rauhassa. Muuten meni suunnitelmien mukaan, mutta ”kaikessa rauhassa” ei onnistunut. Siitä lisää myöhemmin.

Tässä videokuvaa Ån kalastajakylästä:

https://youtu.be/CLR05XycULE

 

1960 portaan nousu Reinebringenille kruunasi reissumme: Me teimme sen!

 

Näin jälkikäteen voimme sanoa, että 1960 portaan nousu Reinebringenille kruunasi reissumme. En ihan heti haluaisi ottaa itsestäni mittaa tuolla tavalla, mutta pohjalaisella sisulla saimme hinatuksi itsemme huipulle. Portaiden kipuamiseen meni aikaa reilu tunti.

Porrasnousun varrelle oli tehty ehkä 100 m välein istumapenkkejä, joita todellakin tarvittiin. Muutama sata porrasta kipusimme suhteellisen ketterästi, mutta sitten alkoivat maitohapot jyllätä. Puolivälin jälkeen istumataukoja tuli pidetyksi jokaisessa mahdollisessa paikassa, mutta viimeisen ehkä 700 portaan nousutahti oli enää 10 porrasta ja tauko -tahtia. Hiki virtasi, sydän hakkasi äärirajoilla, mutta me mentiin vaan.

Matkan varrella oli yllättävän paljon vastaantulijoita, joiden pituusarviot vaihtelivat toisistaan yhtä paljon kuin Pravdan uutiset. Keneenkään ei voinut luottaa 🙂 Kovin suoritus oli eräällä nuorehkolla naisella, joka nousi koko matkan neljän raajan turvin. Ehkä hänellä oli korkean paikan kammo? Muuten en sitä ymmärrä.

1960 porrasta oli tässä vaiheessa noustu, mutta matka ei ollut vielä päätöspysäkillä. Se jatkui vielä kohtuullisen jyrkkää ja haastavaa (sateella tosi liukas)  reittiä 200 metriä ylöspäin. Silloin tuli jo mieleen, että ”onko minun pakko?”. Olihan minun. Kun sinne asti oli noustu, ei hommaa voi jättää kesken!

Meillä on sen verran paljon kokemusta vuoristovaelluksista, että tiesimme mitä tuleman pitää. Laskeutuminen alas ei tule olemaan helppoa eikä todellakaan ollut. Marjatan polvi oireili sen verran, että hän joutui ottamaan joka portaalle kaksi askelta. Käytännössä siis reilusti yli 4000 askelta alaspäin.

Selvisimme kunnialla alas, mutta jälkiseurauksia oli odotettavissa. Seuraavat kolme päivää reiteni olivat sen verran kipeät, että meille tuli tutuksi laulu ”Mun täytyy kävellä näin, mun täytyy kävellä näin.” Niin pitikin!

Elävä kuva antaa usein paremman todistuksen kokemuksistamme, joten olkaapa hyvät:

 

Syntymäpäivänäni pääosaan nousivat kaasu, tuuli ja sade; alkoi seikkailu kaasun kanssa 

 

(Huom! Jätä tämä tarina väliin, ellei seikkailu kiinnosta. Tämä on vaan ikävä episodi asuntoautoilijan arjesta. Tosin voit oppia, ettet tee tee samaa virhettä kuin me!)

Upeiden kokemusten jälkeen kaikki voi muuttua hetkessä sen verran, että ”äkkiä pois täältä!” Sellaisin ajatuksin heräsin 72-vuotissyntymäpäivääni huonosti nukutun yön jälkeen kello 4.

Olimme syystäkin väsyneitä kovan nousu- & lasku-urakan jälkeen. Etsimme sopivan levähdyspaikan vähän matkan päästä Reinestä, söimme illallisen ja kävimme yöpuulle väsyneinä, mutta onnellisina. Ajatukseni oli vetää peittoa korville klo 23 maissa, kun huomasin, että automme lämmityslaite hiljeni ja näyttötaulussa näkyvien merkkien perusteella homma ei enää pelitä. Tuuli oli alkanut nousta ja ilma kylmetä niin, että lämpötila lähenisi yöllä uhkaavasti jopa pakkasasteita. En kuitenkaan enää jaksanut lähteä vaihtelemaan kaasupulloa vaan ajattelin,  että kyllä vällyjen alla pärjää aamuun asti.

Kello 4 maissa alkoi olla sen verran vilu, että päätin lähteä vaihtamaan kaasupullon saadaksemme lämpöä autoon. Vedin takkia päälle ja lähdin hommiin kovan tuulen heiteltäväksi. Aluksi ongelmaksi muodostui se, että yritin vääntää kaasupullon liitosnuppia väärään normisuuntaan. Ei auennut ei! Hain jo sisältä nihkeää kangasta avuksi, jotta saisin paremman otteen, mutta ei. Sitten jostain muistini syövereistä tuli mieleeni ajatus, että näissä kaasupulloissahan kierteet ovat toisin päin kuin yleensä. Väänsin taas ja simsalapim – se aukesi! Vaihdoin liittimeen toiseen pulloon ja lähdin tyytyväisenä sisään ajatuksella, että kyllä lähtee lämmitys toimimaan, mutta ei lähtenyt ei. Merkkivalot eivät muuttuneet ja lämmitys pysyi vaiti.

Ei auttanut muu kuin lähteä irrottamaan kaasupullo paikaltaan ja punnita se todetakseni, että sehän on tyhjä! Punnitsin vielä toisenkin kaiken varalta. Tyhjä! Nyt ei naurattanut syntymäpäiväsankaria pätkääkään, sillä minulle oli kerrottu, että Norjassa on kaasupulloissa erilaiset liittimet kuin Suomessa. Oli pakko todeta, että nyt on tapahtunut väärinymmärrys, jonka seurauksena emme olleet ostaneet täyttä kaasupulloa Suomen puolella. Oletimme varapullon olevan täynnä, mutta ei ollut.

Koska kello oli vasta 5 tuherrettuani lähes tunnin verran kaasun kanssa, puimme lisää vaatetta ja yritimme jatkaa unia peittojen alla. Koska samalla levähdyspaikalla oli pari muutakin karavaanaria, en viitsinyt häiritä heidän uniaan laittamalla autoa käyntiin. Silloinhan lämmitys alkaisi taas toimia.

Yritimme turhaan saada enää unta ja päätimme lähteä tunnin kuluttua liikenteeseen. Auto alkoi lämmetä ja pysähdyimme aamiaiselle. Tavoitteenamme oli mennä Rambergin kylään odottelemaan, että pääsisimme leirintäalueelle sähkön päähän, jotta voisimme vaikka jäädä pitämään lepopäivää. Ajelimme kello 8 maissa kylän leirintäalueelle todetaksemme, että eihän se ole auki. Koska hätä ei ollut tämän näköinen, emme alkaneet soitella ja pyytää jotakuta antamaan meille paikkaa sähkötolpan päässä. Satoi ja tuuli niin himskatisti, että päätimme miettiä vaihtoehdoa. Saimme selville, että klo 9 aukeaa rautakauppa, joten sinne.

Odoteltuamme tovin astelimme sisään kauppaan ja kerroimme tilanteen. Kauppias totesi heti, että kaasua on, mutta liittimet eivät sovi suomalaisiin pulloihin. Oli kokemusta herralla siitä. Hän taisteli itsensä kuitenkin kanssani myrskyn keskellä auton luo todistamaan, että niin oli. Ainoaksi keinoksi tuli täyttää pullo, mutta missä? Ystävällinen herra tiesi, että 40 km päässä on kylä, jossa kaasupullon voisi saada täytetyksi mikäli kaveri sattuisi olemaan paikalla. Hän tekee sitä kuulemma vähän sivubusineksena eikä ole välttämättä maisemissa. Parin puhelun jälkeen kävi ilmi, ettei vastaa tuo mies, ei. Kauppias antoi meille täyttömiehen puhelinnumeron, jonka jälkeen kiitimme ja kumarsimme. Kaasuäijä oli ainoa kauppiaan tuntema Lofooteilla, joten elämämme laatu oli nyt hänen varassaan.

Jatkoimme matkaa muutaman kilometrin päässä olevalle uudelle leirintäalueella ajatuksena, että leiriydymme sinne vuorokaudeksi. Taaskaan ovet eivät olleet auki vaan henkilökunta tulisi paikalle vasta klo 11.

Otimme määräysvallan omiin käsiimme ja ajoimme odottelemaan leirintäalueelle sähköpistokkeen päähän. Maksaisimme sähköstä ja paikasta, kun paikka aukeaisi. Yhdistin kaapelin pistokkeeseen todetakseni, että sähköä ei tule. Juttelin tuulessa ja sateessa asiasta tovin toisen karavaanarin kanssa ja ymmärsin, että sähkön saannista pitää maksaa ylimääräistä. Keräsin kaapelin ja päätimme, että palaamme paikalle myöhemmin saatuamme ohjeet sähkön saantiin. Myöhemmin minulle selvisi, että sähköpistokkeen olisi ehkä saanut toimimaan kääntämällä tolpassa olevaa vipua, mutta sitä emme jääneet enää testaamaan, sillä 0nni alkoi kääntyä.

PS. Joku jo kyseli, etteikö Touring Carsilla ole 7/24-päivystystä. Kyllä on, mutta ajattelimme, ettei siitä ollut tuossa tilanteessa mitään apua. Tiesimme mikä on ongelma ja saimme sen korjatuksi. Pari muuta kysymystä tuli aiemmin sopivasta työajan ulkopuolella ja palvelu pelasi moitteettomasta ja viiveettå. Hieno palvelu!

 

Erinomainen Lofoten Beach Camp

Meille oli Touring Carsilta pyyntö, että leiriytyisimme jollain leirintäalueella, jotta voisimme kirjoittaa kokemuksistamme matkakertomuksessa. Rambergin kylästä hieman itään sijaitsee luksusleirintäalue Lofoten Beach Camp, jossa sen olisi mieluusti tehnyt johtuen upeasta, hienohiekkaisesta uimarannasta. Pari vuotta vanha camping-alue oli myös oiva kohde testata norjalaista leirintäaluetta.

Ehdimme lyhyen pysähdyksemme aikana kuitenkin tutkailla leirintäalueen palvelut. Ne olivat erinomaiset ja tuosta uudesta alueesta voikin antaa suuret suositukset. Sieltä löytyy kaikki tarvittava muistaakseni vajaan 30 euron vuorokausihintaan. Oli suihkut, keittiöt, astian- ja pyykinpesupaikat, veden täyttö- ja wc:n tyhjennyspaikat yms. Uusi ravintolakin palveli asiakkaita alueella, jossa on myös surffauskeskus. Jos sää olisi ollut jotain muuta, olisimme ilman muuta jääneet sinne yöksi.

Tässä tiedoksenne kaikki Lofoottien leirintäalueet:

Lofoottien telttapaikat, leirintäalueet ja nähtävyydet – Google My Maps

Matka jatkuu…

1. Soitin leirintäalueen avautumista odotellessamme kaasuäijälle, joka onneksi vastasi. Teimme treffit klo 11.30 35 km päässä sijaitseva Ballstadin kylän ainokaisen kaupan pihaan.l

Olimme paikalla hyvissä ajoin ja kävimme nauttimassa odotellessamme elämämme ehkä kalleimmat kahvit ja pullat. Mutta hyvää oli!

Kaasuäijä tuli sovittuna aikana paikalle ja ajelimme hänen perässään muutaman sadan metrin  päässä olevalle täyttöasemalla. Näimmepähän ensimmäisen kerran eläissämme miten kaasupulloon lisätään kaasua. Hän latasi pulloon 11 kg kaasua ja kaivoi esiin korttilaitteen. Maksoin huvista 400 Nkr ja laitoin kaasupullon kiinni autoon. Dadaa! Lämmityslaite alkoi toimia ja elämä voittaa.

OBS!

Opimme, että kannattaa jatkossa varmistaa lähtövaiheessa myös kaasutilanne. Tarkistimme ja kysyimme 1,5 h perehdytystilaisuudessa vaikka mitä, mutta tämä unohtui.

Olimme noiden tuntien aikana ehtineet miettiä elämän syntyjä syviä, että päätimme poistua pikaisesti Lofooteilta. Kauppiaan rouva oli varoitellut meitä kovan myrskyn aiheuttamista lieveilmiöistä. Hän totesi, että joitain siltoja voidaan joutua sulkemaan sään johdosta. Tuulta oli pahimmillaan 28 m/s, joten asuntoautolla ajamiseen liittyy myös omat riskinsä tuulenpuuskien johdosta. Päätimme lähteä liikkeelle ja tutkia miten elämä meitä koettelisi jatkossa.

(Sen verran taas uutta tietoa, että kun kertoilimme näistä seikkailuistamme Touring Carsin toimitusjohtajalle autoa palauttaessamme, saimme tietoa asuntoautoilun kriittisistä tuulirajoista. Islannissa tuuliraja on kuulemma 15 m/s.  Siellä oli edellisellä viikolla tuullut 40 m/s ja kaksi TC:n autoa oli kaatunut, kun vuokraajat eivät olleet noudattaneet tuulirajoja. Norjassa tuollaista rajaa ei ole, eikä meitä ollut siitä varoitettu. Ajoimme päivän aikana normivauhtia pois saarelta eikä ongelmia ollut lukuunottamatta sitä, että pari kertaa tuulenpuuska tempaisi autosta sen verran, että se heilahteli merkittävästi. Vaaran tuntua ei kuitenkaan ollut ja auto pysyi hallittavissa. Sää tosin vaihteli päivän mittaan sateesta aurinkoon, mutta tuulta riitti.)

 

Asuntoautolla läpi tuulen ja tuiskun Lofooteilla

 

Ajelimme tuulessa, tuiskussa ja onneksi ajoittain myös auringonpaisteessa reilut 200 km päästäksemme pois Flofooteilta, sillä lähipäivät eivät toisi säätiedotuksen mukaan muutoksia parempaan. Koimme, että Lofootit oli nähty.

Näimme valaan, mutta emme saaneet kuvatuksi

Jossain matkamme varrella sanoin Marjatalle, että olisipa hienoa, jos näkisimme valaan. Hän ilmoitti, ettei ole niin väliä, sillä olimmehan viime syksynä nähneet niitä Kanarialla 🙂 Samassa katsoimme vuonolle ja valas hyppeli näköpiirissämme. Hidastin vauhtia ja katselimme sen etenemistä, mutta siinä vaiheessa, kun kamera oli esillä, tuo muutaman metrinen otus ei enää suostunut kuvattavaksi. Oli varmaan tottunut laskuttamaan turisteilta kuvauksesta emmekä olleet tehneet ennakkotilausta. Jäipähän tämä odotus, joka oli pariminuuttinen, mutta ei tullut näköpiiriin valas, joten supistin videon lyhyeksi. Valaan katselu tallentui siis ainoastaan verkkokalvoihimme:

 

 

 

Viikinkimuseo Borgissa

Eräs päänähtävyyksistä on Borgissa sijaitseva viikinkimuseo. Sieltä löytyy suurin löydetty viikinkiaikainen talo yms.

Jatkoimme matkaa ”hyvän sään aikana”, jotta pääsisimme varmasti päivän aikana pois saarelta.

Selvisimme onnellisesti Lofooteilta ilman uusia vastoinkäymisiä. Ylitimme viimeisen koetinkiven eli artikkelin alussa näkyvään saaren pisimpään ja kauneimpaan siltaan, joka ohjasi meidät mantereelle Kongsvikaniin. Olimme valmiit siirtymään Ruotsin puolelle.

 

Lofootit vieraskuvaajan silmin

(Kuvat Anne Lind)

Tyttäremme Anne ja miehensä Janne olivat osaltaan merkittäviä vaikuttajia siinä, että lähdimme käymään Lofooteilla. He kävivät siellä pari vuotta aiemmin ja heidän kuvansa ja tarinansa vakuuttivat viimeistään meidät liikkeelle. Pyysin Annelta kuvia juttuni lisukkeeksi syystä, että emme ehtineet käydä läheskään kaikissa haluamissamme paikoissa. Valitsin Annen kuvavalikoimasta sellaisia, jotka täydentävät artikkeliamme. Menkäämme niiden avulla seuduille, jotka jäivät meiltä näkemättä, jotta te lukijat saatte lisävinkkejä oman matkanne suunnitteluun.

 

Lisävinkkejä Lofooteille

 

Tässä vielä pari vinkkiä paikoista, jotka Lofooteilla kannattaa kokea ja nähdä.

Lofootit-matkaopas – vinkit Norjan upeimpaan kohteeseen – Kerran elämässä (kerranelamassa.fi)

Lofootit-matkaopas: TOP 90 vinkkiä | Pohjois-Norja (kaukokaipuumatkablogi.net)

Erinomainen opas Lofooteille on tämä Full Suitcase Family Travel -blogi, jota kirjoittaa perheen äiti Furga. Laita kääntäjä päälle, jos haluat lukea tuon erinomaisen postauksen suomeksi.

21 Best Things to Do & Must-See Places in Lofoten Islands (+Map)

Onko Lofootit pakko nähdä ja kokea?

 

Ettäkö mitäkö mieltä olemme Lofooteista? Kokemuksemme tuosta suosikkisaaresta jäi kahteen päivään, joten emme voi puhua kokemuksen syvällä rintaäänellä. Ellemme olisi tulleet kovalla kyydillä Senjan saarelta, olisivat vau-efektit saattaneet olla äänekkäämmät. Ja kun sitä ennen olimme ajelleet Altan kautta huikean kaunista Jäämeren rantaa ja vielä reilusti yli 100 km Lyngenin vuonon rantaa, vastaanottokykymme alkoi jo olla äärirajoilla. Tuntui, että ”kaikki oli jo nähty”.

Päällimmäisenä Lofooteilta jäivät mieleemme ehdottomasti nousu Reinebringenille upeine maisemineen positiivisena kokemuksena ja kuivaamassa olleiden turskien hehtaarien kokoiset ”kalapellot” hirveine hajuineen.

Kiitämme yhteistyökumppaniamme Touring Carsia siitä, että meillä oli käytettävissämme erinomainen, kahdelle aikuiselle luksusmainen asuntoauto. Siellä sai ajan mukavasti kulumaan säällä kuin säällä. Katselimme säälien leirintäalueella märkiä varusteitaan ja telttaansa kokoilevaa motoristia, joka oli yrittänyt tunkea pienen telttansa jonkin katoksen alle rajuilman yllättäessä yöpyjän. Kyllä asuntoauto on loistokeksintö!

Meille tuo asuntoautomatkamme oli ensimmäinen ja todennäköisesti viimeinen Lofooteille. Ei siksi, etteikö siellä riittäisi vielä valtavasti nähtävää, mutta maailmassa on niin paljon mielenkiintoista, että emme välttämättä halua lähteä uudestaan noin kauas. Norjassakin on niin upeita paikkoja lähempänä kotiamme, että palaamme mieluusti seuraavalla kerralla Geirangerin vuonon maisemiin ja siitä etelään. Eikä sovi unohtaa Jäämeren rannalla sijaitsevaa Pykeijaa ym. Noista maisemista olen tehnyt aiemmin lähes 20 postausta, joita voit halutessasi lukea täältä:

You searched for norja – Appamatkustaa

 

ASUNTOAUTOLLA POHJOIS-NORJAAN

 

Tässä vielä linkit kaikkiin matkakertomuksiin, joita olemme tehneet tämän matkamme aikana:

(Matkailu)autolla Pohjois-Norjaan – parhaat vinkit unelmamatkalle

Asuntoautolla läpi Suomen kohti Pohjois-Norjaa

Asuntoautoreitti Jäämeren rantaa Altasta Lyngen-vuonolle on huikean kaunis

Senjan saari on kaunis karkki, jota ei kannata ohittaa