Ruahan paratiisimainen kansallispuisto Tansaniassa

Ruahan paratiisimainen kansallispuisto Tansaniassa on eläinten valtakunta, jossa ihmiset pääsevät nauttimaan kauniista luonnosta ja tutustumaan villieläinten maailmaan.

Tämä matkakertomus vuodelta 2011 on ainutlaatuinen kuvaus siitä millaiseen paratiisiin pääsimme, jälleen kerran, tutustumaan Ruahassa. Tämä oli toinen vierailumme sinne eikä se onneksi jäänyt viimeiseksi vaan löysimme itsemme sieltä jälleen vuonna 2015.

Tervetuloa aistimaan mitä on elää villieläinten keskellä, jossa monenlaiset vaarat ovat alati läsnä. Kertomuksesta käy ilmi millaisessa vaarassa me olimme matkamme aikana. Silti siinä oli se jokin!

Olimme viettäneet viikon Kenian Mombasassa ja muutaman päivän Sansibarin saarella Dar Es Salaamin edustalla. Nyt olivat vuorossa aiemmilta matkoiltamme tutut seudut Tansanian keskiosassa. Aloitimme Iringan yliopistokaupungista ja jatkoimme sieltä maanpäälliseen paratiisiin, Ruahan kansallispuistoon. Edessä oli ikimuistoisia hetkiä eläinten valtakunnassa. Pala sydämestämme on jäänyt pysyvästi Tansaniaan.

Edellinen matkakertomuksemme Sansibarilta löytyy tästä linkistä.

https://appamatkustaa.fi/matkakertomus-sansibar-5-8-1-2011/

Vaarallinen bussimatka halki Tansanian Dar es Salaamista Iringaan

Presicion Airin kone Sansibarilta laskeutui Dar Es Salaamin lentokentälle 15 min lennon jälkeen aikataulusta etuajassa noin 8.30. Laukut tulivat nopeasti eikä turvatarkastuksia yms. ollut, kun kyseessä oli kotimaan lento. Ystävämme, lastenlääkäri Leena Pasasen ja monen muun suomalaisen luottokuski Frank odotteli meitä ja matka kohti bussiasemaa alkoi. Hän oli hankkinut meille bussiliput ennakkoon, joten riitti, että ehdimme  klo 9.30 mennessä perille. Darin liikenne oli pelätyn tukossa, joten saavuimme bussille vajaat 10 minuuttia ennen lähtöä. Jos kone olisi tullut ajallaan, olisi Frankin matka kanssamme jatkunut lujaa kulkevaa bussia takaa-ajaen, mutta onneksi kävi näin.

Matka Darista Iringaan on noin 500 km, joten sen normikesto on noin 8 tuntia. Ahtauduimme viimeistä paikkaa myöten täytetyn bussin perälle kukin eri riville, sillä olimme onnistuneet saamaan hajapaikat edellisenä päivänä. Onneksi poikamme Antti ja Frank hoitivat homman. Matka sujui parin pysähdyksen (ja tarpeiden mukaisten pakollisten lisäsellaisten) taktiikalla leppoisasti. Bussit ajavat Tansaniassa lujaa ja ohitukset ovat joskus melko täpäriä. Etenkin rekkoja riittää.

Pysähdyspaikoilla käy aina tavaton kuhina, kun kymmenet kauppiaat myyvät cashew-pähkinöitä, juomia, banaaneja yms. Raha ja tavara vaihtavat omistajaa suoraan bussien ikkunoista. Jotkut kaverit tulivat bussiin ja hyppäsivät parinkymmenen km jälkeen pois mennen seuraavaan bussiin jne.

Tie kulkee Mikumin kansallispuiston läpi, joten ensikosketukset villieläimiin saatiin bussin ikkunasta. Tuolle asunnottomalle taipaleelle ei olisi kiva jäädä autorikon tms. vuoksi ainakaan pimeällä.

Ehdin jo alkaa vähän pelätä ”rallikuskimme” ajotyyliä, kunnes vieressäni istuva ugandalainen pappi lähti rauhoittelemaan kuljettajaa. Hän kävi hyvin tiukkasanaisen keskustelun ajurin kanssa. Sen jälkeen vauhti hidastui tuntuvasti. Suojelusenkelimme kertoi minulle pitäneensä kuskille ankaran puhuttelun: ”Aiotko tappaa meidät kaikki? Jos et aja hitaammin, soitan poliisille.”

Mielenosoituksellisesti kuljettaja ajeli seuraavat 50 km todella hitaasti, alle 60 km/h päästäen rekat ym. ohi. Siitä seurasi, että jäimme aikataulusta jälkeen, mutta väliäkös sillä, kun päästään vaan perille. Loppua kohden vauhti taas kiihtyi, mutta olimme perillä Iringassa vasta 18.30, vajaat 2 tuntia myöhässä. Siitä voi päätellä, että kyllä aikataulutkin on laadittu tieolosuhteen huomioiden melko tiukoiksi.

 

Mukaan safarille oli lähdössä myös saksalais-suomalainen pappi-lääkäri Rhudi, joka oli Ilembulan sairaalassa vapaaehtoistyössä.

Ruahan paratiisimainen kansallispuisto

Starttasimme sunnuntaiaamuna kohti Ruahan paratiisimaista kansallispuistoa, joka on näiden reissujen huipentuma. Olimme menossa kylään villieläinten maailmaan.

Noin 100 km ajelu Iringasta Ruahan kansallispuistoon palkittiin jo ennen saapumistamme majapaikkaamme, kun bongasimme ensimmäisen leopardin …

Kuvassa hyvin piilossa oleva leopardi kuuluu ”Big Fiven” armoitettuun joukkoon.  Olemme aiemmilla safareillamme nähneet sen ainoastaan kerran Krugerissa Etelä-Afrikassa. Nyt sellainen otti meidät vastaan jo menomatkalla. Yllätys oli niin täydellinen, että kamerat olivat vielä laukuissa saapuessamme paikalle. Se katseli meitä aikansa tien poskessa ja päätti sitten piiloutua puiden taakse. Leopardi oli kuitenkin bongattu!

Majoittuminen luksustelttoihin Ruahan paratiisimaisessa luonnonpuistossa

Saavuimme majapaikkaamme Mwagusi Lodgeen ennen puolta päivää. Sitä ennen meidän oli täytynyt maksaa kansallispuiston portilla maksu, joka oli 20 dollaria/vrk/nenä.

Vastaanottokomitea piti ainokaisista vieraistaan hyvää huolta ensi hetkestä lähtien. Tunsimme olevamme tervetulleita.

Mwagusin lodgen majapaikat ovat luksustelttoja, joista löytyy kaikki tarvittava.

Täällä on sisustusarkkitehdillä ollut silmää kauniille väreille…

Foxien majapaikoissa on tapana, että isäntäväki syö aina vieraidensa kanssa. Paikan ”emäntä” otti tämän kuvan ja ”pienikokoinen” isäntä istui toki pöydän päässä kuten kuuluukin. Palveluskuntaa riitti pitämään huolta, että meillä on kaikkea tarvittavaa saatavilla. Lautaset hävisivät välittömästi edestä, kun ruokailija antoi ymmärtää, että annos on on nautittu. Jos lähdit hakemaan ruokaa seisovasta pöydästä, joku heistä oli varmuudella auttamassa tuolia altasi. Henkilökunnan seisoskelu ja tarkkaavaisuus hämmensi jonkin verran sellaiseen tottumatonta aterioitsijaa… Lodgella vieraileville miljonääreille sellainen lienee arkipäivää, mutta meille missionääreille vierasta.

Vesi kannettiin katolla olevaan säiliöön ja lämmin suihku oli odottamassa safarimatkalaisia.

Tällaisissa majoissa majoittuvat asiakkaat tuossa campissa.

Norjalaisen dekkarikirjailijan Jo Näsbon kirja ”Veritimantti” ei toki ollut loppuun asti harkittu valinta, mutta maistui silti.

Ajelulle Ruahan luonnonpuistoon, eläinten valtakuntaan

Lähdimme 1. ajelullemme noin klo 16.30 lounaan ja kahvihetken jälkeen. Vanha tuttumme Moses oli jälleen kuljettajana, mutta opas oli uusi kaveri. Emme ehtineet ajella pitkään, kun SE OLI SIINÄ! Leopardi jälleen.

Katseemme kohtasivat. Tutkailimme toisiamme useita minuutteja. Kun leopardi kyllästyi, se lähti rauhallisen arvokkain askelin tien yli ja katosi savannille. Ajelumme huippukohtaaminen oli takana.

Kohtaaminen eläinten kuninkaiden kanssa Ruahan paratiisimainen kansallispuistossa

Toistakymmentä leijonanpentua leikitteli toistensa kanssa ja kiipeili puussa. Naarasleijonat makoilivat kaikessa rauhassa, osa joen penkalla poikasten turvana, osa kuivan joen pohjalla.

Vietimme eläinten kuninkaallisten perheen joukossa puolisen tuntia. Se oli ikimuistoinen tapaaminen, meille.

Voi että ossaa eläin olla iso!

Kohtasimme ajomme aikana useita norsulaumoja. Vaikuttavia otuksia.

Antti kävi vielä Rhudin kanssa kolmannellakin ajelulla, jolta tämä nuorten impaloiden kisailu on tarttui kameraan.

Hippolauman edustajan pitkään kestänyt haukottelu oli miellyttävä näytös.

Toisena päivänä tapahtuneen aamukuudelta alkaneen, noin 6 tuntia kestäneen ajelumme kauneimpia hetkiä oli seeprojen ja kirahvien levollinen oleilu kauniissa ympäristössä.

Aamuajelumme sisälsi kenttäaamiaisen nautiskelun luonnon keskellä.

Kukapa uskoisi, että luonnonpuistoissa norsut tappavat eniten ihmisiä!?

Hellyttävimpiä asukkeja olivat impalat, joita oli savanneilla todella paljon. Ihania eläimiä. Voisiko kuvitella, ettei mikään halua niille mitään pahaa.

Krokotiilien kanssa ei kannata leikkiä. Tämän lammikon reunalla oli kiellettyä nousta ajoneuvosta, sillä jyrkän reunaman alla saattoi vaania vikkelä kroko.

Pitkän ajon jälkeen oli aika lounaan, lueskelun oleilun ja kahvittelun. Se OLI lenheettiä! Voiko olla levollisempaa ja miellyttävämpää tapaa lomanviettoon?

Vaarallisen typerä kohtaaminen norsun kanssa majapaikassamme

Olimme saaneet nauttia eläinten valtakunnan huikeista näkymistä ja kohdanneet jopa eläinten kuninkaan, mutta pelottavimmat hetkemme olivat edessä.

Jälleen kerran eräs norsu päätti tulla syömään päivällisruohonsa majamme nurkalle. Kivahan sitä oli ihmetellä majamme suojasta.

Tässä vaiheessa Rhudi kuvaili omalta kämpältään tulijaa eikä havainnut, että salamavalo välähtää vastavalossa kovin herkästi. Fantti oli tullut ärsytetyksi.

Ei sentään niin paljon, että välittäisi meistä katoksen alla kuiskuttelevista tunkeilijoista. Tuijotukset, …, jonka jälkeen rauhallinen tepastelu hiekkapolkumme reunustan ruohonleikkuu jatkui.

Norsu laahusti majamme taakse ja meitä tietty kiinnosti, mihin se jatkaa kulkuaan. Menimme äänettömästi perään ulos katoksen alta. Fantti pysähtyi lodgemme päädyssä olevan aurinkokennon viereen. Jännitimme, astuuko se tuon neliömetrin kokoisen lasilaatikon päälle ja tekee meidät sähköttömiksi. Samaan aikaan Rhudi tepasteli kämpältään utelemaan tilannetta.

Kun norsu huomasi Rhudin se teki äkkihyökkäyksen meitä kohti. Otimme välittömästi Usain Boltmaisen spurtin kohti majaamme. Marjatalla oli jalassa sandaalit, joita ei oltu tehty pikakiihdyksiä varten. Ne irtosivat jalasta ja Marjatta kompastui hiekkapolulle. Oli kuulemma elämä vilissyt silmissä. Noiden muutaman sekunnin aikana hän ehti tajuta, että joku vetää häntä pystyyn ja auttaa eteenpäin. Edellisen päivän ikävät tarinat tulivat mieleen ja Marjatta ajatteli, ettei vaan kukaan jäisi auttamaan ja tallautuisi hänen vuokseen. Antti oli ollut lähempänä norsua ja kiihdytti hänen takaansa, ehti kuitenkin auttaa Marjatan jaloilleen ja molemmat syöksyivät terassille. Turvassa!

Lopulta uskalsimme tutkailla tilannetta ja havaitsimme, että fantti oli vain pelotellut meitä. Se oli ottanut muutaman askeleen ja pysähtynyt. Tilanne oli ohi ja typerät matkailijat turvassa. Hulluja nuo suomalaiset!

Kaikki hyvä loppuu aikanaan

Ikimuistoisen päivät Ruahan kansallispuistossa alkoivat olla ohi. Oli jäähyväisillallisen aika.

Matkalla kohti Iringaa oli muutama kylä, joissa arkiset askareet olivat pääosassa.

Lehmipaimen onnistui ohjaamaan laumansa pois automme edestä.