Sveitsin Saas-Feen parhaita patikointikohteita testaamassa
Saas-Fee Sveitsissä on kaunista aluetta ja erinomainen patikointipaikka. Vaeltelu puhtaassa, terveyden kannalta erittäin hyväksi luokitellussa ilmanalassa on sitä parhaan A-ryhmän elämää.
Esittelen tässä pari hyvää kävelyreittiä aiemmin julkaisemani lisäksi. Nämä molemmat ovat melko vaativia, joten ihan huonokuntoiset älköön vaivautuko. Kuitenkin etenkin laskeutuminen Hannigista solan kautta on niin upea kokemus kauniiden maisemien ansiosta, että se kannattaa ottaa kohteeksi.
Mukana on useita videoita.
Julkaisin edellisen Saas-Feen vaellusreittisuosituksen tällaisessa muodossa.
Noiden edellisessä matkakertomuksessani julkaisemieni parin vaellusreitin jatkoksi esittelen ensin kohteen, jonne kannattaa ehdottomasti nousta hissillä. Alastulokin vaatii erityisvarusteita (vaelluskengät) syystä, että ainakin juhannuksen tienoilla siellä on vielä lunta. Lenkkikengät eivät sovellu sinne.
Felskinn on Saas Feen korkein kohde
Saas-Feen kylästä pääsi juhannuksen jälkeisellä viikolla hissillä ainoastaan Felskinnin hissiasemalle (3000 m). Samalta ala-asemalta lähtevä hieman alempana sijaitseva Längfluhin hissi aukesi seuraavana lauantaina eli lähtöpäivänämme.
Kävimme Felskinnissä pari kertaa, mutta se ei ollut tällä kertaa vaellus- vaan pikavisiittikohde. Olimme tarkoituksellisesti jättäneet vaelluskengät kotiin ja liikkeellä lenkkikengillä. Niillä ei pärjää Felskinnillä, sillä lumi teki reitit kävelykelpottomaksi.
Lähtöpaikkaan pääsee lyhyehköllä lähes tasaisen maan hissillä, joka lienee tehty laskettelijoiden siirtymisen helpottamiseksi.
Felskinnin hissi oli kokemistamme hisseistä ainoa, jonne mahtui kymmeniä kulkijoita ja joka kulki tietyn aikataulun mukaan. Hissin ikkunat olivat jotain ihmeellistä lasia, joka muutti kaikki kuvat sinisävyisiksi.
Tässä kuvassa näkyy Felskinnin hissiasema, josta lähtee osin vuoren sisällä kulkeva Metro Alpin ylimmälle asemalle. Siellä on myös jäämaailma Ice Pavilion. Hissien aikataulu löytyy tästä.
l
Felskinnin hissiasemalla oli täysi lumikerros ja lumikissat kulkivat tekemässä reittejä vaeltajille ja laskettelijoille.
Tässä alla on elävää kuvaa Felskinnistä.
Rankka nousu Saas-Feestä Gletschergrotteen ja takaisin
Halusimme innokkaina kävelijöinä testailla mahdollisimman monia kävelyreittejä. Saimme hotellin johdolta suosituksia varteenotettavista reiteistä ja yksi oli vaellus Gletschergrotte-ravintolaan. Reitin varrella sijaitsee kuulemma mm. yksi pieni järvi, joten ei kun menoksi.
Menimme yllä kuvatulla siirtymähissillä jälleen hissien ala-asemalle. Koska Längfluhin hissi ei ollut käytössä, olimme pakoitetut kävelemään ylös ja alas. Reitti alkoi tämän upean puron varresta, jossa on mm. tämä vesimylly.
Reitti oli kohtuullisen nousujohtoista metsäpolkua, jota oli ihan mukava kävellä siihen saakka, kunnes nousu alkoi jyrkentyä. Hikihän siinä tuli!
Matkan varrella oli mm. tällainen näky.
Se ”järvi” oli lopulta tällainen vesiputti, joka lähinnä nauratti 188 000 järven maan kansalaisia.
Meillä oli oletus, että matkan päätepisteessä odottaisi jokin luola, mutta mitä vielä. Se olikin ainoastaan ravintola, joka on kyllä kivan näköinen paikka. Luola oli historiaa.
Ravintolan edestä löytyi tällainen upean näköinen kallio. Täytimme vesipullon sen vieressä virtaavasta vedenottopisteestä ja lähdimme vaeltamaan takaisin Saas-Feen laaksoon.
Metsäkauris johdatti meidät takaisin Saas-Feen laaksoon
Matkan varrella meitä odotti yllätys. Tuijottelimme pitkään toisiamme metsäkauriin kanssa ennen kuin tämä veijari päätti lähteä omille teilleen.
Ohitimme jälleen vesimyllyn ja jatkoimme matkaa alas vuolaana virtaavan veden vartta. Kauneutta riitti tuollakin pätkällä.
Sinne se katoaa kuten monet vastaavat vedet Saas-Feen alueella. Jokia, putouksia ja puroja on tuolla todella paljon, kuten seuraavasta matkakertomuksesta voitte päätellä.
Tuo noin 1,5 tunnin kävelyrupeama alkoi olla päätöksessä. Saas-Feen kylä on jo muutaman kiven heiton päässä.
Tässä tuon vaelluksen tunnelmia videokuvana:
Upea maisemareitti Hannigilta Saas-Feehen
Kirjoitin aiemmin erillisen jutun Hannigiin liittyen (ks. yllä). Päätimme vielä lähtöämme edeltävänä iltana nousta jo neljättä kertaa tuolle hotellimme vierestä lähtevän hissin pääteasemalla jättämään hyvästit Saas-Feen alueen kauniille maisemille.
Marjattaa oli jäänyt vaivaamaan mikä on se yksi reitti, jota kautta opastaulut ohjaavat kulkemaan Hannigilta 500 m alempana olevaan kylään. Opastaulun mukaan sinne olisi tunti 15 minuutin kävely. Vaikka olimme vaeltaneet päivällä jo valtavan määrän kilometrejä, pitihän tuo reitti käydä vilkaisemassa. Emme arvanneet mitä olisi edessä, hyvässä ja vähän pahassakin.
(Tämä reitti on merkattu yllä olevaan karttaan nuolella.)
Käveltyämme noin kilometrin panoraamatietä Hannigilta avautui edessämme tällaisia näkymiä. Upeaa!
Tässä vaiheessa tuntui ”lasten leikiltä” askeltaa alas helposti käveltävää polkua.
Sulavien jäätiköiden aikaansaaman vauhdilla virtaavan joen ylitys tapahtui tämän sillan kautta.
Sillalta kuvattuna näkee, että joella on vielä pitkä matka edessä, mutta niin oli meilläkin.
Vaikka kesä oli jo ohittanut puolen välin, lunta ja jäätä oli nähtävissä reilun 2000 metrin korkeudessa.
Matka jatkui ylös (!) vuoren rinnettä ja meillä oli mahdollisuus katsella millaista polkua pitkin olimme siihen pisteeseen tulleet. Ei huono! Hannigin hissiasema on tuon vuoren rinteen takana.
Tämän kuvan oton hetkellä taisi väsymys alkaa jo painaa, sillä syystä tai kolmannesta en löydä enää kuvia loppulaskusta. Yllätys oli, kuTäinka jyrkkä oli tuo tiukasti laskeutuva rinne. Polku kiemurteli tiheään tahtiin ja jalkamme alkoivat jyrkässä alamäessä valittaa. Ei helpottanut oloamme yhtään, että jossain vaiheessa ohitsemme JUOKSI nuori nainen kevyesti hyppien kuin gaselli. En ollut yhtään kade, mutta kumminkin.
Jatkoimme sitkeästi eläkeläisen verkkaista taivallusta kohti loputtoman kaukana olevan päätepisteeseen. Siltä se ainakin tuntui, kun väsy painoi.
Yllä aukeavan videon avulla pääsee hyvin aistimaan tuon kauniin vaellusreitin tunnelmia.
Kohtaaminen murmeleiden kanssa
Ylitimme lopultakin, jalkojemme huutaessa jo sitä kuuluisaa hoosiannaa, vielä yhden metallisillan. Kohta sen jälkeen olimme leveän laskettelurinteen yläpäässä. Alhaalta kyseinen rinne oli näyttänyt helpolta kansanrinteeltä, mutta ei se ihan niin loiva ollutkaan. Silti sitä oli helppo kävellä alas viimeisten kokemustemme perusteella.
Olimme nähneet vilaukselta aiemmin Alppien ”kansalliseläimen” murmelin, mutta nyt meillä oli mahdollisuus tehdä niiden kanssa tuttavuutta kaikessa rauhassa. Olimme jo rinteen yläpäässä ihmetelleet mitä lauma aasialaisia turisteja parveilee rinteen puolivälissä. Asia selvisi, kun tulimme riittävän lähelle. He olivat syöttäneet rinteessä majaa pitävää murmelipaliskuntaa. Niitä oli siellä paljon joka puolella ja turistien herkkupähkinöiden myötä ne ovat kesyyntyneet niin paljon, että terve!
Myöhemmin luin laittaessani kuvia someen, että murmelit voivat olla hyvinkin aggressiivia. Enpä tiedä miten on, mutta onneksi ainakaan tuolla kertaa en joutunut hyökkäyksen kohteeksi. Tässä vielä videon pätkä tuosta erikoisesta kohtaamisesta:
Tämä ”viimeinen” vaellus olisi ehkä kannattanut jättää väliin, sillä Marjatan polvi kipeytyi liiallisen rasituksen johdosta eikä ole parantunut vielä muutama viikko matkamme jälkeen, kun kirjoitan tätä matkakertomusta. Liekö lääkärireissu edessä?
SUURI SUOSITUS tuolle vaellusreitille. Ottakaa se mieluummin päivän ensimmäiseksi vaellukseksi eikä viimeiseksi iltakävelyksi mikäli olette jo askeltaneet pitkälti toistakymmentä kilometriä vaikeissa maastoissa. Rajansa on jopa eläkeläisten raajojen kestolla 🙂