Tankavaaran Kultamuseo yllätti positiivisesti
On pakko myöntää, että Tankavaaran Kultamuseo yllätti positiivisesti. Vuonna 1973 pieneen ”mutteritaloon” perustetusta kullankaivajien välineistöä ym. esittelevästä pienen mökin nurkkiin kerätyistä esineistä lähti liikkeelle varsinainen kultamuseokuume. Merkittävä määrä vapaaehtoisia lähti talkoisiin ja lopulta alkoi löytyä myös sen verran rahaa, että museon suunnittelua ja rakentaminen saatiin käyntiin. Lopputuloksena on Kultamuseo ja kokonainen Kultakylä, jonka ohi olemme ajelleet muutaman kerran aavistamatta millainen aarre sieltä löytyy.
Taustalla on se, että hankimme museokortin, jota monet ystävämme ovat kehuneet. Sen myötä suunnittelemme, että käymme katsomassa kaikki mielenkiintoiset matkan varrella sattuvat museot sikäli, kun aika antaa myöten.
Museokortin idea on, että kotimaan matkailuun voi tuoda hieman lisää väriä poikkeamalla museoihin eri puolilla Suomea. Kun nyt olimme Saariselällä, päätimme testata uunituoretta museokorttiamme. Tämän ensimmäisen visiitin lopputulos oli, että kun ajelemme seuraavan kerran kesäaikaan Tankavaaran kulmilla emme enää aja ohi vaan katsomme Kultakylän ulkoilmanäyttelyn uudelleen. Nyt lähes kaikki oli lumen peitossa ennätyssuuren lumimäärän johdosta.
(Yhteistyössä Museokorttimuseoiden kanssa.)
Kultamuseo on perustettu Lapin Kullankaivajain Liiton (LKL) toimesta 1973, Inkeri Syrjäsen (tuleva museonhoitaja ja myöhemmin museonjohtaja) aloitteesta LKL:n kokouksessa. Alkuaikojen talkoisiin osallistui moni legendaarinen kullankaivaja, perustajavoimissa mukana olleet Yrjö Korhonen ja Niilo Raumala mukaan lukien.
Vuonna 1973 perustetusta mutterikämpästä on kasvanut maailmanluokan Kultamuseo
Tarkoitukseni ei ole tehdä tästä postauksesta mitään Kultamuseon historiikkiä. Niitä on tehty ja painettu muiden toimesta. Sen verran voin kuitenkin paljastaa, että kokonaisuus on kasvanut aloitusvuodesta 1973 niin paljon, että Tankavaaran Kultamuseo yllätti positiivisesti etelän miehen, joka ei huijo 🙂 Lähtöoletukseni oli, että sinne on kerätty vaskooleja ja muita kullanhuuhdonnan välineitä, kuvia ja historiaa sen verran, että hommasta pääsee jyvälle. Niin olikin, mutta noiden lisäksi sinne oli kerätty jos mitä kullankaivuuseen ja kivilajeihin, meteoriitteihin ym. perustuvaa näytille lähes 30 maasta ympäri maailman.
Kovien rahanhankintataistojen jälkeen Kultamuseo kuitenkin rakennettiin. Härkäselän hirsirakennuksen peruskiven muuraukseen vuonna 1977 saatiin mukaan itse presidentti Urho Kekkonen, joka taisi laittaa vähän markkojakin likoon auttaakseen museon rakentamisesta. Kullanhuuhdonnan legenda Niilo Raumala ohjasi Urkin sitten vaikean lajin saloihin.
On varsinainen ihme, että Kultamuseosta löytyy ehkä maailman täydellisin kullanhuuhdonnasta kertova näyttely. Nykyaikaan kuuluu tietty, että historiaa on täydennetty runsaan kuvamateriaalin lisäksi lukuisin videoin ja vuorovaikutteisin ohjelmasovelluksin, joiden avulla vierailija saa selville kullan keräämisestä ja sen historiasta ”kaiken mahdollisen” tai ainakin tarpeellisen.
Silmäillessäni Kultamuseon 35-vuotisjuhlakirjaa ”Mutterikämpästä koko maailman kultamuseoksi” kiinnitin huomiota Kauko Launosen hahmotelmasta uudeksi museotilaksi. Ihmettelen kovasti, miksi noin upea luonnos tyrmättiin Opetusministeriössä. Ei auttanut mitään, että alussa lähes 30 maata oli mukana kampanjassa. No, enpä tiedä asiasta mitään, mutta tuo kuvassa näkyvä rakennus olisi ollut toteutuessaan todellinen nähtävyys!
Kun ihmettelin asiaa, sain kuulla, että Kauko Launosen (joka oli mukana perustamassa Kultamuseota ja toimi myös Kultakylän isäntänähän pitkän rupeaman) ja Olli Keskisen visio Golden World-näyttelyrakennuksesta ei mennyt ihan sellaisenaan ja ensimmäisillä kierroksilla läpi. Muunneltu versio nurin päin olevasta ”isosta vaskoolista”, jossa maailman kultahistoriaa esitellään, meni sitten toisella kierroksella läpi. Perusnäyttelyrakennus näyttelyineen (Lapin kultahistoria ) ja Launosen kansainvälisen puolen luonnos eivät liity toisiinsa.
Kaiken puurtamisen lopputilos oli se, että Tankavaaralle nousi museo, joka esittelee ainoana koko maailman kultahistorian! Härkäselän hirsirakennuksesta tuli muutamaksi vuodeksi päänäyttelyrakennus ja uusi perusnäyttelyrakennus valmistui 1980-luvun alussa, jolloin sen näyttelyt avattiin yleisölle vuonna 1983. Ei huono!
Tankavaaran Kultamuseo yllätti positiivisesti
Sodankylän Tankavaarassa, noin 30 km Saariselältä etelään, sijaitsee Kultamuseo ja itseasiassa Kultakylä.
Pysäköintipaikan reunassa on suuri kartta, jossa kerrotaan mitä kaikkea alueelta löytyy.
Kultamuseoon johtavan polun varressa on kerrottu selkeästi millaisiin kustannuksiin joutuu varautumaan päästäkseen tutustumaan museoon. Meille uusille museokortin haltijoille pätee tässä tapauksessa vanhan kunnon lausuman väännös ”mitä enemmän käyt museoissa sitä enemmän tienaat” 🙂
Varmaan jo vuoden kuluttua olemme viisaampia kuinka paljon tuli käydyiksi niissa yli 300 museossa, jotka kuuluvat Museokortin piiriin. Mikäli olet kiinnostunut, kortin voi ostaa tämän linkin kautta:
Museokortti
Tervetuloa Kultamuseoon!
Meillä kävi säkä! Museonjohtaja Kaisa Nikkilä (vasemmalla) sattui juuri olemaan vastaanotossa astuessamme sisään. Saimme häneltä ja amanuenssi Hanna Mattilalta erinomaisen alkuperehdytyksen museoon ja sen historiaan, josta lämmin kiitos. Hanna Mattilalle vielä erityiskiitos siitä, että korjailit kirjoituksestani suurimmat ”mokat” ja annoit lisäinfoa postaustani varten. Loistavaa yhteispeliä!
Ennen kierrosta oli mahdollista katsoa 6 minuuttia kestävä video kullanhuuhdonnasta museon auditoriossa. Hyvä hyvä!
Kultamuseon pääsyreitin varrella on, tottakai, mahdollista tarkistaa päivän kultakurssi, joka oli kuulemma tuona päivänä korkealla. Olisipä mitä myydä!
Vaikka kultamuseon puuhamies Launonen ei saanutkaan luomustaan paperia pidemmälle, ovat esineet kuitenkin tyylikkäästi esillä. Lopputulos on onnistunut kokonaisuus.
Kierros Kultamuseossa avasi silmiä
Laitan tähän alkuun karttoja ja muuta informaatiota, jotka avaavat vieraan silmiä näkemään kuinka kovaa juttu kullanhuuhdonta käsin ja koneellisesti on ollut ja on edelleen Suomessa. Kartat ym. eivät ole kronologisessa järjestyksessä vaan ohjaajana on toiminut logiikkani.
Aloitan koko Suomen kultakaivoksista. Enpä olisi tiennyt, että kultaa löytyy eri puolilta maatamme.
Tästä kartasta löytyy muutama tärkeä kultapaikka, mm. Ivalojoen Kultala.
Ivalojoki on ollut erittäin tärkeä kullanhuuhdontapaikka. Sen varrella oleva Kultala on nykyisin lailla suojeltu rakennusperintökohde. Siellä on ”sattunut ja tapahtunut” aikoinaan. Muistan tuon paikan 1980-luvulta, kun meloimme kavereiden kanssa Kutturasta Ivaloon. Siellä on muistaakseni jokin rakennus, koneita, huuhdontarakennelmia, sauna etc. Siellä on riittänyt väkeä ”pahimpana/parhaimpana” kultakautena.
Näistä 1800-luvun lopun valtauksista voi päätellä, että tuossa hiekkapohjaisessa Ivalojoessa kultaa riitti.
Tarkat olivat ohjeet ja määräykset, jotta pääsi huuhtomaan kultaa. Oulun reissut taisivat tulla kullan etsijöille tutuksi. Eikä petoksiltakaan vältytty, sillä kaverin löytämä valtaus siirtyi monessa tapauksessa ”vahingossa” omiin nimiin ja luottavainen löytäjä jäi nuolemaan näppejään.
Ja toki viralliset osakekirjat kuuluvat kullanhuuhdonnan maailmaan. Tämä vuodelta 1925.
Kultaakin on monenlaista eikä kaikki ole kultaa, mikä kiiltää
Kultamuseon näyttelyn yksi tärkeä anti oli, että kultaakin on monenlaista.
…ja että kaikki ei ole kultaa mikä kiiltää!
Myös kulta on erilaista eri paikoissa.
Sitä vähän ihmettelin, että miksi kultahipuille on annettu tuollaiset nimet? Tiedustellessani asiaa, kuulin, että kultahiput on nimetty täin ja russakan jne. nimillä sen mukaan, koska aikoinaan nuo kutsumattomat syöpäläiset saattoivat olla kullankaivajan kämpissäkin vaivoina. Jokainen ne tiesi silloin näöltä ja koolta. Jos joku oli löytänyt russakan kokoisen hipun, tiesivät muut kaivajat, että kaverilla oli lykästänyt. 😊
Opimme myös sen, että eri puolilla maailmaa hiput ovat erilaisia.
Löydettyjen kultakimpaleiden koossa on eroa. Mitenhän elämä jatkui sillä kullankaivajalla, joka löysi tämän maailman suurimman huuhdonnalla löydetyn 72 kg:n ”hipun”? No, tuota ei tarvinnut juurikaan huuhtoa, korkeintaan hiekat ympäriltä 🙂
Tästä selviää, miten löytäjän ”kävi”. Tuo vajaan 10 000 punnan summa oli siihen aikaan niin suuri summa, että löytäjien ei enää tarvinnut rahan vuoksi jatkaa, mutta tuskinpa he malttoivat silti kullanhuuhdontaa lopettaa.
Suomen suurimmat kullanhuuhdonnan avulla löydetyt hiput painoivat ”vain” vajaat puoli kg.
Tässä on jäljennös kelttien kulta-aarteesta, jonka löysivät 1700-luvulla lapset sattumalta.
Lapset löysivät myöhemminkin valtaisan aarteen. Australissa joukko ”kurittomia” lapsia lainasivat 1980-luvulla luvatta vanhempien metallinpaljastimen ja löysivät 27kg:n hipun. Ehkä toruminen jäi vähiin, kun teon lopputulos oli mikä oli 🙂
Kultamuseon näyttelyssä kierretään ympäri maailmaa
Tankavaaran Kultamuseo yllätti positiivisesti siinäkin mielessä, että siellä pääsee vilkaisemaan kullankaivuun historiaa ympäri maapallon, kun 20 maata on ollut mukana näyttelyä kerättäessä.
Jo muinaiset roomalaiset ymmärsivät kullan päälle, kuten hyvin historian oppikirjoista olemme oppineet.
Pieni poikkeama kullasta ovat nämä hopearahat, joita esitellään näyttelyssä.
Unkarissa kullankaivajat asustelivat mm. tällaisissa majoissa.
Kultamuseon näyttelystä käy ilmi missä päin maailmaa on kultaa kaivettu ja kaivetaan.
Ja jos maasta kulta loppuu, meteoriitit lähettävät sitä lentopostina muualta lisää. Enpä olisi tuotakaan tiennyt!
Kullan kaivamisen välineistöstä
Kun on kyse kullanhuuhdonnasta, vaskooli on se ”Juttu” isolla J:llä. Tässä kuvassa muutamia vaskoolimalleja. Puisella rännillä on tärkeä rooli kullanhuuhdonnassa. Sen pohjalla olevat rihlat keräävät talteen raskaan maa-aineksen. Osa ränniestä on valtavan suuria ja kultahurmoksen kasvaessa kullan huuhdonnassa on käytetty apuna kaivinkoneita ym. koneita.
Kun on kyse kullanhuuhdonnasta, hyvät puntarit ovat olleet tärkeässä roolissa. Mitenhän noiden kalibrointi on hoidettu? 🙂
Kultakylän puolella on tällainen höyrykone, jonka tapaisia kultamaillakin käytettiin voimanlähteenä esimerkiksi lautatavaran (rännejä ym. varten) sahaamiseen.
Ja tottahan sitä kultaa löytyy myös joen pohjasta.
Tässä lisätietoa vedenalaisesta kullanhuuhdonnasta, joka on keksitty Yhdysvalloissa 1950-luvulla. Se on edelleen käytössä mm. Ivalojoella.
Kilpailua, tottakai!
Kaikessahan pitää kilpailla. Kullanhuuhdonnan SM- ja MM-kilpailuja on pidetty jo monen vuosikymmenen ajan. Etenkin alkuvaiheessa ne olivat suuri kansantapahtuma.
Kummallahan Matilla, Kärkkäisellä vai Nykäsellä, on enemmän mitaleita ja pokaaleita? Tuosta voi jotain päätellä kullanhuuhdonnan merkityksestä vielä viime vuosikymmenilläkin. No, järjestetäänhän niitä pilkkikisojakin 🙂
Kauniita palkintoja on kehitetty kilpailijoiden houkuttimiksi.
Tankavaaran Kultakylä on monipuolinen kokonaisuus
Kultamuseo toimii erillisen Kultakylän naapurina. Kullankaivajien perustama Kultakylä kahvilarakennuksineen ja matkailijahuuhtomoineen avattiin vuonna 1970. Sen perusti kaksi kullankaivajalegendaa omalle valtaukselleen. Museon ensimmäinen näyttely oli silloisen kahvilan (nykyisin Wanha Waskoolimies-ravintola) nurkassa ennen ensimmäistä omaa näyttelyrakennusta (Mutterikämppä kesällä 1975). Kultakylä perustuu yksityisyrittäjän toimintaan toisin kuin Kultamuseo, jonka toiminta perustuun yleishyödyllisyyteen ja jota sitoo museolaki.
Koska olimme liikkeellä talviaikaan, meiltä jäi merkittävä osa Kultakylän ja Kultamuseon näyttelystä näkemättä. Kullanhuuhdontaakin pääsee kokeilemaan kesäaikana, mutta nyt lähes kaikki oli lumen alla.
Kultakylän alueelle on rakennettu kokonaisuus, jossa muutaman sadan metrin reitin varrella on monenmoista nähtävää.
Kesällä pääsisi näkemään millaisissa asumuksissa kullankaivajat ovat asustelleet.
Nyt pääsimme näkemään Kultamuseon sisätiloissa, mitkä asiat ovat olleet kaivajien viihdyttäjiä.
Kun huuhdonta tapahtuu paljolti jokien varsilla, ovat veneet olleet pääsääntöinen kulkuväline.
Oleellisena osana kullanhuuhdonnassa ovat olleet myös erilaiset maakulkupelit, jolla posti ym. kulkivat erämaihin. Tämä sivuvaunullinen löytyy Kultamuseosta.
Tällainen pulloista rakennetty rakennus onkin jo erikoinen ratkaisu. Pullotalo on esimerkki 1800-luvun kierrätyksestä Suomea kuivempien aluiden ratkaisuista. Puutavara sahattiin ja käytettiin ensisijaisesti joissakin paikoissa palvelemaan kullankaivun tarvetta (rännit ym. rakenteet), joten katto pään päälle saatettiin joskus rakentaa mitä mielikuvituksellisimmista muista materiaaleista, pullot mukaan lukien.
On kuin villin lännen elokuvastudiossa kävelisi, kun kadun reunuksella on pelkkiä kulisseja.
Tämän kaupan business perustuu kävijöiden rehellisyyteen. Esineet ja hinnat ovat kaikkien nähtävissä. Rahan voi pudottaa seinällä olevan laatikkoon.
Kultakylän ravintolan seinään on rakennettu paistinpannumuseo.
Alueella on ravintola ja myös majoitustilaa.
Ravintolan sisustus on varsin kiintoisa. Kannattaa käydä syömässä tai ainakin kaffeella.
Se oli se talvi 2020, kun lunta oli Lapissa vähintäänkin riittävästi. Etelä-Suomessa ei sitten ollutkaan.
Näin siinä sitten kävi. Ajattelin tehdä muutamasta Museokorttimuseoiden ketjuun kuuluvista museoista postauksen ja ensimmäisestä tuli jo mammutti. Tällainen minä olen ollut aina, että juttua tulee, sisällöstä ei aina niin väliä.
Uusin postaukseni on tämä:
Ja tämä kaikki alkoi siitä, kun saimme kutsun Ateneumiin avattavan uuden näyttelyn lehdistötilaisuuteen:
Ateneumissa jatkuu naisten valtakausi – vuorossa Natalia Gontšarova
Mistähän museosta löydämme itsemme seuraavalla kerralla ja mitä siitä syntyy?
Mee museoon! 🙂
Koska emme nähneet mitä Kultakylässä oikeastaan on ja miten siellä majoitutaan, laitan tähän perään vielä bloggajaveli Ramin postauksen samaisesta paikasta:
Tankavaara – kullankaivajien jalanjäljillä Sompion erämaassa
