Nizzan kulttuurikierros osa 1: Marc Chagallin upea museo ja turha piipahdus Matisse-museossa
Marc Chagallin museo ja piipahdus Matisse-museossa olivat tavoitteeni, kun sain ”vapaapäivän” lastenlasten hoidosta Nizzan matkallamme. Marc Chagall yllätti minut erittäin positiivisesti. Tottahan hänen nimensä oli tuttu koulu- ja opiskeluajoilta, mutta nyt tuo värimaailma syöksähti eteeni ja löi minut positiivisella ällikällä. Sen sijaan Matisse-museon olisi voinut suosiolla jättää väliin.
Perjantaina 13.5.2016 lähdin yksin Nizzaan. Oli käynyt ilmi, että poikia (pari siinä vaiheessa 7-vuotiasta lastenlastamme) ei kannata kiduttaa museovierailuilla. Vaimoni ehdotti, että tekisin päivän reppureissun ja hän jäisi poikien kanssa ”taistelemaan tsunamia vastaan” (lue: meren aaltoja). Matkustin junalla majapaikastamme Villeneuve Loubetista Nizzaan.
Kävelin Nice Villen asemalta reilun kilometrin päässä sijaitsevaan Chagallin museoon. Lippu sinne maksoi 10 €. Venäläistaustainen taitelija on ollut erittäin tuottelias taidemaalari. Tässä hieman hänestä:
Marc Chagallin mielikuvitukselliset, unenomaiset maalaukset ovat läheisesti yhteydessä surrealistiseen liikkeeseen, mutta hän otti osaa moniin Pariisin taiteilijaelämän avantgardistisiin suuntauksiin, kuten kubismiin ja fauvismiin. Hän kokeili ja käytti useita tekniikoita: guassia, vesivärejä, pastelleja, mustetta, kollaasia, kaiverrusta ja litografiaa. Chagall otti aiheita ja vaikutteita venäläisestä kansantaiteesta ja monista raamatullisista teemoista sekä juutalaisesta perinteestä. Hänen tuotannossaan näkyvät myös lapsuuden muistot. Värikkäät maalaukset henkivät optimismia ja onnellisuutta. Chagall kuvasi usein itsensä – joskus vaimonsa kanssa – tarkkailemassa maailmaa, joka on värikäs, kuin lasimaalauksen läpi nähty. (Wikipedia)
Maalausten lisäksi Chagall on puvustanut useita oopperoita ja maalannut mm. Pariisin oopperatalon kattoon huikeita maalauksia, jotka kuvaavat siellä esitettyjä oopperoita. Kova äijä.
Auditorion lasimaalaus
Museon anti oli mielestäni erinomainen. Chagallin tyyliin tulee suhtautua taiteilijan ajattelemalla tavalla ja hyväksyä se sellaisenaan. Vaikka hahmot on maalattu lapsenomaisin vedoin, värimaailma on todella upea. Jos olisin taidekriitikko, nimeäisin hänet värien mestariksi. Onneksi en ole, joten jokainen saa luoda oman näkemyksensä näiden muutamien taulujen perusteella:
Tanssi
Abraham ja kolme enkeliä
???
Mooses ja palava pensas
Nooan arkki
Nooa ja sateenkaari
Paratiisi
Aatami ja Eeva kartoitetaan Paratiisista
Kuningas Daavid
Valtavan kokoiset, paljolti Raamattuaiheiset maalaukset avautuivat vasta, kun kuunteli selostukset niiden yksityiskohtien merkityksestä ja symboliikasta. Kuuntelin niistä muutaman ja olin ihmeissäni kuinka paljon mahtuu yhteen tauluun kymmenine ja satoine yksityiskohtineen. Kun väreillä on vielä oma symboliikkansa, alkoi Chagallin tuotanto aueta aivan uudella tavalla. Hattu nousee tuolle mestarille.
Suosittelen lämpimästi tuota museota!
Tässä alla vielä videokooste museosta:
MATISSE-MUSEO
Joidenkin tietolähteiden mukaan museosta saisi ilmaisen bussilipun Matissen museoon, mutta se käytäntö on historiaa. Join Marc Chagallin museon pihakahvilassa kupin cappuccinoa ja lähdin kävelemään noin 1,5 km päässä sijaitsevaan Matisse-museoon. Kävi ilmi, että tuo kävelyreitti oli mieluisampi kokemus, kuin argeologisen museon vieressä, suuressa puistossa sijaitseva taidemuseo.
Matkan varrella oli todella kauniita, vanhoja rakennuksia, palatseja, hotelleja yms. Alue oli niin siisti ja viehättävä, että siellä voisi vaikka asua muutaman kuukauden vuodesta.
Argeologinen museo sijaitsee Matisse-museon naapurustossa. Tässä vanhoja muurin pätkiä havainnollistamassa sen ajan rakentamista.
Odotukseni ja tarjonta eivät kohdanneet juuri lainkaan Matisse-museossa. Maksoin jälleen 10 €. Virkailija sanoi, että lippu oli voimassa 3 päivää, mutta minulle riitti puoli tuntia. Olin odottanut upeita maalauksia, mutta petyin pahemman kerran. Olisiko niin, että Matissen paras ja tunnetuin tuotanto on levinnyt Louvreen ym. taidemuseoihin? Pitänee tarkistaa netistä.
Koukkuna lippuun oli laitettu, että sillä pääsee 9:ään muuhun museoon maksutta. Ne, jotka olin ennalta havainnut maksuttomiksi, olivat ymmärrettävästi mukana ryhmässä. Matissen museossa oli kuvauskielto, joten en voi laittaa matkakertomukseeni muita kuvia kuin rakennus ulkoapäin. No, enpä tiedä olisinko halunnut mitään kuvatakaan. En suosittele tätä museota!
Kävelin pettyneenä bussipysäkille ja hyppäsin linjaan n:o 15. Kun kyselin kuljettajalta minne tämä menee, hän kysyi ”miksette puhu ranskaa?”. Ilmoitin, että se on liian vaikeaa, maksoin 1,5 € tiketin ja poistuin takavasemmalle. Istahdin vanhan herrasmiehen viereen, joka oletti, että pääsen melko lähelle vanhaa kaupunkia. Hän jäi bussista jo aiemmin, mutta pystyin seuraamaan puhelimeni GPS:n avulla matkan edistymistä. Pääsin 200 m päähän modernista museosta ja kun bussin keula oli siinä vaiheessa kohti rautatieasemaa, hyppäsin pois.
Poikkesin moderniin museoon kävellessäni ottamaan huikopalaa viehättävään La Focaccia – ravintola, joka mainosti oven pielessä, että Tripadvisorin asiakkaat olivat arvioineet sen 4,5 tähden arvoiseksi. Pienehkö paikka oli lähes täynnä ranskaa sölköttäviä lounasvieraita, virkamiehiä, nuoria pareja ja vanhoja rouvia salaatteineen. Ensivaikutelma oli oppikirjamainen suhteessa ravintolan valintaan. Olin pettynyt edellisen päivän lounasmenun makuelämykseen, kun en uskonut, että niihin ei kannata langeta, jos haluaa hyvää ruokaa. Niinpä päätin tilata jonkin kunnollisen mussel-annoksen. Kävi ilmi, ettei heiltä löydy, kun tuoreiden meren elävien pitäminen valikoimissa ei oikein toiminut. Ainoa missä niitä oli, oli risotto. Päätin ottaa pikkunälkääni kuitenkin pizzan. Kohta ystävällinen Adrin (tai jotain) tuli kysymään kelpaisiko iso lautanen simpukoita ja ranskalaiset? Hyväksyin tarjouksen, kun se tuli vielä samaan noin 11 € hintaan. Painikkeeksi tilasin pienen karahvin talon valkoviinia 6,20 €.
Kun ruoka tuli, annos oli riittävä . Ranskan perunat olivat tulikuumina ja erittäin hyviä. Simpukoiden kanssa toistui eilisen päivän tilanne eli olivat liian haaleita. Vahingosta viisastuneena pyysin tarjoilijalta, että ne lämmitetään. Kohta ne tulivatkin tulikuumina takaisin. Simpukat olivat pieniä, mutta niitä oli riittävästi. Maku ei ollut täysin odotuksieni mukainen, mutta söin kaiken kiltisti. Ihan yes. Ei voi mitään, että aina, kun saan eteeni simpukoita, vertailukohdaksi nousevat vuosia sitten Montmartneella saamani simpukat valkoviinissä. Ei ole niiden voittanutta tullut vastaan. Pitänee palata sinne, jos haluaa hyviä sinisimpukoita.
Museokierrokseni Nizzassa jatkuu toisessa kertomuksessa, joka aukeaa su 29.4. klo 7.
