Lahden kaupunginteatterin uusi linjaus herättää toiveikkaita ajatuksia
Parin kokemuksen jälkeen voimme todeta, että Lahden kaupunginteatterin uusi linjaus herättää toiveikkaita ajatuksia, osin jopa hämmennyksiä. Olemme nyt päässeet nauttimaan kahdesta uutuudesta ja poistuimme molemmista enemmän tai vähemmän hämmentyneinä. Kirjoittelen tähän postaukseen ajatuksiamme näkemistämme esityksistä. Olemme katsoneet tänä syksynä 2024 The Black Rider -musikaalin sekä road-näytelmän Thelma ja Loviisa. Tässä tunnelmia ja ajatuksia noista yleisön suosikeista.
(Teimme nämä teatterivierailut osittaisessa yhteistyössä Visit Lahden ja Lahden kaupunginteatterin kanssa.)
Syksyn 2024 näytäntökausi Lahden kaupunginteatterissa on alkanut uuden johtajansa Lauri Maijalan komennossa niin, että arvuuttelemme ohjelmiston olevan monelta osin hänen näköisensä. Niinhän sen pitääkin olla. Henkilöstön ja johdon valmentajana yksi lempisloganeistani on ”jokainen organisaatio on johtajansa näköinen”. Oletettavasti myös Lahden kaupunginteatterissa, ainakin toivoisin niin! Silloin tulee hyvä kausi!
Jos olen ymmärtänyt oikein, Maijala on ”tuonut” mukanaan muutamia näyttelijöitä mikä on hyvä juttu teatterin kehittymisen kannalta.
Koska en ole teatterikriitikko, katselen noita näytöksiä ”kokeneen katsojan” näkökulmasta täydellisen objektiivisesti, hyvässä ja pahassa. Tämä lähestymistapa välittyy myös lyhyistä kuvauksistani, joiden sisällöstä otan, kuten kuuluukin, täyden vastuun 🙂 Siispä kirjoitin mitä kirjoitin.
The Black Rider jätti paljon kysymyksiä
Voin rehellisesti myöntää, että The Black Rider jätti paljon kysymyksiä, paljon enemmän kuin Thelma ja Loviisa. Tein sen virheen, etten lukenut käsiohjelmaa ennen musikaalia. Se olisi auttanut, auttoi tosin jälkikäteenkin.
Kaupunginteatterimme uusi johtaja Lauri Maijala ei päästä yleisöään esikoisohjauksessaan helpolla vaan ottaa heti luulot pois. Ehkä hyvä niin! Oli miten oli, voin vinkata tuleville katsojille, että lukekaa Lahden kaupunginteatterin sivuilta ennakkoon tuon pirullisen rock-oopperan käsiohjelma, jotta olette paremmin kartalla, kun karavaani alkaa kulkea (Varo juonipaljastuksia!)
Meitä istui neljä 1951 syntynyttä senioria vierekkäin katsomossa. Intauduimme väliajalla keskustelemaan, että ”Mikä tämä on? Mihin tällä pyritään? Mikä on tämän sanoma???” Ilmassa oli siis aitoa hämmennyksen tuntua eikä se ole täysin haihtunut vieläkään, kun esityksestä on kulunut jo viikkoja.
Nyt tiedän, että kysymyksiimme olisi tullut muutama vastaus lisää, jos olisimme lukeneet käsiohjelman ennakkoon. Ainakaan minun englanninkielentaitoni ei riittänyt ymmärtämään kaikkia nyansseja lauluista eikä edes sinällään selkeällä englannin kielellä puhuttuihin juontoihin. Valitettavasti rock-oopperan tekijät/tuottajat eivät anna lupaa laulujen (eikä kaikkien puheosuuksien) suomentamiseen, mikä toki hämmentää pientä kuulijaa. Lue siis käsiohjelma, jos et hallitse suvereenisti englantia (ja vaikka hallitsisitkin). Niin monipolvinen on tuon esityksen trokee, että esiintyjäjoukon sukulaisuussuhteet ym. menevät ajoittain umpisolmuun.
En ole mikään teatteriarvostelija, joten en ala ruotimaan kuultua/nähtyä muuten kuin, että ammattilaiset ovat asialla, kaikulla sektoreilla. Iltaan mahtui muutamia laulajien huippusuorituksia, joista suurimmat aplodit taisi (syystäkin!) saada Tom Waits -mainen lauluesitys ”Crossroads”, josta vastasi 5 min ja 10 m rollaattorikävelyn tehnyt vanhus (Tomi Enbuska) päästyään lopulta lavan reunaan ja vedettyään upean soolonsa. Vaikuttava esitys, joita onneksi mahtui iltaan muitakin unohtamatta upeaa orkesteria, joka pääsi näyttäytymään alussa ja lopussa lavatekniikan ansiosta. Niin, ja lavasteet tekivät meihin vaikutuksen. Hyvin oli monipuolisen teatterimme tekniikkaa ja lavasteita hyödynnetty! (Kävi muuten niin, että lavasteet tulivat alas samana päivänä, kun olimme katsomassa Thelmaa ja Loviisaa. Ei suotta ollut teatterinjohtaja vähän aiemmin valitellut, että tekniikkaa pitäisi uusia, ettei vaan mitään sattuisi!)
Kiitos Lauri Maijala ja Lahden kaupunginteatteri syyskauden hienosta avauksesta. Rima on laitettu korkealle, kieliongelmista huolimatta. Seuraavaksi Orlandoa, Thelmaa & Loviisaa ym. katsomaan, kun aika koittaa. Taidan lukea käsiohjelman ennakkoon ennen niitä, vaikka esitykset ovatkin suomenkielisiä.
Tässä vielä The Black Riderin traileri:
Thelma ja Loviisa on naisten osin ”sekopultsi” näytelmä naisista miesten puristuksessa
”Thelma & Loviisa on eeppinen western ja henkeäsalpaava roadnäytelmä kahdesta ystävyksestä pakoretkellä halki Suomen – aina kaukaiseen Arizonaan asti.” (Katkelma teatterin ohjelmaesittelystä)
Kirjoittelen tätä näkemystäni Thelma ja Loviisa -näytelmästä tuoreeltaan eli esityksen jälkeisenä päivänä.
Thelma & Loviisa – Lahden kaupunginteatteri
Kirjoitan tämän kappaleen otsikossa, että ”naisten osin ”sekopultsi” näytelmä naisista miesten puristuksessa”. Ilmaisen omat tunteeni Facebookissa vieläkin raflaavammin: ”THELMA JA LOVIISA on naisten luoma vahvasti feministisävytteinen road-näytelmä, joka iskee miehiä naisten voimin, jopa vyön alle.” Noin sen koki yli 7-kymppinen kulttuurin monitoimikuluttaja, jonka intohimona ovat 3 ”ämmää” eli mökkeily, matkailu ja musiikki. Teatteri, ooppera, ravintolat ym. ovat kuitenkin vahvasti mukana upeassa eläkeläiselämässämme.
Ennen kokemuspäivitystäni tässä vielä toinen lainaus näytelmän esittelystä:
”Thelma ja Loviisa ovat kaksi aivan tavallista naista, jotka lähtevät kauan odotetulle lomamatkalle. Heti reissun alkuvaiheessa käynnistyy kuitenkin tapahtumaketju, jonka jälkeen paluuta entiseen elämään ei enää ole. Puolustaessaan henkeään he päätyvät lain nurjalle puolelle ja alkaa loputon pakomatka maailmassa, jossa oikeus on aina voittajien puolella. Matkallaan he kohtaavat kaltaisiaan, historian saatossa vailla oikeutta jääneitä naisolentoja, jotka kutsutaan liittymään mukaan porukkaan. Lopulta kaikki entinen palaa savuna ilmaan. Naisilla ei ole enää kuin toisensa, kaiken kestävä ystävyytensä, vuoden 1966 Ford Thunderbird ja tulitikut, jolla sytyttää tuleen kaikki se, minkä alta he paetessaan vapautuvat.” (https://lahdenkaupunginteatteri.fi/ohjelma/thelma-loviisa/
Lahden kaupunginteatteri ei päästä katsojiaan helpolla tässäkään uutuudessa. Olimme muutama viikko aiemmin äimistyneet Lauri Maijalan ohjaamaa The Black Rider -musikaalia katsoessamme syystä, ettemme pysyneet mukana osin kielen, osin muiden syiden johdosta.
Minna Harjuniemen käsikirjoittamassa ja ohjaamassa Thelma ja Loviisa -näytelmässä ei kieli ollut esteenä, mutta silti tajunnanvirta joutui koetukselle jonkinlaisen sekametelisopan keskellä. Vaatii historiatietoa ja heittäytymistä vapaaseen pudotukseen, jotta pysyy mukana juonen käänteessä käsikirjoituksen hyppiessä vuosikymmenistä vuosisatoihin ympäri maailmaa.
Näyttelijät selviävät rooleistaan hienosti. Toki ”konkari” Anna Pitkämäki on paitsi näyttelemisen, myös äänenkäytön mestari ja sen huomaa. (Sitä mietin, että kuinka on mahdollista, että jotkut eivät vanhene lainkaan?)
Jälleen kerran voi tuntea kuinka suuri merkitys livelähetyksellä on viihtymiseen. Veikkaan, että televisiosta tuota näytelmää ei tulisi katsotuksi loppuun asti, mutta teatterissa ei tullut sellaista tunnetta, että pois pois! Siellä viihtyi. Musiikilla on vain pieni osuus tässä esityksessä, mutta ainakin minuun (jälleen kerran) kolahti musiikki, se vähäinenkin. Ymmärrettävistä syistä se oli toteutettu niin, että musiikki tuli (kovaa) taustanauhalta ja näyttelijä lauloi sen päälle oman osuutensa. Erityisesti muutama esitys kolahti minuun.
(LKT:n kuvapankki)
Suurimman vaikutuksen minuun teki Sara Paasikoski (kuvassa vasemmalla) laulullaan ”Ballad of Lucy Jordan”. Siinä oli tunnetta ja taitoa sen verran, että kyynelkanavissakin alkoi tapahtua. Hyvä Sara! (LKT:n kuvapankki)⁹
Lahden kaupunginteatteri ansaitsee aplodit Thelmasta ja Loviisasta vaikkei se kohoakaan ikimuistoisten kokemusten joukkoon. Päällimmäisenä jää hämmennyksen (joka lienee tavoitekin) lisäksi mieleen tyytyväisyys siihen, että kulttuuria tuetaan ja meille tarjotaan mahdollisuus kokea erilaisia elämyksiä. Tämä näytelmä on toteutettu näyttävästi, suurella porukalla ja satsauksella. Vaikka musiikki tulee solistin laulua ja kitaran soittoa lukuunottamatta nauhalta, homma pelittää. Lavasteet ovat yksinkertaiset, mutta nekin toimivat. Etenkin loppukohtauksen rantamaiseman luonti on suorastaan nerokas oivallus. Hienoa Paula Koivunen!
Tässä vielä bloggaajakollegan arvio esityksestä:
Thelma & Loviisa – Naisten puheenvuoro – Himomatkaajan Turinoita (himomatkustaja.fi)
Orlandoa odotellessa…
Seuraava teatterivierailumme onkin edessä jo muutaman päivän kuluttua, kun lähdemme katsomaan uutuusnäytelmän Orlando. Kokemukset siitä löytyvät tältä samalta kanavalta ensi viikolla. Siitä tiedän tässä vaiheessa ainoastaan sen mitä teatterin kotisivuilla kerrotaan:
”Aikakausien halki kulkeva rakkaus
Aatelisnuorukainen Orlando lähtee etsimään itseään halki vuosisatojen, rakastaa niin ihmisiä kuin runouttakin, pettyy niin ihmisiin kuin runouteenkin, löytää itsensä kaukaisilta mailta ja tutuilta kotikonnuilta, aina uudestaan tutun tammipuun syleilystä.
Orlando on fantastinen teatterileikki, Peer Gyntmäinen kohtalonmatka ja ajaton nostalgiatrippi siihen mikä ei muutu: ihminen.”
Orlando – Lahden kaupunginteatteri
Tervetuloa Lahteen!
Olen reilun puolen vuoden ajan toiminut osittaisessa kaupallisessa yhteistyössä Visit Lahden kanssa. Tässä kooste tähäastisista postauksista:
Tervetuloa Lahteen, kulttuurikaupunkiin!
PS. Jos teatteri on ”juttusi”, katso Lahden teatteritarjonta täältä:
Kiinnostavalta kuulostavat molemmat. Edellisestä katsomastani näytöksestä onkin varsin pitkä aika, joten ehkäpä pitää käydä vähintään jompi kumpi katsomassa.
Jos pitää valita niin ehkä musikaali The Black Rider vaikka haastaakin. Teille nuorille voi olla selvää pässin lihaa 😂